Haastattelu: Parapsykologian asiantuntija Jani Lassila

Yliluonnolliset kokemukset ovat puhuttaneet ihmiskuntaa ikuisuuden. Näitä tarinoita on kerrottu kautta historian perimätietona isältä pojalle. Kantautuvatko ne tarinat vielä eteenpäin tieteeseen nojautuvassa tietoyhteiskunnassa vai leimataanko niistä kertovat ihmiset hullujen kirjoihin? Onko autiotaloissa tai muissa hylätyissä kohteissa yliluonnollista aktiviteettia? Miten urbaanien löytöretkeilijöiden tulee seikkaillessaan suhtautua mahdollisiin selittämättömiin ilmiöihin? Muun muassa näihin kysymyksiin on vastaamassa parapsykologisen instituutin toiminnasta vastaava Jani Lassila.

Parapsykologisen instituutin toiminnan ohella hän on tehnyt omatoimista parapsykologista tutkimusta, haastatellut ihmisiä heidän yliluonnollisista kokemuksistaan, seurannut UFO-havaintoja sekä rajatiedon tutkimusta. Freelance-toimittajana hän on kirjoittanut artikkeleita muun muassa Ultraan ja Ilmiöt-lehteen sekä työstänyt parapsykologista tietosanakirjaa. Toiminta on ollut pitkälti harrastepohjaista ja omarahotteista, sillä yleinen suhtautuminen Suomessa parapsykologiaa kohden on kriittistä.

Internetissä Lassila tunnetaan räväkkänä, mutta keskustelukelpoisena väittelijänä. Kasvotusten vaikutelma on silti täysin eri. Hän on rauhallinen ja puhuu hiljaisella äänellä. Katsekontaktia saa joskus hakea, mikä kertoo jonkinasteisesta ujoudesta. Vaikka ulkoinen olemus antaakin ymmärtää kaikkea muuta, mielenkiinnon kohteitaan ja mielipiteitään puheenaiheissaan hän ei turhaan peittele. Rohkeus nostaa vaikeitakin asioita esille, huolimatta vallitsevasta mielipiteestä, on Jani Lassilan tavaramerkki.

UFO:ista, kummituksista ja muista yliluonnolliseksi mielletyistä aiheista kiinnostuneet saavat helposti hieman kevytmielisen vaikutelman, mutta vaikutelma Lassilasta on kaikkea muuta. Hänen tapansa analysoida asioita on avoin, mutta pohdiskeleva. Hän puhuu hartaasti ja omintakeisella tavalla. Sanojen takaa pilkottaa skeptinen ja tieteellinen ajattelu. Ei siis mikään suin päin jokaisesta kummitustarinasta innostuva hörhö.

Olen kutsunut Lassilan kotiini päivälliselle, sillä hän on eräällä tapaa vanha perhetuttu. Aihetta syvennettään käymällä jälkikäteen Kannelmäen murhabunkkerilla, jossa pikkupoika surmattiin vuonna 1984 sekä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla, jossa kerrotaan kummittelevan ihan oikeasti.

Lassila tutkimassa autiota tehdasta Tampereella 2007.

Syrjäseutu: Mistä kiinnostuksesi paranormaaleja ilmiöitä kohtaan on lähtenyt?

Jani Lassila: Se on lähtenyt ihan omakohtaisista kokemuksista. Näitä asioita olen harrastanut vuodesta 1996 alkaen. Eli liki 20 vuotta.

...Olen keskittynyt enimmäkseen parapsykologian tutkimukseen ja kiinnostunut siitä, miten parapsykologian tutkiminen maailmalla edistyy. Lähinnä tällaisella akateemisella tasolla. En ole niinkään käyttänyt aikaani systemaattisempaan kummitustalokeikkojen harrastamiseen. Joskin olen vuosien varrella joskus ottanut niihinkin osaa, mutta en ole minkään kummitustutkinta-ryhmän jäsen.

SS: Onko sinulla kokemusta urbaanista tutkimusmatkailusta?

