Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedotteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedotteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. helmikuuta 2020

Verkkotunnuksen syrjaseutu.fi voimassaoloaika päättyy

Verkkotunnuksen syrjaseutu.fi voimassaoloaika päättyy 10.3.2020. Tämä saattaa aiheuttaa joidenkin linkkien toimimattomuutta. Jatkossa osoite on siis syrjaseutu.blogspot.com

Vanha materiaali siis pysyy verkossa. Mitään uutta ei ole tulossa ja henkilökohtaisesti voin todeta suurimpien UE-seikkailujen olevan kohdallani toistaiseksi takanapäin. Matka jatkuu kohti uudenlaisia haasteita. Kiitokset siis vielä kerran Syrjäseudun seuraajille ja sen tekemisessä auttaneille ja antoisia löytöretkiä itse kullekin.


keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Syrjäseutu vaimenee


Se on lokakuun viimeinen päivä. Syrjäseudun tarina on lopussa. Toistamiseen. Kuten arvata saattaa, reissut syrjäseuduille eivät tähänkään lopu. Mitä jatkossa, siitä ei ole mitään varmuutta. Kerrottakoon kuitenkin, että uudet reissut Suomen rajojen niin sisä- että ulkopuolelle ovat jo idean tasolla olemassa. Palaako Syrjäseutu-blogi enää esittelemään niitä, se on kimurantimpi juttu. Vain aika näyttää. Nyt on aika vetää henkeä sekä keskittyä nykyisyyteen että tulevaan. Kiitän kaikkia lukijoita ja kiinnostuneita kiinnostuksesta. Kiitän myös reissukumppaneitani sekä reissujen toteutuksesta että reissukertomusten rakentamiseen liittyvästä avustuksesta. Tällä haavaa se on kiitos ja kuitti.


lauantai 1. syyskuuta 2018

Takaisin linjoilla

Tämä on se päivä, kun Syrjäseutu palaa blogin muodossa "linjoille". Luultavasti viimeistä kertaa - mitään en lupaa. Tarkkaa aikataulua en ole laatinut, sillä osa bloggauksista on vielä tekovaiheessa, mutta luvassa on uusi bloggaus vähintään viikoittain. Teema pyörii Idän reissujen ympärillä, kuten jo aiemmin mainittu. Materiaali on kasattu suurimmalta osin kahden Viron ja yhden Luovutetun Karjalan reissuista. Bloggausten ohessa julkaistaan ainakin pari videota. Tervetuloa mukaan!



sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Syrjäseudun paluu

Lähes parin vuoden tauon jälkeen Syrjäseutu sysätään käyntiin uudelleen, mutta vain hetkeksi. Jatketaan siitä, mihin jäätiin. Eli Idän reissuihin. Muuhun ei Syrjäseudulla ole mitään uutta lisättävää tai annettavaa. Suomalaisen UE:n käsittely yleisellä tasolla ei innosta, joten keskitytään jatkossakin vain omiin juttuihin. Kirjoittajana en ole parantunut enkä liiemmin huonontunutkaan. Kuvatkin ovat samaa tasoa. Joku keskinkertainen videonpätkä on väsätty, sekin oli tuskaisen työlästä, mutta toisaalta hyvin koukuttavaa. Pari ihan hyvää reissua on tässä välissä saatu silti aikaan ja mielekkyys lieneekin niiden raportoinnissa ja esitelmöinnissä. Syrjäseutu julkaisee Idän reissuihin lisättävät reissukertomuksensa ja päivityksensä aikavälillä 1.9. - 31.10.2018. Jos aikaa jää ja intoa riittää, niin ehkä jotain muutakin. Toivottavasti meininki iskee.


Videon kuvaus: Urbanex Ninja
Editointi: Syrjäseutu

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Syrjäseudun perintö

Blogin toiminta vaimeni loppuvuonna 2016, mutta harrastusta ja Idän reissuja ei ole unohdettu. Syrjäseudun perintöä jatkamaan on valikoitu kaksi uutta kanavaa. Youtube ja Instagram. Toisin kuin blogissa, kantava teema uusilla kanavilla ei ole urban exploration. Selkeätä linjaa ei ole tietoisesti valittu, mutta rappiolla, poikkeuksellisilla paikoilla ja niihin liittyvällä matkailulla on edelleen vahva sija Syrjäseudun sisällössä. Luultavasti suurimman näkyvyyden saa Idän reissut, joita suunnitelmien mukaan jatketaan edelleen.



