Linkit: UE-videot

Hyvistä UE:n tunnelmaa välittävistä videoista on mielestäni ollut jatkuva pula. Useimmat esimerkiksi Youtubesta katsottavat dokumentit tarrautuvat liikaa unettavaan selittelyyn. Urbex on sitä tuolle ja tätä sille. On luultavasti mahdotonta ymmärtää koko UE:n viehätystä, jos ei pääse itse kokemukseen mukaan. Mutta tarjontaa kuitenkin on.

Koska Syrjäseudun omat resurssit ja taidot ovat vajavaiset videoiden tuottajana, haluan jakaa muutaman katsomisen arvoisen klipin, videonpätkän tai dokkarin, josta tunnelma välittyy kirkkaasti ja se on toteutettu laadukkaasti ilman ylimääräistä hölötystä. Aiemmasta Syrjäseudun linkkilistasta UE-videoihin on kulunut jo yli 5 vuotta. Videoiden määrä ja laatu on näinä vuosina noussut edelleen. Kelvollisen videon tallentamiseen ei välttämättä tarvita enää huippukalliita vehkeitä, mikä tietysti mahdollistaa useampien ohjaajanalkujen ulostulon.

Tämän vuoden päräyttävin ilmestys oli YLE Areenassakin näytillä ollut Urbex - omalla riskillä. Kahdeksan-osainen dokumenttisarja vie maailman "taitavimpien löytöretkeilijöiden" mukaan seikkailuihin ympäri maailmaa, joten ihan mitään keskivertosankareita sarjan päähenkilöt eivät ole eikä sarja luo kuvaa UE:sta sen koko hienoudessaan. Esimerkiksi katoilla supersankarin tavoin pomppiva venäläinen Oleg oli kaikessa yltiöpäisyydessään sarjan koukuttavin vetonaula. Siltikin ja siitä syystä sarja on viihdyttävä, visuaalisesti vaikuttava ja siihen on panostettu. Tällä hetkellä sitä ei löydy suomi-tekstein YLE Areenasta, mutta Youtubesta ja Red Bullin sivuilta se on katsottavissa.

Linkki: Urbex: Enter at Your Own Risk

Venäjän Steve Duncanista, Vadim Mikhailovista, löytyy RT Documentaryn kanavalta kiinnostava videonpätkä englannin kielellä. Se ei ole ensimmäinen Mikhailovista, mutta taatusti tasokkain, mitä olen nähnyt. Vadim Mikhailov on vuodesta 1990 toimineen Diggers of the Underground Planet-ryhmän perustaja. Hänen tunnetuimpiin saavutuksiinsa kuuluu Moskovan teatterikaappauksessa avustaminen. Hän opasti erikoisjoukot sisälle salaista reittiä pitkin panttivankikriisissä. Erikoisjoukkojen tekemä operaatio puolestaan hoidettiin kyseenalaisin keinoin. Ilmeisesti hän ja hänen perustama ryhmänsä toimii nykyään ainakin jollain tasolla yhteistyössä viranomaisten kanssa. Joka tapauksessa maanalaiset kohteet Moskovan alla saavat kenen tahansa kuolan valahtamaan suupielestä.

Linkki: Under Moscow

Rust Paradise - Ghost Buildings on yksi neliosaisesta dokumenttisarjasta, joka liittyy vahvasti UE-kohteisiin. Silti se ei ole mikään UE-dokumentti, vaan dokumentti eräistä maailman tunnetuimmista hylätyistä ja raunioituneista paikoista. Siinä pureudutaan kohteiden taustoihin ja tulevaisuuden näkymiin. Visuaaliseen ilmeeseen on satsattu aikaa ja rahaa. Dokumentti on juuri nyt ajankohtainen, sillä se on tehty tänä vuonna ja on katsottavissa 24.11.2018 asti. Dokkari on ranskalainen, mutta sisältää englanninkielisen tekstityksen.

Linkki: Rust Paradise - Ghost Buildings

Rust Paradisen muut osat ovat Car Cemeteries, Military Vehicles ja Marine and Railway Remains. Näitä en ole ehtinyt vielä katsoa, mutta pikavilauksen perusteella ne ovat samaa laatua kuin aiemmin mainittu Ghost buildings.

Linkit:

Car Cemeteries (katsottavissa 26.11.2018 asti)

Military Vehicles (katsottavissa 25.11.2018)

Marine and Railway Remains (katsottavissa 25.10.2018 asti)

Youtubesta löytyy useiden harrastelijoiden omia kanavia, josta löytyy loputtomasti katsottavaa. Vain harva pystyy pitämään jonkinlaista mielenkiintoa yllä. Tusinan verran eniten tilattuja ovat saaneet oman sivunsa esittelyyn, mutta toki tekijöitä on enemmänkin eikä laatu aina korreloi tilauksien määrän kanssa. Suomestakin löytyy useampi tekijä. Esimerkiksi tätä kirjoittaessa englanniksi kommentoiva Urban Exploration with Janne Flinck hallitsee suomalaisten kärkipaikkaa peräti reilulla 37 000 tilaajalla. Seuraavana tulee Syrjäseudun kanssakin usein yhteistyötä tekevä Urbanex Ninja lähes 10 000 tilaajalla. Mainittakoon, että Urbanex Ninja on ainoa näistä, joka tekee videonsa suomenkielellä. Kolmantena on rallienglannilla hurmaava Syrbex Finland Exploration, joka on jo huomattavasti vaatimattomimmissa luvuissa. Suosituksena ulkomaiselta listalta voisin vinkata pari jaksoa (autokaivos, terästehdas).

Linkki: Best Youtube channel - abandoned places

Kun etsin tietoa "Ihmelaitoksesta", joka esiintyi yhtenä kohteena reissukertomuksessa Luovutettu Karjala: Viimeistä kertaa, päädyin Youtubeen käyttäjän Ninurta sivulle. Käyttäjän tililtä löytyy useita tasokkaita ja tunnelmallisia videoita venäläisistä ja entisen Neuvostoliiton superkohteista.

Linkki: Ihmelaitos

Syrjäseudun aikaisempi UE-dokumentit linkkilistaus vuodelta 2013.

Linkki: SS: UE-dokumentit

Syrjäseudun perintö

Blogin toiminta vaimeni loppuvuonna 2016, mutta harrastusta ja Idän reissuja ei ole unohdettu. Syrjäseudun perintöä jatkamaan on valikoitu kaksi uutta kanavaa. Youtube ja Instagram. Toisin kuin blogissa, kantava teema uusilla kanavilla ei ole urban exploration. Selkeätä linjaa ei ole tietoisesti valittu, mutta rappiolla, poikkeuksellisilla paikoilla ja niihin liittyvällä matkailulla on edelleen vahva sija Syrjäseudun sisällössä. Luultavasti suurimman näkyvyyden saa Idän reissut, joita suunnitelmien mukaan jatketaan edelleen.

Siinä missä Instagramissa Syrjäseutu tarjoaa lähinnä älypuhelinräpsyjä, youtube-kanavalle tarjotaan videomateriaalia huomattavasti verkkaisempaan tahtiin. Tarkoitus olisi tarjota Idän reissu-reportaaseja jatkossa videoiden muodossa. Ensimmäinen video Ennakkotunnelmia keväällä 2017 on jo julkaistu. Videoiden teko on meille uutta puuhaa, joten alku saattaa olla hieman kömpelöä ja kankeaa. Instagramissa Syrjäseudun perintöä voi seurata profiilin syrjaeseutu takaa. Youtubessa videot löytyvät henkilön Juha Nyman kanavalta. Pidemmittä puheitta, tutustukaa ja ihmetelkää.


