Kuvakimara: Linnoitteet ja bunkkerit

Viimeisimmistä Suomen sodista on jo vuosikymmeniä aikaa. Ensimmäisestä maailmansodasta jo lähes 100 vuotta. Silti näiltä ajoilta säilyneitä puolustusvarustuksia on vielä maastossa. Jopa runsaastikin, vaikka suhteellisen suuri osa niistä on jo vaipunut unholaan. Mikä minkin tielinjauksen tai uuden asuinalueen alle. Toiset ovat vaan romahtaneet ja jääneet maan peittämäksi. Tavallinen tallaaja ei kaikkea edes huomaa, sillä ne ovat naamioitu maastoon kuten tarkoituksensa mukaan kuuluikin.

Ei armeija ole mihinkään kadonnut sotien jälkeenkään. Uutta on rakennettu ja hylätty. Taisteluhaudat, tulitus- ja tähystysasemat, suojahuoneet, tykistöpatterit, tykkitiet, ruostuneet piikkilankaesteet, panssariesteet, tulenjohtotornit, korsut ja bunkkerit - kaikki ovat merkkejä suomalaisesta sotahistoriasta. Sotahistoria on pitkään kiehtonut ihmisen mieliä. Sitä on myös vaalittukin ja vanhaa restauroitu. Suurin osa näistä jäänteistä lojuu kuitenkin metsissä, saarilla ja puistoissa tarpeettomana. Kehitys on ajanut niiden ohi.

Linnoitteet ovat painottuneet pääosin etelärannikolle ja Venäjän vastaiselle rajalle. Mainittavimpia keskittymiä seikkailunnälkäisille ovat Salpalinja, Hangon rintama, Helsingin maa- ja merilinnoitus sekä Mannerheim-linja, joka sijaitsee nykyisen Venäjän maaperällä.

Talvisodan jälkeen rakennettu Salpalinja on massiivinen kokonaisuus.

Salpalinja kätkee satoja linnoitteita, joista monet on edelleen kohtalaisen hyväkuntoisia.

Tampereen Pispalanharjulta paikallistetun venäläisten teettämän konekivääriaseman rippeet vuosilta 1915-1917.

Kaksi tykkitornia rakennettiin ennen Talvisotaa Rajamäen tehtaiden suojaksi.

Hangon rintamalla kolmen bunkkerin rykelmä.

Tähystys- ja tulitusaukko maanalaisesta bunkkerista.

Sisällepääsy on panssariovien takana.

Poikkeuksellisen hyvin säilynyt sisusta on museotoiminnan ansiota.

Uudempaa puolustuvarustusta on jemmattu Pirttisaareen.

Uteliaat seikkailijat hämmästelevät taaksejätettyä tykkiä.

Maanalaiset tunnelit takaavat sotilaille turvallisemman siirtymisen paikasta toiseen.

Kallioiselta saarelta löytyy myös tulenjohtotorni.

Omituisessa usvassa lojuu vuonna 1935 rakennettu Reposaaren linnake.

Puolustusvoimien 1964 luopumia linnoitteita on viime vuosina kunnostettu.

Kyllä Suomesta sotahistoriaa löytyy. Syrjäseudulle tutuimmaksi on tullut kuitenkin Helsingin maa- ja merilinnoitteet. Esimerkiksi Länsi-Helsingissä on 4 vanhannäköistä luolan oviaukkoa, joiden pielessä on puolustusvoimien varoituskyltit. Luolien ulkopuolella olevassa kyltissä lukee" Puolustusministeriö toimi Juho Niukkasen johdolla Talvisodan aikana 3.12.1939-27.3.1940 Meilahden luolatiloissa ja huviloissa."

Meilahden luolille johtaa tuoreet jäljet.

Käpylän ilmatorjunta-asema on huollettu ja kunnostettu.

Yksi vartioitu pesäke löytyy taas Ilmalasta.