Jani Lassila: Eipä varsinaisesti, ellei sitten lasketa näitä kummitustalo-keikkoja. Osa niistä on tehty hylätyissä paikoissa.

SS: Miten näet hylätyt paikat paranormaalina tutkimuskenttänä? Autiot tehtaat, talot ja tunnelit. Onko tällaisia paikkoja järkevää hyödyntää paranormaalissa tutkimuksessa?

Jani Lassila: En puhuisi niinkään omista tutkimuksistani, mutta näissä kummitalo-keikoissa, joihin satunnaisesti otan osaa, niissä kyllä korostuu tällaiset vanhat kohteet: kartanot, vanhat talot ja koulurakennukset.

Lassila murhabunkkerin raunioilla.

SS: Autiotalothan ovat monesti alttiita luonnon vaikutuksille. Saattaa kuulua luonnon ääniä, talo saattaa natista, tuuli puhallella sisään ja eläimet asustaa niissä tehden tepposiaan. Kun ollaan tuollaisissa vanhoissa, elävissä rakennuksissa, miten pystyy tutkimuksissa rajaamaan paranormaalin kaikesta muusta luonnollisesta?

Jani Lassila: Tuota tuota... Nämä ilmiöt, mitä näissä kohteissa yleensä sanotaan tapahtuvan, ne on sen tyyppisiä, että niitä ei ihan luonnostaan siellä tapahdu. Äänet on toki yksi osa-alue. Niitä on usein vaikea yleensä tulkita, mistä se ääni olisi peräisin. Sitten on poikkeuksia, jos on selkeätä puhetta tai puheääntä. Sitten käytetään tällaista EVP-ääntä, jolla voi poimia satunnaisia pätkiä vaikkapa ihan radiolähetyksistä, mutta eivät ole kovinkaan luotettavia.

Mielenkiintoisimmissa kohteissa kuullaan ja nähdään ääniä, valoilmiöitä, niin sanottuja orbeja, joita saadaan joskus videolle, mahdollisesti joku hahmo tai sitten joitakin sähkömagneettisia poikkeamia, äkillisiä lämpötilan muutoksia. Kaikkein mielenkiintoisimpia kohteita ovat ne, joissa ilmiöiden monipuolisuus tulee näkyville. Sitä parempi se on myös silloin tutkimuskohteena. Toinen tekijä on sitten se, kuinka paljon näitä väitettyjä ilmiöitä siellä tapahtuu. Yksittäistä ja harvoin tapahtuvaa ilmiötä on hyvin vaikeaa lähteä tutkimaan ja siten vaikea sulkea pois mitään tavanomaista selitystä sille. Valitettavasti kaikista mielenkiintoisimmat ilmiöt näissä kohteissa ovat olleet ihmisten spontaaneja kokemuksia, joita kukaan ei tietenkään ole ollut dokumentoimassa. Ne ovat vaan sitten yksittäisten ihmisten kertomusten tasolla.

(Myöhemmin haastattelun aikana Lassila vielä lisää kysymykseen liittyen...)

On esitetty teoria, jonka mukaan vanhoissa tehdasrakennuksissa ja muissa vastaavissa tiloissa, missä on runsaasti sisätilaa, että siellä syntyisi infra-ääniä. Näitä on mitattukin ja kokeellisesti todettu se, että infraäänet aiheuttavat ihmisissä aavemaisia tuntemuksia. Nämä kaksi on liitetty siten toisiinsa, mutta tietenkään se ei selitä muita ilmiöitä.

Toisen teorian mukaan suuret magneettiset keskittymät aiheuttaisivat ihmisissä jonkinlaisia kummallisia tuntemuksia ja jopa hallusinaatioita. Sitäkin on tutkittu, mutta nämä ei sitten kuitenkaan liity suoranaisesti näihin UE-kohteisiin. Tästä on esitetty teorioita, että nämä muinaiset pyhät paikat kuten Stonehenge olisivat rakennettu paikoille, joissa on koettu selittämättömiä kokemuksia ja niissä poikkeuksellisia magneettikenttiä ollut rakentamisen aikana ja edelleenkin olisi jäämiä niistä. Vielä on käsittääkseni joitakin megaliittipaikkoja, joiden läheisyydestä on mitattu poikkeuksellisen korkeita magneettikenttiä.