Syrjaeseutu - Instagram profiili

Youtube - Juha Nyman kanava

Lyhytikäisiä ja hyväkuntoisia kohteita

Purku-uhan alaisista kohteista ei välttämättä rappioromantiikkaa lähdetä ensimmäiseksi hakemaan. Etenkin suuremmissa asutuskeskuksissa hyväkuntoinenkin rakennus voi joutua väistymään uusien kaavoitusten tieltä. Rakennus tyhjennetään, jos ei ole jo ennestään tyhjentynyt, ja näin se valmistetaan vastaanottamaan lopullisen niitin lyövän purkukoneiston. Näiden välisessä, usein niukassa aikaikkunassa iskevät vandaalit ja urbaanit löytöretkeilijät, jos ovat iskeäkseen.

Mitä sitten on nähtävissä? Ehkä seuraavat kolme esimerkkiä havainnollistavat sen.


1. Hyvinkään virastotalo

Hyvinkäällä, aivan keskustassa, Hämeenkadun ja Torikadun kulmassa sijaitsi Valtion virastotalo. Rakennus valmistui 1955. Rakennuksessa toimi muun muassa kahvila, Posti, poliisi, käräjäoikeus, verotoimisto, lennätin- ja kaukopuhelukeskus, Hyvinkään kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus sekä useita yrityksiä. Rakennus purettiin 2010 uuden kauppakeskus Willan alta.

Valtion virastotalo Hyvinkäällä 2.8.2009.

Avoimien ovien päivä. Kutsu peremmälle.

Modernin oloista toimistotilaa.

Toisella puolen palo- ja purkumiehet ovat kai hioneet murskaustaitojaan.

Tiloja oli moneen lähtöön, mutta uutta oli tilalle saatava.

2. Ruoholahden kuntotalo

Ruoholahden kuntotalo rakennettiin Salmisaaren mahtipontiselle teollisuusalueelle, alkujaan Alkon henkilökunnan käyttöön vuonna 1976. Alkon luovuttua rakennuksesta, tiloissa on toiminut koulu ja liikuntakeskus. Rakennuksessa oli muiden tilojen ohella muun muassa kuntosali, palloiluhalli ja uimahalli. Ruoholahden kuntotalo purettiin 2011 lukuunottamatta sen maanalaista parkkihallia. Tilalle rakennettiin entistä ulkoisesti muistuttava toimistorakennus. Salmisaareen rakennettiin uusi liikuntakeskus, ilman uimahallia.

Koulumainen rakennus hetkeä ennen purkua.

Liikuntasali huutaa tyhjyyttään.

Toimistot ja käytävät samaten.

Uima-allas on moitteettomassa kunnossa.

Vain vesi ja uimarit puuttuvat.

3. Kanavaterminaali

Katajanokkaa, sen vanhimpia osia voi pitää hyvällä syyllä suomalaisena kansallismaisemana. Muun muassa Uspenskin katedraali, entinen rahapaja, kauppatori, Stora Enson pääkonttori, tulli- ja pakkahuone sekä presidentinlinna ovat siinä kaikki kivenheiton päässä. Ollaan Suomen historian keskeisimmillä paikoilla.

1800-luvun lopulla Katajanokan etelärantaa alettiin kaavoittaa satamaksi. Alta katosivat vanhat, puiset kalastajamökit ja tilalle nousi järeitä tiilisiä rakennuksia, nostureita ja satamarata. Kanavaterminaalin kohdalle alettiin rakentaa yksikerroksista makasiinia jo vuonna 1901. Varastojen uusiminen kävi ajankohtaiseksi 5 vuosikymmentä myöhemmin.

Vuonna 1957 varastoksi rakennettu Kanavaterminaali toimi matkustajaliikenneterminaalina 70-luvulta lähtien aina vuoteen 2008. Rakennuksen viimeisimpiä käyttäjiä oli Nordic Jet Line, joka lopetti liikennöinnin Helsinki-Tallinna välillä. Tämän jälkeen rakennuksessa toimi vielä Posti vuoteen 2010. Kanavaterminaali purettiin 2012 tarpeettomana. Tilalle suunniteltiin muun muassa hotellia ja Guggenheim-museota, mutta toistaiseksi tilalle on sijoitettu usein tyhjänä pyörivä maailmanpyörä, Finnair Skywheel.

Kanavaterminaali ulapalta nähtynä vuonna 2009.

Kanavaterminaalin laituri on miltei tyhjä, vain naapurin kalustoa seisoo sillä.

Talvella 2010 rakennukselle ei enää löytynyt käyttöä.

Rullaportaat eivät enää kolise, sillä...

...lappu on laitettu luukulle.

Uteliaisuuden tyydyttäminen, katoavan dokumentoiminen, hetken hengähtäminen arkimaailmassa usein niin hektisessä ympäristössä. Siinäpä syitä tarrautua viimeiseen tilaisuuteen ennen kuin moukari heilahtaa.

Syrjäseudun toinen vuosikatsaus

Syrjäseutu täyttää tänään 2 vuotta. Mitä on tapahtunut kuluneena vuonna? Mikä on Syrjäseudun tarkoitus ja tulevaisuus? Ne ovat kysymyksiä, jotka ovat askarruttaneet allekirjoittanutta viime aikoina.

Kuluneen kauden tapahtumia

Ensimmäisenä toimintavuotena saavutettiin paljon. Näkyvyydessä homma lähti raketin lailla nousuun. Esiintyminen valtakunnallisessa mediassa, TV:ssä ja lehdissä, ei ollut itse tarkoitus. Joskin ne olivat osoitus onnistuneesta työstä, joka oli suomalaisen UE-skenen toimintatapojen ja arvojen välittäminen laajempaan tietoisuuteen. Tällä samalla linjalla jatkettiin myös toisena vuonna. Se tapahtui useilla haastatteluilla ja kirjoituksilla harrastajistosta. Harrastusta ja harrastajia tuntematonkin saattoi saada jonkinlaisen näkemyksen siitä, mistä on kyse. Joskin todettakoon, että haastatellut ovat useimmat olleet vakaumuksellisia aktiiviharrastajia. Puutteeksi laskettakoon, että yhtäkään naista parista pyynnöstä huolimatta ei saatu haastateltavaksi eikä yhtäkään vasta-alkajaa.

Juha Nyman, Syrjäseutu-blogin perustaja, Iltalehdessä (4.3.2015).

Blogin pyörittämisen aikana sosiaalisessa mediassa keskustelupalstat autiotaloista, hylätyistä paikoista ja metsälöydöistä ovat suorastaan alkaneet tulvia käyttäjien kuvia. Jopa siinä määrin, että tuossa kaikessa on mahdotonta pysyä enää kärryillä. Muutos on huomattava siksi, että tällaiselle toiminnalle ei ennen ole ollut mitään tiettyä paikkaa lukuunottamatta Q-elementsiä, joka sekin edellä mainittuihin verrattuna on ollut huomattavan hiljainen. Näissä ryhmissä saattaa olla päivittäin kymmenittäin uusia "löytöjä", joita esitetään kuvin. Autioista paikoista ja "metsälöydöistä" on tullut julkista riistaa, joka on tietysti eräänlainen huolenaihe. Toisaalta on ollut hienoa huomata, että UE-harrastajien hyväksi havaittu salailukulttuuri on laajennut jossain määrin myös näihin ryhmiin. Julkisesta sijaintien jakamisesta ei ole tullut suoranaista käytäntöä kuten olisi voinut pelätä.

Vuoden 2015 alussa on UE-skenessäkin ehtinyt jo tapahtua. Pitkäikäisin sivusto ja ainoa päivittyvä UE-sivusto, Petri Volasen Autiot ja Unohdetut, katosi palveluntarjoajan ongelmien vuoksi Internetistä. Tosin materiaali on nyt siirretty omaan Facebook-ryhmäänsä. Kuin korvauksena julkaistiin Urbanex Ninja-sivusto. Yle Fem-kanavalla esitetty Autiotalokohtaloita oli sekin yksi vuoden kohahduttajista. Joskaan ei pelkästään positiivisissa merkeissä, sillä sarjassa näytetty traagisen historian omaava Uunisurmatalo purettiin samana päivänä ohjelman esityksen kanssa. Tuskin aivan sattumalta ja sekös herätti närää.