Siinä missä Instagramissa Syrjäseutu tarjoaa lähinnä älypuhelinräpsyjä, youtube-kanavalle tarjotaan videomateriaalia huomattavasti verkkaisempaan tahtiin. Tarkoitus olisi tarjota Idän reissu-reportaaseja jatkossa videoiden muodossa. Ensimmäinen video Ennakkotunnelmia keväällä 2017 on jo julkaistu. Videoiden teko on meille uutta puuhaa, joten alku saattaa olla hieman kömpelöä ja kankeaa. Instagramissa Syrjäseudun perintöä voi seurata profiilin syrjaeseutu takaa. Youtubessa videot löytyvät henkilön Juha Nyman kanavalta. Pidemmittä puheitta, tutustukaa ja ihmetelkää.


Syrjaeseutu - Instagram profiili

Youtube - Juha Nyman kanava

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Syrjäseutu-blogi lopettaa

Syrjäseutu on tullut tiensä päähän. Kolme ja puoli vuotta sitten startannut blogi ajoittui vaiheeseen, jolloin yleisön mielenkiinto hylättyjä paikkoja ja urbaania löytöretkeilyä kohtaan oli kasvamassa räjähdysmäisesti. Ainakin jos some-ryhmiä ja median huomiota pitää mittarinaan. Tuona aikana erilaisiin aiheeseen liittyvien suomalaisten some-ryhmien jäsenistö on kasvanut yhteenlaskettuna tuhansilla. Niin aikakausilehdissä kuin sanomalehdissä on julkaistu useita artikkeleita, joissa on haastateltu alan harrastajia. TV:ssä ja radiossa on myös nähty useampi ohjelma. Muutamissa niistä olen itsekin ollut mukana. Niiden lisäksi viimeisen vuoden aikana on julkaistu peräti kolme aiheeseen liittyvää kirjaa. Urbaania löytöretkeilyä ei enää voi sanoa vähäisen ja erikoislaatuisen porukan harrastuksena. Toisaalta ei myöskään koko kansan lajina.

Ajatus Syrjäseudusta lähti aikoinaan tarpeesta kehittää omia kirjoitustaitojani. Lähtökohtaisesti olin täysin kokematon kirjoittajana. Toinen, blogin kantava ajatus oli luoda oudosta ja tuntemattomasta harrastuksesta selkeämpi kuva, tuoda harrastajia esille nimimerkkien takaa ja valottaa, mitä kaikkea urbaanilla löytöretkeilyllä on tarjottavanaan niin kohteiden kuin yleisen hyödyn muodossa. Nyt olemme ainakin lähempänä noita tavotteita. En tietenkään väitä, että se olisi Syrjäseudun ansiota, mutta nyt vastaavanlaista tietoa harrastuksesta suomenkielellä on tarjolla huomattavasti enemmän muun muassa lehtijuttujen ja kirjojen muodossa. Samankaltaista tilausta Syrjäseudulle ei siis enää ole.

Monta harrastajaa jää haastattelematta ja monen monta aihetta käsittelemättä. Monia kohteita ja reissukertomuksia jää kovalevyjen ja aivojen sopukoihin odottelemaan uutta aaltoa, inspiraatiota. Välillä on aika pitää taukoa, keskittyä muihin asioihin ja kenties luoda jotain uutta. Blogin koko sisältö jää kuitenkin nettiin eikä sitä poisteta ainakaan allekirjoittaneen toimesta. Idän reissujen raportointia puolestaan pyritään jatkamaan vielä jossain toisessa muodossa, mutta Syrjäseudun tarina on tältä erää loppu. Kiitos lukijoille ja seuraajille mielenkiinnosta. Kiitokset myös vaimolle ja perheelleni, jotka ovat joustaneet harrastukseni vuoksi. Kiitokset kanssaharrastajille ja kaikille heille, jotka ovat auttaneet blogin teossa. Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja!

