Kohdetarkkailua Viikinmäessä

Lahdenväylän varressa, juuri ja juuri piilossa ohikulkevien massojen katseilta, sijaitsee muutama luola. Kyseessä ovat Ensimmäisen maailmansodan aikaiset varastoluolat, jotka ovat louhittu Viikinmäen kallioiseen rinteeseen vuosien 1914-1918 välillä. Kun 2009 Helsinkiin muutin, nämä kuuluivat tarkistettavien luolien listalle. Ovet olivat visusti kiinni. Sain kuulla, että luolat olivat muutamia vuosia sitten toimineet poliisin varastona ja ne olivat sankalla piikkilankavirityksillä tarkasti suojattu. Voisiko enää suurempaa houkutinta janoiselle seikkailijalle olla kuin entiset armeijan sekä poliisin tarkoin vartioidut varastoluolat? Niin se vaan menee, mitä salatumpi paikka, sen kutkuttavampi.

Lahdenväylän kupeessa on vielä salaisuuksia kätkevää metsää.

Muutin pari vuotta myöhemmin lähistölle. Samoihin aikoihin alettiin valmistelemaan ennen pitkälti luonnontilassa olleen, kauniin Viikinmäen rakentamista. Mäntymetsäinen kalliomaisema saisi väistyä uuden ja täyteenahdetun asuinalueen tieltä. Myös luolien päälle tultaisiin rakentamaan. Nykyisessä rakennuskulttuurissa se tietäisi "vaarallisten" luolien peittämistä pehmoisilla ruohokentillä tai siloitelluilla betonimuodostelmilla. Toisaalta sinnikkään löytöretkeilijän kannalta se voisi avata mahdollisuuden kurkata sisään. Hyvin pienen sellaisen. Aikaikkuna siihen tulisi olemaan minimaalinen.

Seurasin tilannetta toiset parisen vuotta. Luolille johtivat kaksi louhittua syvennystä, joissa molemmissa oli kaksi ovea. Ensimmäisen syvennyksen luolien kimppuun käytiin 2012. Olin myöhässä. Paikalle saapuessani aita portteineen oli nurin ja louhetta oli ajettu pihalle niin, että toinen luola oli jäänyt kokonaan sen alle. Toiselle luolalle pääsi kulkemaan. Pimeässä näytti jo hetken siltä, että sisäänkin pääsisi, mutta luolan suuaukko oli ajettu täyteen soraa. Hetken jo siinä mietimme toisen luolasta kiinnostuneen kanssa palaavamme lapioiden kera ja kaivavamme tien sisään, mutta eihän sitä koskaan sitten tapahtunut. Sinne jäi maan sisään lähes 100 vuotta vanhaa sotahistoriaa.

Ajattelin, että viimeistä kahta luolaa en antaisi mennä yhtä huolimattomasti. Noin vuotta myöhemmin työmaaparakit oli jo siirretty jäljellejääneiden luolien viereen. Kallioiden päällä oli jo rakennustyöt pitkälti käynnissä. Työmatkoilla katselin aina bussin ikkunasta puiden lomitse, josko tilanne metallisten porttien takana olisi muuttunut. Ohiajaessani poikkesin useita kertoja alueen kulmilla katsomassa olisiko mitään siirretty tai ovia availtu. Pihaan oli nimittäin jätetty sammaloitumaan kaksi kallionporauslaitetta tai mitä lie olivatkaan. Porttien poistaminen tai työmaakoneiden siirto olisivat varmasti ensimmäisiä näkyviä toimia aluetta siistiessä.

Toinen koneista on peitetty periksiantaneella pressulla.

Toisen luolan suuaukon edessä kököttää toinen kone.

Ennennäkemätön telaketjuhärpäke.

Säätövivut kasvavat jo sammalta.

Sitten eräänä syksyisenä päivänä 2013 vanhat työkoneet olivat hävinneet pihalta. Se oli merkki siitä, että kohta tapahtuu. Ei siitä montaa päivää kai mennytkään, kun huomasin työmatkalla sinne ilmaantuneen raskaampaa kalustoa. Palasin paikalle illan tullen, etten häiritsisi rakennusmiesten työntekoa. Vaikka jossain vielä tehtiin töitä, oli luolilla hiljaista. Porteilta huomasin luolien metalliovien hävinneen kokonaan. Purkukoneilla oli ajettu sisään ja ikäänkuin ne oli kaavittu kaikesta irtaimistosta, jos siellä sellaista edes oli. Vain katossa notkuvat ruosteiset kannattimet kielivät historiasta.

Kaavintakone oli pysäytetty yöksi.