UE-rintamalla siis tapahtuu.

Kolmas kausi. Lopettaako vai jatkaako?

Monen sitä tietämättä, Syrjäseudun lopettamissuunnitelmia käytiin läpi jo viime vuoden puolella. Blogin ylläpitäjän ajanpuute on osaltaan hankaloittaa blogin säännöllistä julkaisutahtia, mikä on tehnyt sen työstämisestä joskus stressaavaakin. Lukuisissa aiheissa ja kirjoituksissa alkaa myös tulla se piste vastaan, jolloin tulee helposti toistettua jo itseänsä. Syrjäseudun tehtävä on monessa mielessä jo tehty, sanottava sanottu ja tavoitteet on saavutettu. Nämä seikat puhuvat lopettamisen puolesta. Blogia ei myöskään koskaan suunniteltu jatkettavan ikuisesti. Aika aikaa kutakin.

Toisaalta Syrjäseutu on edelleen hyvä julkaisualusta UE:ta koskevalle esitelmöinnille varsinkin nyt, kun se on vakiinnuttanut asemansa ihkaomassa kastissaan. Blogin totaalisen lopettamisen sijaan vaihtoehtona on säännöllisen julkaisutahdin hylkääminen, siirtyminen verkkaisempaan kauteen. Ajan hermolla olemisen sijaan painopiste olisi tällöin entistä enemmän blogistin omissa seikkailuissa kuten vaikkapa Luovutetun Karjalan reissukertomuksissa. Tämä jälkimmäinen vaihtoehdoista lienee lähempänä Syrjäseudun tulevaisuudennäkymää.

Tosiasia on myös se, että Syrjäseudulla on paljon julkaisematonta materiaalia, osa valmista ja osa keskeneräistä. Ainakin niitä ja jo tehtyä Luovutetun Karjalan kolmatta osaa sekä loppukesälle suunniteltua nelososaa on lupa odotella vielä jatkossakin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi.

Löytörikasta kesää toivoo: Syrjäseutu

Syrjäseudun fasiliteetit

Syrjäseutu-blogissa on esitelty lukuisia alan harrastajia, heidän mietteitään ja tapoja harrastaa, mutta oletko koskaan pohtinut kuinka Syrjäseutua toteutetaan? Tässä bloggauksessa kerron uteliaille kuinka ja minkälaisissa olosuhteissa tuotan Syrjäseutua.

Päämaja

Syrjäseudun päämaja ja toimisto sijaitsee kotonani Pihlajamäessä Helsingissä. Se on sijainnut siellä blogin synnystä lähtien. 'Toimisto' käsittää Mallasjuoman panimon lahjoittaman kirjoituspöydän, dyykatyn tuolin, laptopin, tulostimen ja kaapillisen UE-kohteita tai UE:ta käsittelevää kirjallisuutta. Pääosa työstä, johon sisältyy kuvien ja videoiden käsittelyä, kirjoittamista, kohteiden etsimistä ja muuta suunnittelua, tapahtuu tietokoneella. Se onkin blogistin tärkein työkalu. Blogipohja on ilmaispalvelu bloggerin tarjoama. Vain domain on maksullinen.

"Matkamuistot" eivät korista tämän toimiston seiniä.

Materiaali

Blogissa käytettävä kuvamateriaali koostuu yksinomaan itseottamistani kuvista, ellei toisin mainittu. Vuonna 2009 tapahtuneen epäonnistuneen tietojensiirron myötä osa kuvamateriaalista katosi. Siitä viisastuneena tiedostot sijaitsevat nyt tietokoneen ohella myös ulkosilla kovalevyillä. Muiden ottamia kuvia puolestaan esitellään yleensä vain muiden harrastajien toimintaa esiteltäessä kuten haastattelujen yhteydessä.

Teksti pohjautuu usein omiin havaintoihini ja ajatuksiini, jotka puolestaan ovat muovautuneet monissa yleisissä keskusteluissa aiheen tiimoilta. Varsinaiset faktatiedot ovat UE:ssa vähissä, mutta niitä pyritään mahdollisuuksien mukaan käyttämään. Siitä huolimatta paljon aineksia on käytettävissä, mutta turvallisuussyistä ja salailukulttuuria vaalittaessa suuri osa kiehtovasta materiaalista jää myös julkaisematta.

Työvälineet

Omassa aktiiviharrastuksessa on kehkeytynyt jonkinlainen luottokalusto, jolla pärjää useimmissa paikoissa. Sitä ei suoranaisesti ole hankittu Syrjäseudun toteuttamiseen, vaan nimenomaan oman harrastuksen tukemiseen. Siihen kuuluu kamera, kameralaukku, jalusta ja taskulamppuja. Kamerana on toiminut vuodesta 2011 lähtien Canonin EOS 550D. Kameralaukussa kulkee taskulamppujen ja monitoimityökalun ohella objektiiveina Canon EF 50mm f/1.8, Samyang MF 8mm f/3.5 Fisheye ja Sigman 17-70 F2.8-4 DC Macro. Näiden lisäksi viimeaikaisin hankinta on Diel SJ4000 actionkamera, josta materiaalia ei toistaiseksi ole nähtävillä.

Reissuilla mukana kulkevaa roinaa.

Taskulamppuina mukana kulkevat Fenixin LD40 ja Fenix TK22 diffuuserilla. Näiden lisäksi tarpeen mukaan Clas Ohlsonilta ostettu suurikokoisempi 60 ledin ladattava työvalo. Navigointivälineinä toimii ensijisaisesti oma suuntavaisto, sitten TomTomin navigaattori ja itsetulostetut kartat. Kohdeapajille minua kuljettaa useinmiten farmariautomme. Vaatetus taas määräytyy tietysti reissun tarpeiden mukaan. Se siis vaihtuu usein, mutta suosin edullista ja kulutusta kestäviä materiaaleja. Edellä mainitulla varustuksella on pärjätty yleensä pitkälle. Erikoisvarusteina sen sijaan on joskus käytetty muun muassa kumivenettä, teleskooppitikkaita, kiipeilyvaljaita ja kahluusaappaita.

Harrastusmahdollisuudet

Elämääni kuuluu työ ja perhe. Ne tuovat hyvää vastapainoa harrastukselle. Ne luovat myös raamit harrastukseen käytettävälle ajalle, joskin luovasti voi molempia myös pienissä määrin yhdistää toisiinsa. Työajalla minulla on toisinaan mahdollisuus pohtia blogikirjoituksia, lukea harrastukseen liittyvää aineistoa ja suunnitella reissuja. Perhelomien yhteydessä pystyy tilaisuuden tullen myös irtaantumaan harrastukseen - joskus jopa koko perheen kanssa.

Todelliset seikkailut kuitenkin tapahtuvat yksin tai muiden harrastajien seurassa. Rajattoman ajankäytön puuttuessa on kiinnostuksen kohteet valittava huolella sekä reissujen pohjatyö ja huolellinen suunnittelu tärkeää. Mahdollisuuksia hakuammuntaan ei ole, ellei sitten halua varta vasten senkaltaista, "tulosvapaata" seikkailua. Sekin on joskus tarpeellista. Onneksi urbaani löytöretkeily ei vaadi suuria sijoituksia eikä uhrauksia. Se kulkee mukana elämässä kaiken muun ohella.

Perhe matkassa tarpeettomaksi jääneellä kivisillalla.

Havaintoja harrastuksen kehityksestä ja harrastajamääristä

Kaikki toimittajat, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat kysyneet minulta harrastajien määrästä Suomessa. Vastausta, muuta kuin summittaista, on ollut mahdoton antaa, sillä mitään päteviä mittareita ei ole ollut.