Lauttasaaresta löytyy jopa Krimin sodan aikaisia tykkipattereita.

Skatanniemen tykkipatteri on helpommin saavutettavissa vaikka isommalla UE-mobiililla.

Sen avoimet ovet kutsuvat peremmälle.

Joskin jotain on jo lähes hautautunut aikojen saatossa.

Linnoitteet on tarkoituksensa mukaan usein niin hyvin naamioitu, ettei niitä huomaa, vaikka ne olisivat kaiken keskellä. Kehä I:n solmukohdassa Espoossa on säilynyt kivenmurikkaa kaukaa muistuttava tulitusasema. Viereiseltä Ruukinrannalta löydettiin ensimmäisen maailmansodan aikainen betoninen suojahuoneen raunio 2008, joka löytyi uuden tien rakentamisen yhteydessä. Vaikka suojahuone jäikin lopulta tutkimusten jälkeen tien alle, se osoitti, että maanalaisia yllätyksiä löytyy vielä.

Kehätien varressa on hyvä tähystää pahaa-aavistamattomia mobilisteja.

Espoosta löytyy muitakin helmiä.

Sekä taisteluhautaa.

Asutuksen läheisyys näkyy sisätiloissakin.

Hauraiden ja poltettujen bunkkerien uumenista harvoin löytää mitään hyvinsäilynyttä.

Usein irtaimistoa ei ole lainkaan.

Helsingin merilinnoitus on runsas ja antelias. Suurimpana niistä tietenkin Suomenlinna, jota ennen Viaporiksikin kutsuttiin. Sen rakennustyöt aloitettiin 1700-luvun puolivälissä. Se vetää satoja tuhansia turisteja vuosittain saarelle, jota yhdistää mantereeseen lyhyin vuorovälein varustettu lauttayhteys. Vaikka Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu Suomenlinna muistuttaakin enemmän turisti- kuin UE-kohdetta, on sillä edelleen paljon annettavaa linnoitteista kiinnostuneille.

Viapori on laajuudessaan omaa luokkaansa.

Turistit ottavat ilon irti niin hyvässä kuin pahassa.

Yleisölle avoin ammusvarasto.

Tonkimalla voi Suokista löytää jotain perifeerisempääkin.

Vallisaari Suomenlinnan vieressä tarjoaa jotain vielä paljon autenttisempaa. Painoarvo sanalla vielä, sillä muutoksen tuulet puhaltavat jo. Puolustusvoimat luopuu nyt saaresta, jonka 1800-luvun lopulla venäläiset linnoittivat. Saaren käytölle avautuu uusia mahdollisuuksia. Turistikierroksia suunnitellaan jo ensi vuodeksi saareen. Tämä myös tietää loppua vähintään yhdelle suurimmista periferioista, jota tämä maa on urbaanille löytöretkeilijöille suonut. Jossain vaiheessa tulee se piste, kun UE-kohteesta tulee turistikohde. Bisnesvetoinen retkeily käytännössä tarkoittaa sitä, mutta ei se silti vie Valli- ja sen kyljessä sijaitsevan Kuninkaansaaren historiaa tai niiden raunioiden arvokkuutta.

Vallisaaren keskus kasarmeineen painottuu pohjoisrannalle.

Puolustusvoimien kieltotaulut kertovat alueen olevan vielä suljettu.

Saari tarjoaa kokonaisen unohtuneen maailman. Aihetta käsitellään myöhemmin lisää, kun aika on kypsä.

Helsingin edustalla makaava Harakan saari on myös tutustumisen arvoinen.

Vasikkasaaresta löytyy arviolta 6 metrin korkuinen kivinen suojamuuri.

Santahaminan pitkään historiaan mahtuu monenlaista. Vanha sotilasalue on edelleen puolustusvoimien ahkerassa käytössä ja koulutuspaikkana. Se kuitenkin sisältää hylättyjä kasarmeja, vanhoja linnoitteita ja poikkeuksellista luontoa.