-Juha Nyman

tiistai 1. marraskuuta 2016

Reissukertomus: Inkerinmaa



Syrjäseudun Idän reissujen vakiokokoonpano, Juha Nyman ja Marko Kilpeläinen, teki kesällä 2016 road tripin Inkerinmaalle. Reissun tapahtumista kerrotaan julkaistavassa reissukertomuksessa, jonka aikataulu näkyy alla. Reissukertomus Inkerinmaa on jaettu 13:een osaan, jotka julkaistaan joka päivä 2.11.2016 alkaen. Osien tavallista suuremmasta määrästä johtuen, teemme alle pikavalikon linkkeineen.

Inkerinmaa osa 1
Inkerinmaa osa 2
Inkerinmaa osa 3
Inkerinmaa osa 4
Inkerinmaa osa 5
Inkerinmaa osa 6
Inkerinmaa osa 7
Inkerinmaa osa 8
Inkerinmaa osa 9
Inkerinmaa osa 10
Inkerinmaa osa 11
Inkerinmaa osa 12
Inkerinmaa osa 13

torstai 7. heinäkuuta 2016

Päivitystä Idän reissuihin

Syrjäseudun päivitystahti on viime kuukausina yhä hiljentynyt. Syynä on ollut blogin painopisteen siirtäminen suomalaisen urbaanin löytöretkeilyn käsittelystä itsetekemiimme, rauniopainotteisiin Idän reissuihin. Eli matkojen suunnitteluun, toteutukseen ja niistä raportointiin. Sillä linjalla jatkamme toistaiseksi ja siihen myös panostetaan entistä enemmän. Syrjäseudun Facebook-ryhmässä UE:ta ja siihen liittyviä ajankohtaisia linkkejä jaetaan edelleen laajemminkin.

Idän reissut-pääsivua päivitetään lisäämällä reissulinkkien alle tietoa reissun ajankohdasta sekä matkan reitistä, jotta valikoivat lukijat voisivat löytää helpommin kertomuksia ja kuvia itseään kiinnostavista paikoista. Sen lisäksi kesälle ja syksylle on luvassa pari uutta reissukertomusta. Tällä kertaa toinen reissuista tehdään poikkeuksellisesti Viroon uudenlaisella kokoonpanolla ja laitteistolla. Jälkimmäinen puolestaan Viron Venäjän-rajan itäpuolelle Inkerinmaalle, jossa kohtaamme vakiintuneen reissukumppani Marko Kilpeläisen kanssa jälleen merkkejä katoavasta suomalaishistoriasta sekä näyttäviä rauniokohteita. Hyvää on siis tulossa. Kannattaa välillä käydä kurkkaamassa blogia tai seurata blogiin liittyviä julkaisuja Syrjäseudun Facebook-ryhmässä.

 &

tiistai 29. joulukuuta 2015

Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja

Tätä on odotettu! Siis Jussi Kiven kirjaa Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja. Into Kustannus julkaisi kirjan Joulukuussa 2015. En ole kirjakriitikko enkä aio edes tosissani yrittää olla sitä. Sitä paitsi en ole edes jäävi moiseen hommaan, sillä pari kirjan tarinoista kietoutuu yhteen allekirjoittaneen omien kokemusten kanssa. Siitäkin huolimatta en voi olla avaamatta sanaista arkkuani, sillä niin merkittävä tapaus kirja on.


Tämä on vähintään yksi vuoden merkittävimmistä asioista, joita suomalaisen UE:n saralla on tapahtunut. Kuten jo aiemmin todettu, suomalaisessa kirjallisuudessa urbaani löytöretkeily on aliedustettuna. Vain Jantso Jokelinin Matkaopas Ei-minnekään on ainoa teos, joka on edes sivunnut aihetta. Hän on ainoa, joka on kirjoittanut UE:sta ilmiönä. Vaikka Jussi Kivi ei kirjassaan Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja kertaakaan käytä termiä urbaani tutkimusmatkailu, urban exploring, urbex tai yhtäkään sen monista muunnoksista eikä puhu kanssaretkeilijöistään UE-harrastajina, on sitä harrastavan lukijan vaikea olla huomaamatta monia yhdistäviä tekijöitä.