Kuten blogissani on todettu dm-explorersin olleen ensimmäiset tiedetyt harrastajat. Kaksi nuorta miestä, jotka ovat aloittaneet harrastamaan urbaania löytöretkeilyä, kotoisammin UE:ta, tuon termin alla. Tarkemmin ottaen heille selvisi se hollantilaisen harrastajan ottaessa yhteyttä heihin vuonna 1998. Silloin heistä tuli ensimmäiset tunnetut alan harrastajat Suomessa. Tähän olisi helppo ja ehkä järkevääkin vetää raja suomalaisen UE:n syntyyn. Mutta onko kaikki lopulta näin mustavalkoista? Onko urbaani löytöretkeily syntynyt tosiaan vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla?

Uteliaisuus on voimavara, joka on ohjannut ihmiskuntaa historian saatossa. Tutkimusmatkailu ja löytöretkeily on ihmisen veressä ja se ei ole rajoittunut pelkästään Marco Polon, Kolumbuksen, James Cookin ja muiden historian tuntemien sankareiden löytöretkiin eikä mantereiden, vuorien tai Pohjoisnavan valloittamiseen. Löytö- ja tutkimusretkeilijöiden ohella myös historioitsijat ja arkeologit ovat olleet etunenässä selvittelemässä löytämättömien ja unohtuneiden paikkojen, yhteisöjen ja kulttuurien vaiheita. Oletettavaa on myöskin on, että niin kauan kuin on rakennettu urbaaneja ympäristöjä, on aina ollut ihmisiä, jotka ovat halunneet nähdä ne kaikessa komeudessaan.

Vaikka löytöretket ja arkeologiset tutkimukset ovat tieteellisempiä ja kokoluokassaan järeämpiä projekteja, löytyy UE:hen verrattavaa, elämyshakuista toimintaa enemmän yksittäisten henkilöiden työstämänä. Havaintoja tästä on esitetty muun muassa Ninjaliciouksen Infiltration-kirjassa Urban Exploration Timelinessa, eli UE-aikajanassa. Yksittäisiä tapauksia esiintyy aina 1700-luvulta asti, mutta vasta 1970- ja 1980-luvulla toiminta alkaa saamaan UE:lle ominaista tarkoituksenmukaisuutta laajemmassa mittakaavassa san franciscolaisen Suicide Clubin ja australialaisen Cave Clanin myötä. Siinä missä Suicide Club järjesti kierroksia ja tapahtumia kaikenlaisissa epäpaikoissa,  Cave Clan keskittyi sadevesiviemäreissä ja luolissa seikkailemiseen.

1990-luvusta muodostui viimeistään urban explorationin läpimurtovuosi. Venäläinen Vadim Mikhailov (Diggers of the Underground Planet) teki Moskovan hylätyn "maanalaisen kaupungin" tunnetuksi. Jopa siihen pisteeseen asti, että Mikhailovia kritisoitiin myöhemmin muiden harrastajien taholta liiallisesta huomionhakuisuudesta, josta johtuen reittejä maanalaisiin verkostoihin suljettiin virkamiesten toimesta. Samoihin aikoihin Internet kaupallistui ja yleistyi, mikä loi mahdollisuudet useiden UE-sivustojen julkitulolle. Etenkin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa pienten piirien kiinnostus sai Internetin välityksellä suurta näkyvyyttä. Tuntemattomasta harrastuksesta oli nousemassa globaali ilmiö ja termi urban exploration alkoi vakiintua. Myös aiheeseen liittyviä lehtiä ja kirjoja alkoi ilmestyä kuten Jinx, Infiltration (lehti) ja Invisible New York. Tässä vaiheessa UE:sta muodostui entistä selkeämmin oikea harrastus, jolla oli myös yhtenäistyvä harrastajakunta.

Entä meillä täällä Pohjolassa? Suomessa 1860-luvulla Helsingin Katajanokan uudisrakentaminen ja vanhojen puurakennusten purku inspiroivat sen ajan taiteilijoita tallentamaan katoavia, ränsistyneitä näkymiä. Autiot paikat ovat kiehtoneet muidenkin alojen taiteilijoita kautta aikojen. Vai pitäisikö sanoa, että tiettyjen taiteilijoiden kautta tuo kiinnostus on tullut julki? Kukapa ei tuntisi Dingon menestyskipaletta, Autiotaloa. Myös elokuvamaailmassa autiutta on hyödynnetty runsaasti etenkin kauhuefektinä. Mikäs muukaan kuin hylätty tehdas tai varastohalli oli rikollisjengien yleisin salapaikka kasarielokuvissa. Niinkin lähellä kuin Suomenlahden toisella puolen tehtiin Andrei Tarkovskin Stalker vuonna 1979. Elokuva on kuin oodi hylätyille paikoille, vaikkakin elokuvan making ofin mukaan projekti oli teollisuusmyrkkyjen ansioista kovin fataalinen kuvausryhmälle.

Stalker-elokuvan yksi kuvauskohteista.

Suomalaisessa kirjallisuudessa hylätyillä paikoilla on ollut aina sijansa, mutta ei koskaan täysin teoksen keskeisimpänä tekijänä. Jantso Jokelinin Matkaopas ei-minnekään (2012) on ehkä ensimmäinen suomalainen kirja, jossa mainitaan termi urbaani löytöretkeily. Sami Perttilän Immobile (2006) ja Autiotalo (2008) ovat hyvin UE-maisia valokuvakirjoja. Vain itse termi puuttuu. Nämäkin ovat toteutettu UE-skenen syntymisen jälkeen. Hannu Valtonen kertoo kirjassaan Hylkyretkiä Pohjolaan Lappiin ja Norjaan suuntautuneista reissuistaan, joiden tarkoituksena oli etsiä lentokoneen hylkyjä. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1971. Metsäautoja on bongailtu vähintään yhtä kauan kertovat alan expertit, vaikka kirjattua tietoa asiasta onkin vaikea löytää.

UE- tai sitä hipovaa kirjallisuutta.

Kaikesta päätellen on selvää, että UE-harrastajien määrittämistä UE-kohteista ovat kiinnostuneet monet tahot jo kauan sitten ennen tämän modernin lajin syntyä. Toiminta on silti ollut pitkälti hajanaista. Monet nykyisetkin harrastajat ovat kertoneet kokemuksistaan ennen UE:n kasvamista tunnustetuksi harrastukseksi. Esimerkiksi Ruosteinen.comin perustaja Aki kertoi ihmetelleensä 90-luvun lopulla Internetin verrattaen harvakseltaan esiintyviä ulkomaalaisia UE-saitteja, vaikkakin innostui itse lajia harrastamaan vasta reilu 10 vuotta myöhemmin.

Esoteerisen maantieteen puuhamies Marko Leppänen kertoo myös jo ala-asteikäisena, 70-luvulla, tehneensä ensimmäiset tutkimusretkensä läheiselle autiotalolle ja ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteille. Viehätys autio- ja rauniokohteita kohtaan on jatkunut nämä vuosikymmenet. Silti Leppänen ei edelleenkään miellä itseään suoranaisena UE-harrastajana, vaikka kohteet kiehtovat vieläkin.

Yhtä kauaskantoista omistautumista aiheelle edustaa toinen pitkän linjan harrastaja, Varjo, joka kertoo majailleensa autiotaloissa 70-luvulta lähtien, josta hylättyjen paikkojen tutkiminen kasvoi hiljalleen harrastukseksi 80-luvulle tultaessa. He eivät ole ainoita. Monessa tapauksessa UE:ta harrastettiin jo ennen kuin sille löytyi nimi.