Nämä on kaksi tällaista luonnontieteellistä seikkaa, joita ei vielä kunnolla tunneta, mutta niissä ei silti välttämättä mitään paranormaalia sinänsä ole. Ne on silti hyvä huomioida.

SS: Oletko itse päässyt todistamaan mitään tällaista mielenkiintoista kokemusta?

Jani Lassila: Mielenkiintoisin itse kokemani tapaus toistui ainoastaan yhden kerran. Tämä kyseinen tapaus sattui Mynämäellä lapsuudenkodissani keväällä 1996. Olin keittiössä tekemässä aamiaista. Isäni oli toisessa huoneessa, jonne ainoa reitti oli keittiön kautta. Äitini puolestaan oli hiihtolenkillä. Siskoni nukkui yläkerrassa, jonka rappukäytävään johti eräs ovi. Yhtäkkiä aloin kiinnittämään huomiota siihen kuinka tämän oven ovenkahva alkoi liikkumaan ylös alas itsekseen. Se ei ihan pohjaan saakka mennyt, joten ovi pysyi kiinni. Siinä oli sellainen vanha avaimenreikä, josta näki toiselle puolelle. Menin siihen ovelle ja kurkistin reiästä, mutta en nähnyt ketään. Sitten riuhtaisin oven auki. Kurkkasin oven taakse, mutta sielläkään en nähnyt ketään. Varmistin vielä, että pikkusiskoni todella nukkui yläkerrassa. Siinä oli vielä sellainen mielenkiintoinen yhteensattuma, että kun olin riuhtaisemassa ovea auki, ovenkahva oli samalla jälleen menossa alaspäin. Ehkä noin sekunti riuhtaisemisesta, ulko-ovelta alkoi kuulua rapinaa. Menin ihmettelemään sitä, jolloin äitini tuli sisälle hiihtolenkiltään. Luokittelen tämän mahdollisesti niin sanotuksi etiäiseksi.

Tämä kokemus lisäsi kiinnostustani entuudestaan. Koska siellä tapahtui muitakin ilmiöitä, niin voi siihen kummitteluakin liittyä. Pari vuotta ennen tätä nimenomaista kokemusta, siellä kuului selittämättömiä koputusääniä ympäri taloa parin kuukauden jakson aikana. Välillä ne kuului sisältä ja välillä ulkoseinästä. Ne ei loppunut sillä, että meni jyskyttämään ulkoseinää toiselle puolelle. Jos se olisi ollut joku eläin, olisi sen luullut reagoivan tällaiseen jyskytykseen, mutta koputtelu sen kuin vain jatkui. Oli vaikea löytää selitystä sille, mistä tämä johtuu.

Helsingin pitäjän kirkon hautaholvissa saattaa asustaa vanha henki.

...Olen käynyt muutaman kerran Lappeenrannan lähellä Lemin kummitustalolla. Siellä on sellaisen kivilouhoksen lähellä pieni autiotalo, joka on noin 100 vuotta vanha. Siihen liittyy hyvinkin laajoja kummitustapauksia. Kävimme siellä ensimmäisen kerran vuonna 2008, jolloin saimme tallennettua orbin, joka näkyi paljainkin silmin. Joskin en päässyt itse sitä näkemään, koska olin ulkona sillä hetkellä. Näin sen jälkikäteen videolta. Nämä henkilöt, jotka ovat siellä useammin käyneet ovat kokeneet muutakin. Muun muassa nähneet tumman hahmon liikkuvan ja osoittaneet sitä taskulampulla, jolloin valokeila on ikäänkuin kulkenut tämän hahmon läpi. Muita ilmiöitä ovat olleet lämpötilan äkillinen laskeminen ja askelien kuuluminen. Lattialla irtoesineet ovat liikkuneet. Näitä asioita tutkivien ihmisten mukaan kävi myös niin, että tiiliskivi lensi ikkunasta sisälle eikä sille löytynyt mitään järjellistä selitystä. Muistaakseni se oli talviaikaa, jolloin lumessa ei näkynyt mitään jalanjälkiä, että kukaan ulkopuolinen ei olisi sitä tehnyt.