Jussi ja tutkimusretkikunta Unholan temppelissä, 2013.
Kirja alkaa tai oikeastaan tuntuu jatkavan siitä, mihin Kiven edellinen teos Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas (2004) jäi. Taidehistorian ja kiehtovan maiseman pohdiskelusta siirrytään vähitellen viime vuosina toteutettuihin retkiin oudoille ja mystiikkaa tihkuville jättömaille, lähiöiden linnoitteille ja vähitellen yhä syvemmälle maaperään, luoliin, pommisuojiin, tunneleihin ja kaivoksiin. Kivi on osannut vetää kielikuvissaan oikeista naruista, sillä tarinoiden tunnelma pysyy jännittävällä tavalla yhtä hämäränä ja salaperäisenä kuin kirjassa kolutut kohteetkin. Sitä puolestaan höystää ripaus ironiaan puettua, tervettä yhteiskuntakritiikkiä. Sitä sen kaltaista, jota helposti juontuu mieleen seikkaillessa kaoottisessa tilassa uinuvilla, suuren yleisön ulottumattomissa sijaitsevilla retkikohteilla. Kirjassa vilisee useita salanimellä suojattuja hahmoja, retkitovereita, joista joku voi pienellä päättelykyvyllä bongata joitain näkyvimpiä alan harrastajia, ehkä jopa itsensä.

Vuosikausien työstäminen näkyy muutenkin kuin tekstissä. Kuvataiteessa mainetta ja palkintoja saavuttanut Kivi hyödyntää osaamistaan myös kirjan kuvituksessa. Onnistuneesti ja hienovaraisesti. Toisin kuin iltapäivälehtien ja somejen valtaamassa nykymaailmassa, kaikkea ei läväytetä heti silmille, vaan se tehdään harkiten, muutamaa, ehkä jopa kohteeseen suoraan liittymätöntä kuvaa käyttäen. Annetaan lukijan tai katsojan mielikuvituksen kuljettaa. Hämäryys, pimeys ja mystiikka on hallitsevia elementtejä, niin kirjassa kuin usein kohteillakin.

Jussi Kivi työssään, 2015.
Kaikesta tästä ja monesta muusta seikasta johtuen, kirja on tutustumisen arvoinen. Sen voi tilata vaikkapa Into Kustannuksen verkkokaupasta.

Linkki:

Into Kustannus/Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja

Jussi Kivi (Wikipedia)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Sputnik-ilta 17.12



Lähde vielä kerran mukaan matkalle luovutettuun Karjalaan, Äänisen rannoille ja kiertämään Laatokkaa. Idän reissuja tehtailevat Kilpeläisen Marko ja Nymanin Juha ovat itse paikan päällä kertomassa viimeisimmistä reissuistaan sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

Matkailuilta pidetään kulttuurikeskus Caisan tiloissa 2. kerroksen ”kokoushuone 1-2” klo: 18.00 -20.00 osoitteessa Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14 / Kaisaniemen metroasema. Tilaisuus on maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Halukkaat voivat jatkaa yhteistä iltaa omakustannushintaan erikseen sovittavassa läheisessä ravintolassa.

Linkit:

Tapahtuman FB-sivut

Kulttuurikeskus Caisa

Idän reissut

maanantai 16. marraskuuta 2015

Syrjäseudun matkassa YLE Puheella

Tänään 16.11.2015 YLE Puheen iltapäivässä seikkailtiin YLE:n Pasilan studioiden maanalaisissa osissa ja keskustellaan urbaanista löytöretkeilystä. Toimittajana Tiina Lundberg ja haastateltavana Syrjäseutu-blogin perustaja Juha Nyman.

Kuuntele ohjelma tästä.