Kun termi urbaani löytöretkeily sitten rantautui Suomeen vuosituhannen vaihteessa dm-explorersin ohjaamana, keräsi se ensi alkuun hajanaisten toimijoiden joukon yhteen Quakenetin #urban_exploration-kanavan ja etenkin Suomen UE-forumin (Q-elementsin) kautta. Tämä tuore sakki koostui pääasiassa keski-iältään parikymppisistä nuorista miehistä ja muutamasta samanikäisestä naisesta. Miitit, eli harrastajatapaamiset, vahvistivat pienen aktiivijoukon yhteishenkeä.

Kahden ensimmäisen vuoden aikana (2005-2007) Q-elementsiin rekisteröityi reilu 200 käyttäjää. Vuoteen 2010 mennessä luku miltei tuplaantui. Jotain kuitenkin tapahtui jo ensimmäisen parin vuoden jälkeen. Keskusteluja ei käyty enää samalla innokkuudella kuin foorumin perustamisen alkuvaiheissa. Yllättävä suosio, mediassa näkyminen, harrastuksen kasvaminen ja sen mahdollisesti aiheuttamat negatiiviset lieveilmiöt, tuhopoltot ja varkaudet, johtivat yleisen ilmapiirin muutokseen, salailukulttuurin vahvistumiseen avoimuuden ja välittömyyden kustannuksella. Harrastajakunta oivalsi pian tiedonjaon mahdolliset vaikutukset ja vastuun, joka sisältyi siihen. Julkinen keskustelu kohteista väheni.

Uusi sivu harrastuksen kehitykselle on käännettiin sosiaalisen median yleistyessä. Urban explorers - Finland on vuonna 2008 perustettu ryhmä Facebookissa. Se starttasi pienenä, mutta maaliskuussa 2014 siinä oli jo lähes 500 jäsentä. Vuotta myöhemmin, tätä kirjoittaessa, luku lähentelee jo 1700:aa. Myös muita autioista ja hylätyistä paikoista kiinnostuneiden 'ryhmiä' on olemassa, joissa käyttäjämäärät lasketaan jo useissa tuhansissa. Sosiaalisen median valttina on helppous ja välitön palaute. Sen myötä kynnys kuvien julkaisuun ja pääsy keskusteluihin mukaan on alentunut. Vaikka tällaiset ryhmät on lähtökohtaisesti ongelmallisia mittareita harrastajamäärää kartoittaessa, voidaan johtopäätöksenä karkeasti arvioiden puhua vähintään sadoista harrastajista tai harrastuksesta kiinnostuneista. Onhan UE lyhyen elinkaarensa aikana ollut osaltaan pitkälle internet-sidonnainen harrastus.

Urban Explorers Finland-miitti vuonna 2014.

Internetin UE-ryhmien suuret käyttäjämäärät saattavat myös antaa liioitellun kuvan harrastajamääristä ja siitä kiinnostuneista. Harrastajien järjestämissä miiteissä, eli tapaamisissa, osanottajien määrät ovat vuosikaudet pysyneet samoina, alle 20:ssä, huolimatta kasvavista nettiryhmistä. Sekään ei silti anna aihetta suorille johtopäätöksille, sillä on harrastajia, jotka eivät kaipaa suoria kontakteja toisiin. Toisaalta Internet tarjoaa nyt hyvän areenan aiheeseen liittyvälle keskustelulle ja vaihtoehdon kontaktien muodostamiselle. Samanlaista pienen ja harvan porukan yhteishenkeä tuskin tullaan saavuttamaan kuin harrastuksen alkuvaiheissa.

Oli miten oli, urbaanin löytöretkeilyn juuret ovat syvässä. Vasta nimetyn lajin taival on ollut kuitenkin kasvujohtoinen. Lisäpontta sille on antanut media, jonka työstämänä UE-harrastajista on tehty jo useampi lehtiartikkeli sekä pari TV- ja radio-ohjelmaa viime vuosina. Laji kiinnostaa ja mikä tärkeämpää, ajaa ihmisiä ulos tutkimaan ympäristöään uteliaammin. Mikä on sitten lajin tulevaisuus ja mitkä ovat siihen liittyvät uhkakuvat? Se olkoon jonkun toisen bloggauksen teemana.

Linkki:

Suomalaisen UE: aikajana

Linkit: 30 maailman hienointa hylättyä paikkaa

Aika ajoin Internetissä kiertävät linkit maailman "hienoimmista" hylätyistä kohteista. Niitä on useita. Tyypillisesti linkkilistoille on kertynyt kohteita noin 30-40, joista jokaisesta on yksi kuva sekä lauseen pituinen kuvateksti, jossa kerrotaan mahdollisesti kohteen sijainti maan tai kaupungin tarkkuudella sekä kohteen entinen käyttötarkoitus. Kuvat on kerätty monipuolisesti ympäri maailmaa sijaitsevista kohteista. Niitä löytyy hylyistä aina kokonaisiin aavekaupunkeihin asti.

Tietyt kohteet ja kuvat toistuu useissa linkeissä kuten esimerkiksi hylätty mylly Sorrentossa Italiassa, kommunistien päämaja Bulgariassa, uponnut jahti Antarktiksella, Maunsellin ilmatorjuntalinnakkeet Englannin rannikolla, Michigan rautatieasema Detroitissa, City Hall-metroasema New Yorkissa, Sanzhin UFO-talot Taiwanissa, Chemin de fer Petite-rautatielinja Pariisissa, autojen hautausmaa Belgiassa, St. Etiennen kirkko Ranskassa, Varoshan aavekaupunki Kyproksella, Częstochowan junavarikko Puolassa, Nara Dreamland-huvipuisto Japanissa, Kolmanskopin kummituskaupunki Namibiassa, vetureiden hautausmaa Boliviassa, Angkor Wat Kamputseassa, Ryugyong hotelli Pohjois-Koreassa, jättimäinen lauhdeputki Belgiassa ja SS American hylky Kanarialla - vain muutamia mainitakseni. Jopa Titanic on päässyt usealle listalle, vaikka kohde on lähes saavuttamaton.

Olkoon sitten kyseessä lista upeimmista, karmivimmista tai uskomattomimmista hylätyistä paikoista, taatut vakiokohteet lähes jokaisella listalla ovat ainakin entinen autoteollisuuskaupunki Detroit Yhdysvalloissa, Chernobylin ydinonnettomuuskaupunki Pripyat Ukrainassa, Hashiman kaivossaari kaupunkeineen Japanissa.

Hashiman saari, Japani. (Kuva: Wikipedia)

Näitä ensimmäistä kertaa silmäilevälle vaikutus voi olla avartava, sillä kuvat valikoitu eräistä planeettamme erikoisimmista ja eksoottisimmista paikoista. Ne ovat omiaan herättämään kytevän rappion kaipuun ihmisissä. Niissä ihmisissä, joille hylätyt paikat aiheena on entuudestaan jäänyt vieraaksi. Hyvässä lykyssä ne voivat jopa toimia kimmokkeena omatoimiselle seikkailulle.

Linkkien ja kuvasarjojen todellisuus iskeytyy kuitenkin vasten kasvoja ennen pitkää. Kohteesta kertova yksittäinen kuva esittää usein romantisoidun, todellisuutta kaunistelevan kuvan. Niin kuin UE-kuvillakin on yleensä tapana. Linkeissä nähdyt hylätyt paikat ovat harvoin mitään löytäjäänsä odottavia koskemattomia aarteita. Tuskin edes todellisesti hylättyjäkään. Ne ovat tulleet tutuiksi jo sadoille, tuhansille tai pahimmillaan sadoilletuhansille turisteille vähintäänkin linkkien kuvissa jo esiintyneenä.