SS: Miten neuvoisit lukijoita menettelemään, jos kohteilla koetaan tällaisia selittämättömiä ilmiöitä?

Jani Lassila: Ensinnäkin kannattaa pitää maltti näissä asioissa. Ei kannata juosta heti karkuun, jos jotain omituista kuuluu. Se on se ilmeinen neuvo. Mutta jos haluaa näitä asioita tutkia vähän syvällisemmin, niin kannattaa käyttää järkeä ja yrittää poissulkea kaikki tavanomaisemmat selitykset. Sitten, jos haluaa lähestyä näitä mahdollisia henkiä, niin kannattaa tehdä se kunnioittavasti. Hieman samaan tapaan kuin eläviä ihmisiä. Vaikka ei uskoisikaan tällaisiin henkiolentoihin, kannattaa kunnioittaa edes sen paikan historiaa ja siihen liittyneitä henkilöitä.

SS: Mitkä ovat parapsykologisen tutkimuksen tulevaisuudennäkymät? (jälkeenpäin kysytty)

Jani Lassila: Yleisessä kiinnostuksessa suunta on ollut selvästi kohti amatöörien tekemiä kenttätutkimuksia, mikä on näkynyt viimeisten 10 vuoden aikana kummitusaiheisten televisiosarjojen nousussa. Samaan aikaan yliopistoista on tullut viestiä, että parapsykologian tutkimusta rahoitetaan entistä niukemmin. Tämä on näkynyt systemaattisempien tutkimusprojektien määrässä ja laadussa. Pienimuotoisempien tutkimusten tekemistä on edesauttanut tekniikan kehittyminen ja tieteellisten tutkimusten määrän yleinen kasvu. Nähtävissä oleva lisääntyvä hajanaisuus ei kuitenkaan tule kantamaan parapsykologiaa itsenäisenä tieteenealana, joka on jo muutenkin kiistanalainen. Ellei tapahdu merkittävää läpimurtoa, tulevaisuus on entistä enemmän alan harrastajien käsissä.

SS: Tämä tällä erää. Kiitos haastattelusta.

Mikä on urbaanien tutkimusmatkailijoiden suhde yliluonnolliseen? Siitä voi lukea lisää Suomen UE-forumilta, Q-elementsistä.

Linkit:

Keskustelua aiheesta Q-elementsissä

Suomen parapsykologian instituutti

Haastattelu: Lauri Ainala & urban exploitation

Nyt mennään hieman ohi aiheen. Olen matkalla Tattarisuolle. Tattarisuolle liittyy paljon hämärää ja selittämätöntä. Tattarisuo on jäänyt toiseen aikaan, Aki Kaurismäen elokuvien maailmaan. Romuttamot, vaatimattomat pienteollisuushallit, autonraadot, nuhjuiset korttelit tarjoavat laajan miljöön, jota vastaavaa en ole samassa skaalassa Suomesta löytänyt. Mutta en ole menossa autonraatoja bongaamaan enkä joutomaita fiilistelemään. Suuntaan Tattarisuon ryteikköön. Suolle. Sille suolle, josta kaupunginosa on saanut nimensä. Täällä on kuulemma lähde tai toinenkin jossain tuossa liejussa. Tarina kertoo, että vuonna 1931 lähteestä löydettiin ihmisten ruumiinosia. Tapaus sai runsaasti kansallista julkisuutta ja on jäänyt elämään vähän kuin Kyllikki Saaren murha. Paitsi tämä tapaus selvitettiin. Tutkimuksissa jäljet johtivat pieneen okkultistiseen ryhmään, joka oli harjoittanut mustaa magiaa Malmin hautausmaan avoimista haudoista varastetuilla ruumiinosilla.