Kuvasarjassa selviää minkälaisissa tiloissa liikuttiin:










lauantai 2. toukokuuta 2015

Syrjäseudun toinen vuosikatsaus

Syrjäseutu täyttää tänään 2 vuotta. Mitä on tapahtunut kuluneena vuonna? Mikä on Syrjäseudun tarkoitus ja tulevaisuus? Ne ovat kysymyksiä, jotka ovat askarruttaneet allekirjoittanutta viime aikoina.

Kuluneen kauden tapahtumia

Ensimmäisenä toimintavuotena saavutettiin paljon. Näkyvyydessä homma lähti raketin lailla nousuun. Esiintyminen valtakunnallisessa mediassa, TV:ssä ja lehdissä, ei ollut itse tarkoitus. Joskin ne olivat osoitus onnistuneesta työstä, joka oli suomalaisen UE-skenen toimintatapojen ja arvojen välittäminen laajempaan tietoisuuteen. Tällä samalla linjalla jatkettiin myös toisena vuonna. Se tapahtui useilla haastatteluilla ja kirjoituksilla harrastajistosta. Harrastusta ja harrastajia tuntematonkin saattoi saada jonkinlaisen näkemyksen siitä, mistä on kyse. Joskin todettakoon, että haastatellut ovat useimmat olleet vakaumuksellisia aktiiviharrastajia. Puutteeksi laskettakoon, että yhtäkään naista parista pyynnöstä huolimatta ei saatu haastateltavaksi eikä yhtäkään vasta-alkajaa.

Juha Nyman, Syrjäseutu-blogin perustaja, Iltalehdessä (4.3.2015).
Blogin pyörittämisen aikana sosiaalisessa mediassa keskustelupalstat autiotaloista, hylätyistä paikoista ja metsälöydöistä ovat suorastaan alkaneet tulvia käyttäjien kuvia. Jopa siinä määrin, että tuossa kaikessa on mahdotonta pysyä enää kärryillä. Muutos on huomattava siksi, että tällaiselle toiminnalle ei ennen ole ollut mitään tiettyä paikkaa lukuunottamatta Q-elementsiä, joka sekin edellä mainittuihin verrattuna on ollut huomattavan hiljainen. Näissä ryhmissä saattaa olla päivittäin kymmenittäin uusia "löytöjä", joita esitetään kuvin. Autioista paikoista ja "metsälöydöistä" on tullut julkista riistaa, joka on tietysti eräänlainen huolenaihe. Toisaalta on ollut hienoa huomata, että UE-harrastajien hyväksi havaittu salailukulttuuri on laajennut jossain määrin myös näihin ryhmiin. Julkisesta sijaintien jakamisesta ei ole tullut suoranaista käytäntöä kuten olisi voinut pelätä.

Vuoden 2015 alussa on UE-skenessäkin ehtinyt jo tapahtua. Pitkäikäisin sivusto ja ainoa päivittyvä UE-sivusto, Petri Volasen Autiot ja Unohdetut, katosi palveluntarjoajan ongelmien vuoksi Internetistä. Tosin materiaali on nyt siirretty omaan Facebook-ryhmäänsä. Kuin korvauksena julkaistiin Urbanex Ninja-sivusto. Yle Fem-kanavalla esitetty Autiotalokohtaloita oli sekin yksi vuoden kohahduttajista. Joskaan ei pelkästään positiivisissa merkeissä, sillä sarjassa näytetty traagisen historian omaava Uunisurmatalo purettiin samana päivänä ohjelman esityksen kanssa. Tuskin aivan sattumalta ja sekös herätti närää.

UE-rintamalla siis tapahtuu.

Kolmas kausi. Lopettaako vai jatkaako?

Monen sitä tietämättä, Syrjäseudun lopettamissuunnitelmia käytiin läpi jo viime vuoden puolella. Blogin ylläpitäjän ajanpuute on osaltaan hankaloittaa blogin säännöllistä julkaisutahtia, mikä on tehnyt sen työstämisestä joskus stressaavaakin. Lukuisissa aiheissa ja kirjoituksissa alkaa myös tulla se piste vastaan, jolloin tulee helposti toistettua jo itseänsä. Syrjäseudun tehtävä on monessa mielessä jo tehty, sanottava sanottu ja tavoitteet on saavutettu. Nämä seikat puhuvat lopettamisen puolesta. Blogia ei myöskään koskaan suunniteltu jatkettavan ikuisesti. Aika aikaa kutakin.