Detroitin autioituvaa kaupunkia. (Kuva: Wikipedia)

Urbaanin löytöretkeilijän näkökulmasta linkkien kohteiden valintaperusteet on helppo asettaa kyseenalaiseksi. Kohteiden luonnetta, historiaa, haastavuutta tärkeämpää vaikuttaa olevan itse kuva ja näyttävyys, ehkä jopa tunnettuvuus. Joillain listoilla esiintyy myös väitetty suomalainen kohde, "Island home", jonka sijainnin todenperäisyys epäilyttää alan harrastajia. Voiko Hashimasta (007 Skyfall-elokuvassa esiintyneestä saaresta), Angkor Watista tai Pripyatista puhua enää edes hylättyinä paikkoina, kun ne ovat valjastettuna turismin tuomille rahavirroille? Mutta jos nämä eivät ole maailman hienoimpia hylättyjä paikkoja, mitkä sitten ovat?

On silti syytä muistaa, että hylätyt paikat kiehtovat ihmiskuntaa laajemminkin. Ei pelkästään UE-harrastajia. Listat ovat luultavasti laadittu toimijoiden osalta, joiden lähtökohdat eivät ole yksinomaan urbaanissa löytöretkeilyssä eikä täten parhaiden UE-kohteiden esittely liene listojen tarkoituskaan. Yhä uudelleen kierrätetyt, toinen toistaan muistuttavat kuvasarjat kuuluvat pikemminkin Internetin tarjoamaan loputtoman viihdekategorian vuolaaseen virtaan, johon ei kuulukaan suhtautua suurella vakavuudella. Listat maailman hienoimmista hylätyistä kohteista ovat rappioromantiikan nälkäisten pikaruokaa, joka täyttää vain hätäisimpien tarpeet. Listojen homogeenisyyden vuoksi voikin kyynisesti todeta: kun olet nähnyt yhden listan, olet nähnyt ne kaikki. Entä mitä olivatkaan ne hienoimmat kohteet? Kenties ne ovatkin niitä, jotka löydetään itse, ja ne, joista muut eivät tiedä...

Linkit:

Suomalaiset sivustot:

Vivas.fi - 33 kauneinta hylättyä paikkaa maapallolla

Metropoli.net - maailman kauneimmat hylätyt paikat

Ulkomaalaiset sivustot:

distractify.com - 40 most breathtaking abandoned places

distractify.com - 38 the most spectacular abandoned places

imgur.com - The 33 Most Beautiful Abandoned Places In The World

buzzfeed.com - the 33 most beautiful abandoned places in the world

boredpanda.com - 31 abandoned places

9gag.com - the 33 most beautiful abandoned places in the world

Useampia ja muista hieman poikkeavia TOP-listoja tarjoaa Urban Ghosts Media:

www.urbanghostsmedia.com - top lists

Maunsellin linnakkeet. (Kuva: Wikipedia)

7 syytä harrastaa UE:ta pähkinänkuoressa

"Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä". Koska onnettomuuksista, turismista ja muista riskeistä on varoiteltu tämänkin blogin puitteissa jo yllin kyllin, vastapainoksi on hyvä tarkastella harrastuksen positiivisia vaikutuksia.

Hylätyistä rakennuksista ja joutomaista kicksinsä saavat ovat saaneet ennen helposti oudoksuvia katseita osakseen. Vaikka ajat ovat muuttumassa ja UE-harrastuksena on kasvamaan päin, joutuu autonraadoista, autiotaloista ja viemäreistä viehättyvä yhä perustelemaan kiinnostustaan ja motiivejaan. Syitä, ja hyviä sellaisia, on useita harrastamiselle ja sen aloittamiselle. Syrjäseutu on listannut muutaman olennaiseksi katsomansa seikan seuraavalla tavalla...

Harrastuksella on seikkailijalle paljon annettavaa.

1. Ympäristön hahmottaminen

Urbaanit löytöretkeilijät pääsevät seikkailuissaan kurkistamaan kontrolloidun yhteiskunnan kulissien taakse, sen hylkäämien, kelkasta tipahtaneiden rakenteiden ja tilojen todellisuuteen. Samalla harrastajat pääsevät tutustumaan myös kaupungin ylläpitämiseen erilaisten huoltotilojen, tunnelien ja viemäreiden kautta. Kokonaiskuva kaupungin toiminnoista täydentyy ja seikkailija oppii ymmärtämään paremmin asioiden syy-seuraus-suhteita. Asioita kuten mitä jätevedelle tapahtuu tai miksi rakennuksia hylätään ja mitä niille käy sen jälkeen. Tutkimusten ja seikkailujen siivittämänä harrastajalle kehittyy toiminta-alueellaan myös täyteläisempi paikallistuntemus. Paikat ja alueet kartalla eivät enää hahmotu pelkästään kadunniminä, kaupunginosina tai tuntemattomina läntteinä kartalla, vaan puskia myöten tutuksi tulleina kotiseutuina.

2. Historia ja sen ymmärtäminen

Urbaani tutkimusmatkailu on osaksi myös menneisyyteen tutustumista. Vanhat ja hyvinsäilyneet kohteet ovat kuin matka toiseen aikaan. Tutkimusmatkailijat voivat havainnoida näissä paikoissa historiaa sen kaunistelemattomassa muodossa. Toisin kuin museoissa, niitä ei ole varta vasten kokoelmamaisesti laitettu esille lasikaappeihin ja katselijan ulottumattomiin. Rajoittamattoman tarkastelun ja koskettelun kautta voi tutkija luoda omakohtaisemman ja läheisemmän suhteen menneisyyteen. Urbaanit tutkimusmatkailijat penkovat myös löytämiensä kohteiden taustoja muun muassa kirjojen ja vanhojen kuvien kautta syventäen kokemusta entuudestaan.

3. Tutkimusmatkailu on elämys

Arjesta irtaantuminen ja elämykset ovat ihmisluonnon hyvinvoinnille välttämättömiä. Urbaani tutkimusmatkailu vie seikkailijan huomion. Seikkailija elää retkellään hetkessä ja joutuu unohtamaan maalliset murheet. Ajantaju on helppo menettää. UE-kohteet ovat vastakohtia ihmisten luomille aktiivisille ympäristöille, joita hallitaan laein ja säännöin. UE-retki on vapautta toimia mielensä mukaan, valita reittinsä, aikataulunsa ja toimintatapansa. Se on luontoretkeen verrattava kokemus kaikessa villeydessään ja yllättävyydessään. Se on myös vastapainoa arkielämälle. Seikkailu voi olla parhaimmillaan terapeuttinen kokemus.

Hiljentymistä. (Kuva: Heikki)

4. Ekologista ja edullista matkailua

Urbaani tutkimusmatkailu tarjoaa edulliset puitteet harrastukselle, sillä sen harjoittaminen ei vaadi pitkiä matkoja, aikoja eikä varoja tai varustusta. Sen voi aloittaa nollabudjetilla. Eksotiikkaa, jotain vierasta ja tuntematonta, voi löytyä omilta kotikulmilta, mikä tekee harrastuksesta ekologista lähimatkailua.

5. Toisenlaista estetiikkaa

Estetiikka ei ole yksioikoinen asia. Urbaani tutkimusmatkailija huomaa kauneutta sielläkin, missä valtavirta ei sitä oivalla. Ruosteessa, rosoisuudessa, hauraudessa, väliaikaisuudessa ja jonkin loppumisessa voi olla jotain surullista, mutta myös kaunista. Urbaanit löytöretkeilijät ovat kääntäneet kaiken sen voimavaraksi, inspiraation lähteeksi ja välittävät havaintojaan muille valokuvin ja videoin.

6. Etsiminen pitää mielen vireänä

Nippelitiedolla kyllästetty nykymaailma, josta mysteerit ovat katoamassa, on kaupallisten elämystehtailijoiden valtakunta. Elämyspaketit ja extreme-harrastukset tarjoavat valmiita seikkailuja valvotuissa puitteissa valuuttaa vastaan. Urbaanit löytöretkeilijät tietyllä tapaa kapinoivat tasapäistämistä ja helppoutta vastaan luomalla omat, yksilölliset seikkailunsa. Urbaani löytöretkeily harjoittaa yhä uudelleen harrastajan kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vastuun ottamista teoistaan kohteissa, joissa arkiympäristön yleiset lainalaisuudet eivät välttämättä päde.