Olin saanut jo etukäteen vihiä luolien olevan vain reilu 10 metriä pitkät, joka osoittautui todeksi ja oli vähemmän kuin toivottavaa. Jälkimaku oli tietysti laimea kaiken vaivan jälkeen. Toisaalta tämä oli kohdetarkkailua tyypillisimmillään. Kokemus on osoittanut, että purku-uhan alla eläviltä kohteilta ei voi odottaa paljoakaan sisältöä oli se sitten talo tai luola. On tärkeätä myös osata ottaa ilo irti siitä vähästäkin, koska mikään UE-reissu ei ole turha, sillä jo se itsessään vie toiseen maailmaan. Ehkä usein antoisampaa on lopulta se matkan teko, tarkkailu ja jännitys kuin se, mitä sitten löytääkään.


Linkki:

Varastoluolista löytyy tarkentavaa tarinaa ansioituneen sotahistoriantutkijan ja arkeologin John Lagerstedtin sivuilta:
http://www.novision.fi/viapori/luolat.htm (ylin kuva Viikinmäestä)

Kuvakimara: Metsäautot

Mitkä ihmeen metsäautot ja mikä niissä on nyt niin hienoa? Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Entäs sitten 50 kuvaa? Joko se nappaa tai sitten ei. Tämä kuvakimara on omistettu joillekin vuosien saatossa kohdatuille, kauan sitten hylätyille autonraadoille. Parhaimmillaan niissä näkyy menneiden aikakausien tyyli ja vaikutteet. Myös se, miten ympäristökatastrofiksikin mielletyn autoilun tuotteet voivat yksi kerrallaan palautua takaisin mullaksi ja maaksi. Tietyn pisteen jälkeen metsäauto ei olekaan enää paikallinen ympäristöhaitta ja maiseman pilaaja vaan osa luontoa.

Autotalo Mäkisen nousu ja romahdus lienee yksi tunnetuimmista tarinoista tällä saralla. Menestyneen ja maineikkaan, Sisuja kaupanneen Pekka Mäkisen hupenevan kuorma-autokatraan viimeiseksi tyyssijaksi muodostui vuoden 1975 jälkeen Santalahden entinen tulitikkutehdas. Vanhoiksi ja tarpeettomiksi jääneet kuormurit jäivät tulitikkutehtaan pihaan, jossa ne kokivat ajan saatossa sekä vandaalien että luonnon armottomuuden.

Vuonna 2007 pihaa koristi enää vain 3 raatoa.

Muistelma:
"Autonraatoihin tuli aluksi törmättyä hylättyjen tehtaiden liepeillä ja autiotalojen takapihoilla. Niitä ei varta vasten lähdetty katsomaan. Niin kävi myös alla olevan tiilitehtaan kanssa. Käyttämättömän tehtaan pihaan oli pystytetty romuttamo, joka tosin oli kai vielä jossain käytössä. Sen vanhentuneet kaarat ja todellinen visuaalinen arvo huomattiin vasta vuosia vierailun jälkeen."

Kymmeniä autoja ja tonneittain romua.

Wartburg 353 ja piipaa-auto tehtaan tontilla.

Valkeakoskella autiotalon kellarikerroksen autotallissa näky oli hätkähdyttävä.

Huvilan takapihalta löydetty metsäkuormuri kuusilastissa.

"...Jossain vaiheessa sitä sitten alkoi ymmärtämään, että nuo koslat toisivat kuvauksellista ulottuvuutta kohteisiin. Joskus jopa olisi itsessään kuvauksen arvoisia."

Lahdessa puretun teollisuusraiteen pientareella tunnelmaa luo pari vanhaa kiesiä.

Kiikassa Kimmo Koskinen kummastelee kohoavia kaaroja.

Pohjanmaan pelloilta pilkistää pitkä pätkä pahoin pirstaloituneita prutkuja.

Autiolta näyttävän talon pihapiiri ei ole niin auvoinen kuin päältä päin uskoisi.

Lohjan hiekanottopaikalla oli aikoinaan kalustonäyttely, jonka kruunasi tämä kuljetinta kannatteleva kuormuri.

Auton ei tarvitse aina olla todella hylätty kelvatakseen kuviin. Entisellä Sanduddin tapettitehtaalla maisema hivelee silmiä, vaikka autot ovatkin osin käyttökelpoisia. Kyseessä on edelleen käytössäoleva korjaamoalue.

Rakennukset on päästetty heikompaan jamaan kuin kaarat.

Vain Helsingissä voi pusikossa maatuva romukin saada uutta maalipeitettä.

Romuttamon maisemointia?

Aamuhuurteinen Scania Vabis Hyvinkäällä.

Pitkä ei ole auton käyttöikä. Suomen autokannan keskimääräinen ikä on noin 10 vuotta. Keskimääräinen auton romutusikä on puolestaan noin 20 vuotta. Uutena ja arvokkaana ostetun auton määränpää on siis romuttamolla parinkymmenen vuoden kuluttua.

Sierraa ja Vectraa makaa siellä rutussa.

