Haastattelu: Antti Huttunen - Retkipaikan perustaja

Niin löyhä käsite kuin urban exploration muutoin onkin, on se tiukasti määritelty vain ihmisen muokkaamien ympäristöjen ja tilojen tutkimiseksi. Joskus teemasta irroittautuminen ei ole pahitteeksi. Toisenlaista ja varmasti useimmille tutumpaa seikkailullista elementtiä edustaa puolestaan luonto. Mutta onko rajanveto luontoretkeilun ja urbaanin tutkimusmatkailun välillä lopulta kovinkaan selvä?

Koskematonta metsää ennennäkemättömän, etenkin nuoren polven, joka on syntynyt maailmaan, jossa koskematonta maisemaa näkee korkeintaan kansallispuistojen valikoiduilla poluilla, ei tule aina ajatelleeksi, että suurin osa ympäröivästä luonnosta on itse asiassa ihmisen muokkaamaa. Ojitetut suot, talousmetsät, padotut vesistöt ja toisaalta taas muinaiset luolapiirrokset, uhrilehdot ja muut muinaisjäännökset ovat esimerkkejä siitä, miten vahvasti ihmisen kädenjälki ja historia on nähtävissä paikassa, jonka moni meistä typistää yhteen sanaan - luonto. Onko metsäinen louhos sitten UE vai luontokohde? Missä vaiheessa umpeenkasvanut ja luhistunut maatila muuttuu hylätystä rakennuksesta raunioksi tai raunio metsäiseksi maaksi? Onko jaottelu enää edes tarpeen?

Torholan luonnonluola valikoitui myös UE-miitin kohteeksi vuonna 2011.

Tämä köyhän aasinsillan myötä siirrymme tapaamaan miestä nimeltä Antti Huttunen. Hän 33-vuotias, nykyään vihtiläinen ja perheellinen mies, joka tunnetaan luontoretkeily-sivuston Retkipaikan perustajana. Hän toi Retkipaikan julki vuonna 2012. Lyhyessä ajassa Retkipaikasta on muodostunut monipuolinen ja suosittu retkeilyblogi, joka tarjoaa satoja kohdevinkkejä karttoineen aina hiidenkirnuista metsäpolkuihin ja pirunpesistä tunturivaelluksiin.

Retkipaikka on kehittynyt osaavissa käsissä, sillä Huttusen ammatillinen tausta on digitaalisessa markkinoinnissa ja mainostoimistoissa. Matkan varrella Retkipaikkaan on kiinnittynyt kuin luonnostaan parisenkymmentä aktiivista kirjoittajaa. Hekään eivät mitään keltanokkia ole, sillä laadusta ja monipuolisesta tarjonnasta on vastaamassa ammattitason osaamista: geologia, kalatalousbiologia, historioitsijaa, toimittajaa, tietokirjailijaa aina metsätalousinsinööristä lähtien.

Molempien blogien, Syrjäseudun ja Retkipaikan edustajat tapasivat toisensa ensimmäisen kerran jo ennen blogiensa perustamista. Tämä tapahtui eräänä talvena Helsingin keskustassa tavallista suuremmilla maanalaisilla hiekkasiiloilla, sillä molempia vetää puoleensa kaupungin maanalainen maailma. Retkipaikkaan onkin kertynyt jo massiivinen kattaus erilaisia luonnonluolia. Retkipaikan perustaja Antti Huttunen on ehkä lopulta kuitenkin aavistuksen enemmän luontoihminen kuin UE:n harrastaja.

Hiekkasiiloilla 2010.

Huttusen toiveiden mukaan Syrjäseutu vie hänet urbaaniin luolaan eli hylättyyn huoltotunneliin, joka on hitaasti täyttymässä vedestä. Keskellä liikenteen vilinää pujahdamme ylimääräisiä katseita välttäen keskeneräiselle alueelle, jossa ei ole muutamaan kuukauteen ollut näkyvää toimintaa. Tunnelin suulla hengähdämme. Sisällä on pimeää ja hiljaista lukuunottamatta veden lorinaa ja ajoittain ohipyyhältävien metrojunien vinkunaa. Tämän urbaanimpaa kohdetta on vaikea löytää.

Syrjäseutu: Mitä pidät näistä tunneleista?

Antti Huttunen: Nämähän on kiinnostavaa vastapainoa luonnonluolille. Mittakaavat ovat ihan erilaiset, mitä Suomen luonnonluolista voi löytää. Toisaalta sitten, kun ne ovat ihmisen rakentamia, niistä puuttuu tietty sattuman synnyttämä kauneus, mikä luonnonluolista löytyy.

Kurkistus tunnelin syvyyksiin.

SS: Milloin ja miksi perustit Retkipaikan?