Niin kiehtovaa kuin tämäkin seikka on, en ole etsimässä lähteitä ruumiista puhumattakaan. Olen tullut tänne tapaamaan Lauri Ainalaa ja saunomaan. Kyseessä ei ole mikään perinteinen sauna vaan tee-se-itse-malli kierrätysrojusta. Lauri Ainala on erikoinen tyyppi. Hän on todellinen tee-se-itse-mies. Hän ei ole käynyt kouluja vaan opetellut kaiken itse kokeilemalla. Hän luottanut omaan meininkiinsä ja siihen minkä kokee hyväksi. Vaikka hän on tunnettu enemmänkin pääjehuna yhtyeissä nimeltä Harmaa Getto ja kansainvälistäkin mainetta niittäneessä Paavoharjussa, puuhailee hän kaiken muun ohessa musavideoita ja rakentelee mitä omituisimpia hökötyksiä mitä omituisimpiin paikkoihin. Hän pyörinyt vuosikaudet hylätyissä paikoissa, mutta eri syistä kuin urbaanit löytöretkeilijät.

Tattarisuota 2012.

Suo jatkuu jonnekin moottoritien sillan alle. Ohitan sen, vaikka tiedän tuon sillanalaisen kätkevän yhtä mystisiä näkymiä. Hämyisää valoa ja hökkelin muoto siintää jostain risujen välistä. Vanha ja hylätty sohva on kumottu puron yli sillaksi. Ylitän sen ja saavun saunalle, jossa kuvataan Paavoharjun uusinta musiikkivideota. Sauna on juuri sen näköinen kuin ylijäämätavaroista kyhätyn saunan kuuluu näyttää. Ei mikään siloteltu taidonnäyte, mutta omalla tavallaan kuitenkin on. Saunalla harvoin vietetään aikaa yksin. Se on sosiaalinen tila, jonne kokoonnutaan pienellä porukalla. Tähän saunaan ei montaa mahtuisikaan. Meitä on 5 henkilöä, joista kaksi lähtee kuvausten aikana. Lauri on minulle entuudestaan tuttu mies, lapseni kummi. Pienet on piirit. Vieraanvaraisia kädenpuristeluja ei siten tarvita. Tunnelma on rauhallinen. Rauhallisempi kuin voisi kuvitella tyypeistä, joiden elämään alkoholi ja rajojen rikkominen on antanut vahvan vivahteen. Saunan lämmityksen, puiden pilkkomisen ja kuvausten välissä Laurille jää aikaa myös haastatteluun.

Lauri saunanlämmityksessä 2012.

Syrjäseutu: Mitä on urban exploitation? Yleinen termi vai sinun kehittelemä?

Lauri Ainala: Heh. Miehän sen oon keksinyt ja tehnyt irc-galleriaan ryhmän muistaakseni vuonna 2005. Urban exploitationista ei ole tullut vielä tuommoista yleisesti hyväksyttyä harrastusta. Urban exploitation on sen tilan hyväksikäyttöä, mitä urban exploration-tyypit löytää. Myö jatkokehittellään sitä sitten johonkin suuntaan.

SS: Olette rakennelleet saunoja/mörskiä osin joutomailla, osin hylättyihin rakennuksiin. Miten ja mistä moinen toiminta on lähtenyt käyntiin?

LA: Alunperinhän se lähti siitä, kun vuonna 2003 Renen kanssa keksittiin, että pitää tehdä semmonen paikka, mihin voi mennä harrastamaan tätä hienoa harrastusta eli alkoholin juomista. Siis silleen, ettei tarvi miettiä ollenkaan, jos vaikka tulisi oksennukset ja paskat housuun. Eli niin, ettei tarvi miettiä sitä ympäristöä tai että ketään ei haittaa se meidän touhu. Se oli se alkuperäinen idea siinä. Tuotteella oli portaikon alla siivouskomero, jonneka sitten rakennettiin istuimet ja jonkinlaiset vanerilaverit. Se oli ensimmäinen paikka, josta tuli meidän hengailumesta.