Metsäautojen öinen valomaalailu on nykyään jo pienen porukan hupia. Tämä suoritetaan kameralla, sen pitkällä valotusajalla ja taskulampulla. Maustetta ja eksotiikkaa voi lisätä käyttämällä eri värisiä valonlähteitä. Kuka tykkää mistäkin.

Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

Pimeässä metsässä raatoihinkin saa tiettyä hohtoa.

Syksy ja kevät on otollisinta aikaa raatojen bongailuun, kun lumi, lehdet tai muu kasvusto ei ole estämässä näkyvyyttä. Tämäkin Kotkasta löydetty romulaani tuli yllätyksenä. Kesällä samalla paikalla ei olisi näkynyt kuin pöpelikköä.

Jopa venekin on jätetty mädäntymään.

Entisaikaan autot olivat kyllä tyylikkäitä, mutta ahtaita nykyihmiselle.

Pohjanmaa on suonut antimiaan. Mitä syrjempänä maaseudulla liikutaan, sen otollisempaa on vanhojen rojujen hitaalle sammaloitumiselle.

Kuusi on imaissut kiesin sisäänsä.

Tämä Fiat ei ole hylätty. Se toimii halkoliiterinä.

Autiotalojen pihoilta näitä löytyy.

Appiukko pelasti yhden kunnostamalla tämän rujon 50-luvun maasturin.

Överiksi vedetty HDR-pappamopo.

Kiitos Joona Hammin vinkin, pääkaupunkiseutukin pääsi yllättämään. Joskin näitä löytyy lähinnä sen uloimmilta laitamilta.

Puoliksi halkaistu Ford Prefect.

Volkswagen Kleinbussit on dumpattu navetan taakse.

Autojen kaatopaikalta löytyy ikivanhan kuormurin hytti.

Pellistä tulee ajan saatossa paperia.

Tosimies omistaa, ei vain yhden, vaan monta transittia.

Kyllä se Venäjälläkin osataan.

Autiotalon pihasta on eräskin auto löydetty - joskus useampikin samasta.

Eräs peltilehmä on simahtanut pellonlaidalle.

Mersu lojuu puolestaan kohtapettävän autotallin uumenissa.

Linja-auton päätepysäkki on sorakuopan laidalla.

Toisen taas pöpelikössä.

Kevät paljastaa hankien alta uutta ihmeteltävää.

Kun taas toisaalle lumi ei koskaan yllä.

Etelä-Savossa osataan myös. Kauan sitten unohdetun maatilan pihamaalle on jääneet 60-luvun vakiokiesit. Alleycatille niin sanotut skenepisteet tämän aarreaitan löytämisestä.

Luonto levittää syleilevän rihmastonsa kesällä joka kolkkaan.

Sitten Wolfheartin jalanjälkiä seuratessa paljastuu seuraava savolaisapaja. Kasvisto tunkeutuu unohdetun kiesin joka sopukkaan. Autolaani on kattava rekka-autoineen.

Entiset tukkirekat eivät ole enää puunkaatokoneistoa. Ne ovat nyt kasvualustana.

Pitkään heinikkoon uppoutuu kiesi jos toinenkin.

Bedford somistaa porvoolaista pihapiiriä ikäänkuin paikalta ei olisi koskaan lähdettykään.

Tuorein retki syntyi, kun Esoteerisen maantieteen ja Syrjäseudun blogien perustajat lyöttäytyivät yhteen uutisissakin paistatelleen romutontin saavuttamiseksi. Maantien laidassa, mutta silti näkymättömissä sijainnut laani muine romuineen oli järisyttävyydessään makeimpia. Autot ja tavarat olivat yksinomaan menneiltä vuosikymmeniltä. Se oli tee se itse-miehen oma puuhamaa, mutta samalla surullinen esimerkki siitä, kun hamstraamisesta tulee hallitsematon ongelma.

Yleiskuvaa yhdeltä "työpajalta".

Postibussi kylpee aamuauringossa.

Menneiden vuosikymmenien HKL:n bussikalustoa on eksynyt tänne.

Erilaiset tavarankuljetusautot lienevät olleen hamstrarin suosiossa.

Toisesta koppiautosta on tehty rakennuksen jatke.

Vielä alueen perältäkin löytyy yllätyksiä.

Laskujemme mukaan lähes 20 metsäauton kokonaisuudesta, muista romuista ja rakennuksista voi lukea kattavamman raportin Esoteerisen maantieteen blogista. Tämä kuvakimara päättyy tähän.

Jos aihe jäi kaihertamaan, kuvia metsäautoista on tarjolla Internetissä runsaasti. Niille on myös omia kotimaisia sivustoja sekä keskustelupalstoja että foorumeita. Homma ei vaadi loppujen lopuksi taitoa vaan viitseliäisyyttä. Metsäautokausi on nyt parhaimmillaan. Eli metsään mars!

Linkki:

Kuvakimara: Hylkyautot