AH: Se oli 2012 keväällä. Siihen oli kaksi syytä. Ensimmäinen oli se, että sellaiset pistemäiset luontokohteet, joista valtamedioissa ei ole ollut juttua, rupesivat kiinnostamaan. Sitten puuttui selkeä paikka, josta sellaisista löytyisi tietoa kootusti, joten päätin perustaa sellaisen. Toinen syy oli se, että reissuja tulee tehtyä aika paljon ja niistä kertyy kuvamateriaalia sekä kokemuksia. Ajattelin, että niistä olisi muille iloa. Vaikka ei itse paikanpäälle pääsisi, voisi kokea edes jotain niistä paikoista.

SS: Miten vertailisit kahta harrastustasi? Eroja ja yhtäläisyyksiä?

AH: Näen niissä enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Ero on se, että UE:ssa mennään paikoissa, jotka ihminen on rakentanut tai syntyneet ihmisen vaikutuksesta. Luonnossa mennään taas paikoissa, jotka luonto on tehnyt ja ihminen on enemmän ollut siellä vieraan roolissa. Yhtäläisyyksiä on sitten paljon enemmän. Molemmissa on samanlaista seikkailun jännitystä ja löytämisen iloa. Ei ikinä tiedä, mitä edessä on. Sitä tietää, että jotain näkemisen arvoista pitäisi olla, mutta ei sitä ei tiedä missä ja mitä tarkalleen. Molempiin paikkoihin liittyy yleensä jotain tarinoita. Niissä on molemmissa läsnä sellainen historia, mitä ei muuten voi kokea kuin itse käymällä paikalla.

Itse kokeminen on Antille se juttu.

SS: Niin. Sitä ei tule usein ajateltua, että luonnollakin on oma historia...

AH: Paikoilla on aina historia. Ihminen on osa sitä ja se oikeastaan tekee siitä mielenkiintoista. Monethan niistä paikoista on olleet linnavuoria, pyhiä paikkoja tai niihin on menty pakoon vainolaisia, piiloteltu aarteita ja niin edelleen. Eli niissä satojen ja tuhansien vuosien mittaisia tarinoita. Ne on asioita, mitä me Retkipaikassa tarkastellaan, ihmisen luontosuhde, mutta se kerrotaan sitten kokemisen kautta. Siihen kuuluu sitten asioita, jotka menee maantiedon, biologian ja historian alle. Pyritään katsomaan sitä kokonaisvaltaisesti.

SS: Mistä lähtien olet harrastanut UE:ta?

AH: Varmaan ihan lapsuudesta jostain 80-luvun puolelta. En muista sen paremmin. Muistan yläasteikäisenä, kun Suonenjoella oli Peuran saha ja sitä tuli koluttua silloin aika paljon. Se oli harmi vaan palanut vuonna 87, etten sitä täydessä kunnossa nähnyt. Sitten toinen paljon vaikuttanut seutu oli Haapakoski, missä oli vanha ruukki. Sitäkin tuli koluttua vuodet läpeensä. Viimeksi viime kesänä. Vasta 2000-luvun puolella sitten taisin törmätä jonkun Hesarin artikkelin kautta urbaaniin löytöretkeilyyn terminä.

Tunneli on täyttynyt osittain jo vedellä.

SS: Minkätyyppiset kohteet sinua UE:ssa kiehtoo?

AH: Tunnelit. Niissä on jotain samaa kuin luolissa aina. Ne kiven eristämänä, irrallaan muusta maailmasta. Toinen on autiotalot. Ne siksi, että niistä näkee esineistön kautta osan sitä historiaa ja pystyy miettimään sitten minkälaisia tarinoita niihin liittyy. Miksi jotkut tavarat on hylätty ja miksi ihmiset on lähteneet sieltä. Tämänkaltaisia asioita. Mitä syrjäisempi ja pidempään hylättynä ollut paikka, sitä jännittävämpi se on. Se, että ihmiset unohtaa hienoja ja asioita, on oikeastaan se ydin siinä sekä niiden uudelleenlöytäminen.

SS: Kuinka usein käyt reissuillasi luonnossa tai löytöretkeilemässä?

AH: Pyrin joka viikko, mutta käytännössä se tuppaa menemään siihen, että joka toinen viikko pääsee jonkunlaisen reissun tekemään. En mä niitä kahta oikeastaan erottele, kun samalla reissulla tulee koluttua kaikenlaista. Kun suunnittelen jonkun retkipaikan, siellä on yleensä joku luontokohde, mutta siinä väistämättäkin näkee matkan varrella hylättyjä rakennuksia, jotka tulee samalla koluttua. Välillä taas on sellasia kohteita, että menee molempien kategorioiden alle. Se on aina miten sen haluaa sitten määritellä.

SS: Kiitos.

AH: Kiitos.

Linkki:

Retkipaikka