7. Pyyteetöntä dokumentaatiota

Lukemattomia kohteita on kadonnut ja katoaa edelleen ajan saatossa. Näitä kohteita ovat harrastajat tallentaneet filmille ja muistikorteillensa. Näihin kohteisiin lukeutuu niin historiallisesti merkittävät kuin vaatimattomammatkin kohteet. Nekin, joiden arvoa ei ehkä vielä nykypäivänä tunnusteta. Dokumentointi painottuu usein kohteiden viimeisiin hetkiin, mutta samalla myös dokumentoidaan tietyn aikakauden näkymiä ja kulttuuria.

Dokumentoimassa vanhaa tehdasta sen alennustilassa. (Kuva: Marko Leppänen)

Linkki:

Esoteerisen maantieteen blogissa syväluotaava katsaus samasta aiheesta.

Mitä urbaani tutkimusmatkailu antaa?

Kolme purku-uhan alla elävää kohdetta

Suomalainen rakennuskanta elää koko ajan omaa elämäänsä. Rakennuskanta muuttuu, vanhaa korjataan, hävitetään ja tehdään uutta tilalle. Joskus se tehdään kestämään joskus taas ei. Viimeiseksi mainitusta hyvänä esimerkkinä muun muassa vastikään Helsingin Sanomissa uutisoitu Jakomäen elementtikerrostalorykelmä Lahdentien varressa, joka rakennettiin vuosina 1967-1969. Silloin ajateltiin betonin kestävän ikuisesti.

Jakomäki sijaitsee idyllisellä paikalla. Selvästi ympäristöään korkeammalla kallioisella nyppylällä. Näkymät kantavat pitkälle, aina Malmille saakka - pidemmällekin. Jakomäkeä rakennettaessa se oli vielä neitseellistä, rakentamatonta aluetta. Siis Helsingin syrjäisimpiä lähiöitä, joka rakennettiin pikavauhtia vastaamaan kasvavaan asuntopulaan. Silti vuosien mittaan Jakomäen maine on ollut kaikkea muuta kuin mairitteleva. Luontonsa ja rakennetun ympäristön sijaan on puhuttu päihteiden käyttäjistä, moniongelmaisista asukkaista ja yleisestä levottomuudesta. Niin on puhuttu monestakin kaupungin lähiöstä, mutta Jakomäen maine on ollut poikkeuksellisen pinttynyt. Ehkä syystäkin.

Jakomäen purkutalossa sinnittelee vielä muutama asukas viimeiseen saakka.

Talot rakennettiin alunperin sillä ajatuksella, että niille ei olisi tulevaisuudessa enää tarvetta. Kestämään 20-30 vuotta. Niitä korjattiin kertaalleen 90-luvulla. Nyt rakennukset ovat käyttöikänsä lopussa. Niiden korjaaminen maksaisi saman verran kuin uuden rakentaminen. Näin kerrotaan. Asunnoista on edelleen huutava pula. Siis jälkiviisastelun aika. Purkutuomio on kuitenkin langetettu jo ajat sitten ja rakentajat hierovat käsiänsä malttamattomina päästäkseen uudelleenrakentamaan seutua.

Toinen kerrostalo on jo autiona. Nuorison ja purkumiesten vandalisoimana.

Ensimmäinen marraskuuta julkaistussa Aamulehdessä puolestaan spekuloitiin Tampereen Santalahden uudella asuinalueella. Toisin kuin Jakomäen tapauksessa Santalahdessa on vanhaa teollisuushistoriallista rakennuskantaa, joka osittain juontaa juurensa aina 1800-luvulle saakka. Pispalanharjun ja Näsijärven rannan väliin jäävä kaistaleen väliin pystytettiin muun muassa paperitehdas, tulitikkutehdas, sahanterätehdas, akkunaverho- ja paitatehdas, tiilitehdas, huonekalutehdas, saha, mylly, luujauhotehdas, pahvitehdas sekä kattohuopa- ja asfalteeraustehdas. Näiden lisäksi lähistöllä toimi muita pienempiä tuotantoyrityksiä. Vesistö ja Santalahden läpi kulkeva rautatie loivat hyvät perusedellytykset yritysten toiminnalle. Santalahdella oli oma rautatieseisakkeensa ja vesitse pystyttiin toimittamaan raaka-aineita suoraan paikan päälle.

Rautatie erottaa Santalahden Pispalanharjusta.

Niin kuitenkin kävi, että punatiiliteollisuuden aikakausi tuli loppuunsa. 1900-luvun loppupuolella tehtaat yksi toisensa jälkeen lopettivat toimintansa tai niiden toiminta siirrettiin muualle. Viimeisimmät 1980-luvulla. Tiloissa on sittemmin ollut korvaavaa toimintaa vaihtelevasti, mutta vanhat rakennukset ja huonoon kuntoon päässyt seutu joutui syöksykierteeseen, josta ei ollut paluuta. Nykyään useimmat näistä rakennuksista on hylätty ja purettu. Jäljelle jääneet käyvät vielä selviytymiskamppailua slummiutumista vastaan.

Uutta suunnitellaan jo. Santalahden asemakaava menee valtuuston käsiteltäväksi alkuvuonna. Tavoitteena on päästä purku- ja maaperän puhdistustöihin vuoden 2015 kesällä ja rakentamaan uusia asuntoja parin vuoden kuluessa. Kaikkea ei olla jyräämässä. Ainakin tulitikkutehdas, Yrjölän talo, viimeksi tulipalosta kärsinyt Enqvistin paperitehdas, Enqvistin huvila ja tukkitunneli aiotaan säilyttää. Santalahden alueen uudelleenmuokkaus tietää kuitenkin Suomen ehkä näyttävimmän hylättyjen rakennusten keskittymän katoamista, mikä sinänsä lienee kaihoisa tapaus Santalahden nykyiseen ilmeeseen tutustuneille.

Enqvistin paperitehdas pelastunee.

Rautateiden tavara-asemat kautta maan ovat olleet jo pitkään ahdingossa. Edes Helsingissä Eduskuntatalon edustalla niitä ei säälitty eikä kunnioitettu kovasta taistelusta huolimatta. Tampereella samasta asiasta on väännetty kättä jo pitkään. Kotkassa kohtaloa pitkään uhmanneelle vanhalle VR:n tavara-asemalle on tänä vuonna puolestaan myönnetty purkulupa. Vuonna 1945 valmistunut makasiini on sekin edellisten tavoin näkyvällä ja keskeisellä paikalla, mutta siis hävinnyt jo taistelun. Rekkakuljetukset ovat vieneet ison siivun rautatiekuljetuksista ja makasiineille ei ole ollut enää aikoihin käyttöä. Keskustojen makasiineilla ei siis ole enää paluuta entiseen, mutta entä korvaavaa käyttöä? Sitä ei ole tiedossa. Museovirasto puoltaa säilyttämistä. Silti Liikennevirastossa halutaan purkaa huonoon kuntoon päässyt rakennus. Ehkä tätä lukiessasi, rakennus on jo kadonnut maan kamaralta.

Kotkan tavara-asema vuonna 2012.

Toisaalla tilasta puutetta, mutta tämä tavarahalli ammottaa tyhjyyttään.

Esimerkkejä on lukuisia. Rakennuksia jyrätään ja tuhotaan siitä huolimatta ovatko ne rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti merkittäviä, säilyttämisen arvoisia. Osa urbaaneista löytöretkeilijöistä on osoittautunut tämän katoavan historian arvokkaiksi dokumentoijiksi. Paikalliset harrastajat tuntevat kaavoituskatsauksensa ja ovat monesti tienneet jo vuosia etukäteen sen, mistä uutisoidaan vasta nyt. He kulkevat aikaansa edellä.