Tuote koko komeudessaan. (Kuva: Emmi Uimonen)

SS: Mainitsitkin jo Tuotteesta. Eli Savonlinnassa oli aikanaan vähän tunnettu UE-kohde, hylätty Tuotteen meijeri, joka purettiin 2005 alkuvuodesta. Siitä tuli legendaarinen paikka teille. Valottaisitko parhaimpia muistojasi ja meininkiä sieltä?

LA: Kyllähän se kuolleen miehen löytäminen sieltä on ihan parhaita muistoja tai ainakin ikimuistoinen semmoinen. Se oli melko hyvin levytetty umpeen koko paikka ja siellä oli säkkipimeetä. Mentiin sitten isoissa tehdashalleissa taskulampun valossa. Olikohan se sitten Joose (Keskitalo), joka meni sinne ekana ja kattoi, että mitä hittoa. Onko täällä joku tehnyt jonkin pilan. Mentiin sitten lähemmäs kattomaan ja todettiin, että hittolainen, vähän liian hyvin tehty pila. Näytti sen verran karskille ja näky olevan paskat housussa. Heh. Naamataulukin näytti siltä, ettei taida ihan taikkarilaisten resurssit riittää ihan tämmösten erikoistehosteiden tekemiseen. Tsiigailtiin sitä ja heti tuli mieleen olisko kellään kameraa, että ottais siitä kuvan. Mutta kellään ei ollut, vaikka soiteltiin kavereitakin läpi. Pääteltiin sitten, että paras kai soittaa ne poliisit paikalle.

Tuotteen sisäpiha. (Kuva: Joose Keskitalo)

SS: Rakensitte valeseinän ullakolle tilojenne suojaksi, jota edes vartijat eivät tajunneet...

LA: Joo, se oli seuraavana vuonna vasta. Meillähän oli siinä välissä densopöksä. Vartijat kävi aina vaan pyörähtämässä siinä pihalla tarkastamassa, että paikka oli jotenkuten pystyssä. Kerran ihan tsägällä avasin oven samaan aikaan, kun ne oli siinä pihalla. Vetäsin saman tien oven kiinni ja sisäpuolelta säppiin. Niillähän oli avaimet, mutta niitten piti kiertää toiselta puolelta päästäkseen sisään. Sit mie tajusin, ettei tässä voi muuta kuin päästä vaan piiloon. Sit mie kyl lähin hämäämään niitä, ettei ne löytäis meidän salapaikkaa.

Densopöksä asemanseudulla. (Kuva: Joose Keskitalo)

Veditte myös sähköt sinne läheisestä Hesburgerista?

LA: Meillä oli aluksi vanha kamiina Tuotteella, mutta se alko näyttää liian pahalta, kun savua olisi tullut hylätyn rakennuksen katon läpi. Sitten siellä oli koko vintin mitalta sähköjohtoa, jotka revittiin irti. Ostettiin sokeripaloja, joilla liitettiin ne toisiinsa. Just luin netistä, että niin ei saisi tehdä missään tapauksessa! Mut silleen myö kuitenkin tehtiin. Vedettiin katonrajassa olevasta reiästä sadevesiränniä pitkin se johto maahan. Maahan sitten kaivettiin pieni oja ja vedettiin se johto vielä rautatien välistä, kiskojen alta tietenkin se Hesburgerin pihaan. Viereisestä kerrostalosta näkyi siihen rautatielle vielä. Ensimmäinen yritys menikin sillai, että joku akka sen huomas ja huuteli:" Kohta soitan poliisit, jos ette heti lopeta! Mitä helvettiä te siellä oikein teette!?". Piti seuraavana iltana tehdä uudestaan. Vaan paljon myöhemmin, että saatiin raiteiden alta se menemään.

Lauri densopöksällä. (Kuva: Jenni Kärmeniemi)

SS: Kuinka monta saunaa/röttelöä olette rakentaneet?