Valvonta on ainakin näennäisesti vahvaa.

Puolustusvoimien toiminta on osaltaan edesauttanut vanhojen rakenteiden säilymistä.

Santahaminan sähköasema suojattiin asianmukaisesti.

Maalinnoituksen puolella eli mantereella nähtävää riittää lisää pienempinä annoksina. Jopa kaiken ilonpidon keskuksella, Linnanmäellä, on pimeä puolensa.

Piilossa, Linnanmäen alla, ohivellovien turistien katseilta on suojahuone.

Siitä on tullut narkkarin kehto.

Laaksossa puolestaan sijaitsee mystinen torni, jonka alla luultavasti on armeijan massiivinen luolasto.

Eräs varastoluola Vuosaaressa, jonka sisään voi kömpiä lohjenneista rakenteista.

Talvella luolat saavat uutta ilmettä. Osin vedellä täyttyneet luolat muuttuvat helpommin lähestyttäviksi jäätyessään. Katosta tippuvat vesipisarat muodostavat luonnon itsemuovaamia taideteoksia.

Itä-Helsingin keskeneräisiksi jääneita luolia.

Mustikkamäeltä löytyy vedellä täyttynyt luolasto.

Kallioisen solan perältä tarpoja löytää palkintonsa.

Jokatalvinen ilmiö on aina yhtä lumoava.

Kuten on käynyt jo ilmi, vanhat bunkkerit ovat yleensä riisuttuja sisällöltään. Vuosien saatossa suojaisankin paikan joku vandaali löytää. Etenkin pääkaupunkiseudun linnoitteet ovat monesti poltettuja, tägättyjä ja maalattuja, pikkupoikien ja spurgujen taistelutantereita tai muuten vaan jonkun viraston tahi rakennusliikkeen kuoppaamia. Vain äärimmäisissä olosuhteissa voivat nekin säilyä. Niin kävi tälle vanhalle pommisuojalle Laajasalon öljysataman aitojen suojissa, jonka ovet suljettiin vasta satamatoiminnan loputtua. Vuosikymmeniä koskemattomana säilyneestä pommisuojasta löytyneet vanhat säilykkeet, purnukat ja mehut kertoivat omaa tarinaansa toisesta aikakaudesta.

Niin koskematonta, että puukin on saanut mädäntyä paikoilleen.

Lavan tuotteet olivat nuorelle miehelle ennentuntemattomia.

Muutama kilometri pohjoisemmas avautuivat varastoluolat vuonna 2011.

Tuuletusikkunalla, verkolla ja teräskalterilla varustetun luolan sisäänkäynti.

Sisällä muun muassa ruostuneita tynnyrinkansia.

Viereinen luola aukesi heti seuraavana vuonna.

Helsingistä reilu 80 etelään on toinen todellisuus. Neuvostoajan sotahistoriallisia jäänteitä on järeämmässä mittakaavassa esillä Tallinnan lähiöissä.

Maakerroksella suojattu isompi halli.

Torpedojen varastointiin louhittuja luolastoja.

Toinen hieman keskeneräisempi.

Reissukaveri nousemassa kyyryssä matalasta ja poltetusta bunkkerista.

Venäjän armeija on louhinut kilometrikaupalla tunnelia Tallinnan uumeniin.

Vaikka sodistamme on aikaa, kiehtoo se järisyttävyydessään monia mieliä edelleen. Sotahistoriasta ja linnoitteista kiinnostuneelle mahdollisuudet ovat kuitenkin rajattomat ja niistä löydettävä tieto on helpommin käsillä kuin monista UE:lle tyypillisistä kohteista. Niistä ovat todisteina lukuisat tutkimukset, kirjat ja museot. Kenttä on massiivinen ja syvä, johon tämä kuvakimara antoi vain pintapuolisen katsauksen.