Toisaalta Syrjäseutu on edelleen hyvä julkaisualusta UE:ta koskevalle esitelmöinnille varsinkin nyt, kun se on vakiinnuttanut asemansa ihkaomassa kastissaan. Blogin totaalisen lopettamisen sijaan vaihtoehtona on säännöllisen julkaisutahdin hylkääminen, siirtyminen verkkaisempaan kauteen. Ajan hermolla olemisen sijaan painopiste olisi tällöin entistä enemmän blogistin omissa seikkailuissa kuten vaikkapa Luovutetun Karjalan reissukertomuksissa. Tämä jälkimmäinen vaihtoehdoista lienee lähempänä Syrjäseudun tulevaisuudennäkymää.

Tosiasia on myös se, että Syrjäseudulla on paljon julkaisematonta materiaalia, osa valmista ja osa keskeneräistä. Ainakin niitä ja jo tehtyä Luovutetun Karjalan kolmatta osaa sekä loppukesälle suunniteltua nelososaa on lupa odotella vielä jatkossakin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi.

Löytörikasta kesää toivoo: Syrjäseutu

lauantai 22. marraskuuta 2014

Syrjäseutu talviteloille


Syrjäseutu-blogi rauhoittaa toimintaansa hetkeksi ja siirtyy tauolle. Blogi palaa ensi vuoden alkupuoliskolla takaisin uusien kirjoitusten kera. Facebookissa Syrjäseutu jatkaa toimintaansa entiseen tapaan.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Luovutettu Karjala 2 Sputnik-illassa


Jäikö jokin asia askarruttamaan vai onko blogin seuraaminen jostain syystä turhan työlästä? Syrjäseudun tuorein reissu Luovutettu Karjala 2 on mahdollista kokea vielä kerran. Nimittäin seikkailijoiden itsensä kertomana Helsingin kulttuurikeskus Caisassa venäjän omatoimimatkailijoiden järjestämässä Sputnik-illassa 18.9.2014 kello 18. Kulttuurikeskus Caisa löytyy ydinkeskustasta Kaisaniemen metroaseman ja Finnkinon yläkerrasta. Osoite on Vuorikatu 14. Tapahtuma on maksuton. Tervetuloa paikalle!

Linkki:

Tapahtuman Facebook-sivut

maanantai 26. toukokuuta 2014

Syrjäseutu kesätauolle

Otsikko sen jo kertookin. Useat merkit viittaavat nyt siihen, että Syrjäseudun on aika vetäytyä ansaitulle kesätauolle. Mutta vain julkaisupuolella. Toiminta jatkuu edelleen ja hieman täysipainoisemmin itse harrastamiseen kuin siitä kirjoittamiseen keskittyen. Palaamme kuitenkin uusin aihein ja tarinoin venäjäntourneen jälkeen. Se tulee olemaan vuoden kohokohta ja jälleen on lupa odottaa huimia näkymiä rajan takaa. Elokuun puolella palaamme jälleen sorvin ääreen uunituoreella reissukertomuksella.

Hyvää ja kohderikasta kesää toivottaa Syrjäseutu!

Kuva: Marko Kilpeläinen

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Syrjäseutu YLE:n TV1:ssä

Syrjäseudun Facebookissa lupailemille yllätyksille on nyt tarjolla vastinetta. Puoli vuotta sitten julkaistun Helsingin Sanomien jutun jälkeen on esittäydymme jälleen astetta isommalle yleisölle. Olemme tehneet yhteistyötä YLE:n Prisma Studion kanssa, jonka tulokset on nähtävissä samannimisessä ohjelmassa 1.4 kello 20:00 alkaen kanavalla YLE TV1. Ohjelman aiheena on urbaani löytöretkeily. Samassa yhteydessä julkaistaan seuraava bloggaus. Pysykää siis kuulolla.