LA: Saunoja on Savonlinnassa yksi, joka on ollu siellä nyt 6-7 vuotta. Täällä meillä on ollu kolme. Eli 4 saunaa. Asuinmörskiä taas on ollu Tuotteella, luolassa ja densopöksällä. Densopöksässäkin oli useampia eri rakennelmia sitä mukaa kun paikat meni käyttökelvottomaksi. Proomussa me ei majailtu eikä varsinaisesti rakennettu mitään, joten mie en laske sitä mukaan. Kaiken kaikkiaan niitä on ollut ihan älyttömän monta. Sit on ollut ihan muuten vaan hengailupaikkoja kuten tuossa torilla laiturin alla, jonne rakennettiin sellanen hengailutaso.

SS: Ketä porukkaanne kuuluu?

LA: Tässä on ollut vähän eri tyyppejä. No, Tuotteellahan me oltiin Joosen kanssa. Taas Joose ei ole oikein ollu muissa majailumestoissa. Renehän (Brenkku) on ollu tosi monissa mestoissa. Täällä Helsingissä on taas ollu vähän eri tyypit kuten Bocke ja Tomi.

Tuotteella 2004. (Kuva: Lauri Ainala)

SS: Teillä on ollut kommelluksia poliisin kanssa - ilmeisen koomisiakin sellaisia. Kertoisitko niistä? 

LA: Tänne Tattiksellehan tuli, kun oltiin rakentamassa tätä. Hirvee pauke kuulu suoraan tuohon tielle ja joku oli soittanut poliisit. Tännehän tuli kaksi maijaa ja tavallinen poliisiauto. Olisko niitä sitten 6 poliisia ja ne haravoi tuota ryteikköä rintamassa maglitet kourassa. Sithän mie huusin:" Tulkaa tänne vaan. Täällä myö ollaan!". Yksi niistä tuli sitten jututtamaan. Ainakin se tyyppi oli ihan mukava. Ei niillä ollu mitään tätä paikkaa vastaan. Kehottivat vaan netistä lukemaan jokamiehen oikeuksista tietoa.

SS: Miten musiikki liittyy tekemisiinne? Teillähän on musiikillista porukkaa mukana kuten Joose Keskitalo.

LA: Suurin osa porukasta on ollu semmosta, jotka ei liity musiikkiin millään tavalla. Mutta itse mie olen halunnut tästä sellasen kokonaisvaltasen jutun, että ne kaikki liittyy jotenki toisiinsa. Ehkä siinä on joku tietty estetiikka. En usko, että esimerkiksi Joosella on yhtään samanlainen näkemys tähän hommaan.

Lauri Ainala ja Joose Keskitalo hiomassa biisejä hylätyssä kontissa 2010.

SS: Entä uskonto? Teillähän on aika uskonnollissävytteistä meininkiä ollut aikoinaan.

LA: Kannattaakohan siitä ees puhua. Eiköhän kaikilla oo vähän muuttunut näkemykset siitä. Meillähän on ollu kotona vanhemmat uskovaisia ja sitähän kautta on tullut oltua Savonlinnan seurakuntanuorissa ja oikeestaan ihan kaikenlaisissa piireissä. En mie täällä Helsingissä ollessani oo käyny yhtään missään enkä myöskään kuulu kirkkoon.

SS: Olet asunut Helsingissä muutaman vuoden ja nyt porukan aktiivisimpana jäsenenä olet palaamassa takaisin Savonlinnaan, jossa epäilemättä seikkailut jatkuvat entiseen tapaan. Kuinka käy Tattiksen saunan?

LA: Heheh, enhän mie tiiä. Kyllä myö varmaan palataan tänne, mutta eiköhän se riipu ihmisistä ketä täällä käy. Savonlinnassahan meillä on vielä sauna ja sit myö ollaan mietitty Rillen kanssa uuen saunan tekoa sinne. Meillä on oikeestaan selkee suunnitelma siihen.

Lauri Ainala 2013. Paluu Savonlinnaan on käsillä.

SS: Kiitos haastattelusta.

LA: Eipä mittään.


Linkki:

UnienSavonlinna Youtube-kanava