Ohjelman esittely YLE:n sivuilla

HS Ohjelmaopas

Ohjelma on katseltavissa myös jälkikäteen YLE Areenassa 1.4 kello 20:00 lähtien:

Prisma Studio (jakso 11/34)

Kulissien takana puuhataan kaikenmoista.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Syrjaseudulle oma domain

Uusien yhteistyökuvioiden johdosta Syrjäseutu saa nyt oman verkkotunnuksen. Jatkossa Syrjäseutu löytyy entistä vaivattomammin osoitteesta www.syrjaseutu.fi. Vanhat linkit toimivat kuten ennenkin.

Valoa pimeyteen - www.syrjaseutu.fi

perjantai 7. helmikuuta 2014

Paluu luovutettuun Karjalaan valmisteilla


Nyt on monia jännittäviä asioita vireillä. Yksi niistä on se, kun suunnitelmat Luovutetun Karjalan pohjatyötä varten alkavat Syrjäseudun päämajassa. Itse asiassa työ on jo alkanut. Reissutoverini, vanha venäjänkävijä Marko, on vahvistanut sitoutumisensa tähän projektiin. Muutoksia ei tule siis muuhun kuin reittiin. Tälläkin kertaa ajaudumme entisen Suomen rajojen ulkopuolelle. Se, missä määrin, riippuu senhetkisestä reissumenestyksestä. Miinuspuolena tämä suunnittelutyö on suoraan pois siitä vähästä ajasta, jota on käytetty blogin kirjoittamiseen. Rautalangasta vääntäen se tarkoittaa sitä, että reissusuunnitelmien laatimisen aikaan uusia bloggauksia tullee verkkaisemmin.

Viimeinen reissumme loppui Säkkijärven massiivisille kolhooseille.

Edellinen seikkailu luettavissa täältä:

tiistai 1. lokakuuta 2013

Syrjäseutua livenä!

Otsikko sen jo kertoo. Syrjäseutu ottaa osaa vielä vähintään kahteen yleisötapahtumaan loppuvuoden aikana, joista ensimmäinen on Helsingin yliopiston kaupunki- ja kulttuurimaantieteen sekä sosiologian opiskelijoiden totetuttama tapahtuma Vapaampi Helsinki- tapoja kohdata ja tehdä kaupunkia.

Vapaampi Helsinki

Tapahtumassa on luvassa keskustelua kaupunkitilan käytöstä, työpajoja sekä muuta toimintaa. Lisää tietoa tapahtumasta löytyy täältä ja Facebookista. Allekirjoittanut osallistuu paneelikeskusteluun, joka koskee lähimatkailua ja urbaania löytöretkeilyä. Tapahtuma on maksuton ja se järjestetään lauantaina 5.10.2013 Suvilahden entisen höyryvoimalan kattilahallissa.

Mikä sen otollisempi ympäristö UE-henkiselle keskustelulle kuin vanha höyryvoimala.
Sputnik-ilta

Jäikö reissukertomukset luovutetun Karjalan syrjäseuduilta vielä kummittelemaan mieleesi? Vai oliko 5-osainen kuvareportaasi turhankin puuduttavaa selaamista? Reissumuistoihin ja kuviin palataan vielä livenä Venäjän omatoimimatkailijoiden järjestämässä Sputnik-illassa 21.11.2013. Luvassa ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia ja -tarinaa sekä kevyttä rupattelua. Tapahtumalle on luotu omat Facebook-sivut. Tapahtumapaikkana on Helsingin rautatientorin kupeessa sijaitseva kulttuurikeskus Caisa.

Ajankohtaista tietoa tai jälkimaininkeja tapahtumista tullee myös Syrjäseudun omille Facebook-sivuille:

https://www.facebook.com/Syrjaseutu

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syrjäseutu Helsingin Sanomissa

Syrjäseutu on noteerattu mediassa.

Tämän päivän (11.09.2013)  Helsingin Sanomissa on julkaistu artikkeli Syrjäseudusta ja sen perustajasta, eli allekirjoittaneesta.

Artikkeli löytyy myös nettiversiona alla olevasta linkistä.

Suurin seikkailu on lähellä (Helsingin Sanomat)

Haastattelun yhteydessä vierailemme rautatietunnelissa. (Kuva: Marko Leppänen)