Urbexin top 10 varusteet

Yksi urbexin hienouksista on siinä, että sen ei tarvitse olla välineurheilua. Ainakaan varusteiden puute ei estä harrastuksen aloittamista. Toki ne helpottavat tutkimista monella saralla. Harrastuksen laajentuessa niitä monesti harrastajille kerääntyy, sillä on kohteita, joissa varusteet on välttämättömiä. Esimerkiksi kiipeillessä tai laskeutuessa saatetaan tarvita kiipeilyvälineitä tai tikkaita, joita ilman kohde jäisi inhimillisten kykyjen saavuttamattomaksi. Vetisessä kohteessa saappaat tai jopa kahluusaappaat helpottaa menoa kummasti. Moottorisoidun kulkuvälineen käyttö lienee ainoa järkevä tapa saavuttaa syrjäiset kaukokohteet. Pimeissä kohteissa taskulamppu on käytännössä ehdoton.

Urbaaniin löytöretkeilyyn kuuluvia varusteita ajatellessani ensimmäisenä mieleen tulee kamera kuin itsestäänselvyytenä. Sitä se ei kuitenkaan ole kaikille harrastajille. Valokuvaus on lähinnä harrastukseen liittyvä lisä. Hyvin näkyvä sellainen. Paikkojen etsimiseen, löytämiseen tai niihin pääsemiseen, siis itse harrastukseen, valokuvauksella harvoin on mitään tekemistä. Kamera ei siten ole varuste pakollisimmasta päästä. Joskin tunnetaan tapauksia, jossa kohteita valvovat tahot ovat suhtautuneet kohdetta valokuvaaviin suopeasti ja antaneet heidän touhuta rauhassa. Tämä todennäköisesti usein siitä syystä, että valokuvaajia ei ensimmäisenä mielletä varkaiksi tai vandaaleiksi. Toisaalta tunnetaan tapauksia, jolloin valokuvaus on koettu häiritsevänä seikkana.

Kameraa oleellisempia varusteita ovat muun muassa vaatetus, valpas mieli sekä jokin yhteydenpitoväline ulkomaailmaan. Ennen kuin alkaa erikoisempia varusteita hamstraamaan, kannattaa seurata minkätyyppiseksi harrastus muodostuu ja tehdä hankinnat myöhemmin tarpeen mukaan. Seuraavassa vasta-alkajille vinkkejä ja luettelo asioista, joista kokemukseni mukaan on ollut eniten hyötyä. Varusteita ei ole numeroitu tärkeysjärjestyksen mukaan.


1. Vaatetus

Valmistautuessani retkeen kuin retkeen, mietin ensimmäisenä vaatetusta. Mitään yhtä ainoaa oikeanlaista vaatetusta ei ole. Tilanteetkin tapahtuu joskus ennaltavaroittamatta. Yleensä tavallinen, niin kutsuttu normivaatetus, riittää. Suunnittelun suodessa oikeanlaiset vaatteet määräytyvät retken sekä kohteen luonteen, sään ja muiden olosuhteiden mukaan. Soluttautuessa johonkin käytössä olevaan paikkaan vaatimuksena on ympäristöön soveltuva, huomaamaton asu, joka voi olla mitä vain pikkutakista huomioliiveihin ja haalareihin riippuen kohteen luonteesta. Vähemmän salaisen agentin hommista ja enemmän hylätyistä kohteista viehättyneet voivat määrittää asunsa vapaammin. Silloin on mahdollista kiinnittää huomio asusteiden muihin ominaisuuksiin kuten suojaavuuteen, sateenpitävyyteen, heijastavuuteen ja yleiseen kestävyyteen.

Ns. normivaatetus herättää ehkä vähiten huomiota. (Kuva: Daniel)

2. Maalaisjärki

Maalaisjärki eli käytännön ajattelu voi olla yhtä toiselle ja toista toiselle. Oli päätös sitten mikä tahansa, sen seuraaminen lienee ainoa vaihtoehto paikoissa, joita ei ole turvatarkastettu eikä valmiiksi reititetty. Paikoissa, joissa yllätys saattaa muhia seuraavan kulman takana. Minnekään ei tule rynnätä suin päin, vaan tiedustella, tutkia ja havainnoida, sitten tehdä tilanteen vaatiessa toimintasuunnitelma, joka saattaa tapahtua sekunnin murto-osissa ikään kuin huomaamatta.

3. Taskulamppu

Taskulamppu ei aina ole pakollinen väline, mutta silti sitä tarvitaan niin usein, että sen voi melkein luokitella ehdottomaksi. Harva kohde tai sen kätköt makaa aavan taivaan alla metsäautoja ja avolouhoksia lukuunottamatta. Kun kyse on jostain ihmisen rakentamasta, on se usein katettu. Sähkövaloja harvoin kohteissa on, ja, jos onkin niiden sytyttäminen on riskaabelia. Turvallinen liikkuminen pimeissä tiloissa vaatii siksi keinovalaistusta. Harrastajien tiedetään kantavan useampiakin varalamppuja, ettei kaikki olisi yhden varassa.

Ilman keinovaloa tunnelit olisivat ahdistavia paikkoja.

4. Yhteydenpitoväline

Yleensä se on puhelin. Vakavemmissa ongelmatilanteissa on hyvä saada tavalla tai toisella yhteys ulkomaailmaan. Loukkuun jääminen etäisissä paikoissa, joihin muut ihmiset harvoin eksyvät, voi olla kohtalokasta. Toinen hyväksi todettu konsti on ilmoittaa tutulle reissukohteensa sijainnin. Joskin tällöin välittömän avun saaminen on hankalaa ja epävarmaa.

5. Kartta

Nykyajan puhelin saattaa sisältää tämän. Kartta itsessään ei ole välttämättömyys, lähinnä apu. Itse karttaa tärkeämpää on olla kartalla, selvillä omasta sijainnistaan. Mitä laaja-alaisempi kohde, sitä hyödyllisemmäksi sijainnin tiedostaminen muodostuu. Pariisin sokkeloisiin katakombeihin tiedetään lukuisia ihmisiä eksyneen löytämättä ulospääsyä.

6. Kulkuväline

Moottorisoitu kulkuväline on käytännön kannalta usein järkevin valinta, jos liikutaan kauemmaksi omilta kulmakunnilta. Huomion välttämiseksi kulkuvälineen valintaa ja sijoittamista kohteen läheisyyteen kannattaa miettiä etukäteen. Kulkuvälineistä pyörä on todettu käteväksi lyhyillä matkoilla sen hiljaisuuden ja helpon jemmattavuuden vuoksi.

Vanha kunnon neliveto kulkee maastossa kuin maastossa.

7. Käsineet

Käsineet ovat osa vaatetusta. Jälleen kerran eivät pakollisia, mutta hyödyllisiä. Varsinkin rappioituneissa paikoissa, joissa tarvitaan käsien tukea kuten kiipeillessä käsineet ovat mukava lisä. Ne suojaavat tikuilta, teräviltä kulmilta, lasinsiruilta, lialta, kosteudelta ja kylmyydeltä. Hanskat voi valita käyttötarkoituksen mukaan. Ne eivät paina tai vie paljoa tilaa ja siksi sellaiset kulkee helposti mukana kaiken varalta.

8. Jalkineet

Yleisesti urbaanit löytöretkeilijät suosivat tukevia kenkiä: maihinnousukenkiä ja vaelluskenkiä. Saappaita suositaan sankassa pusikossa ja kosteilla alustoilla. Toisaalta vaativaan kiipeilyyn edellä mainitut eivät ole ehkä paras vaihtoehto. Jalkineita ja niiden ominaisuuksia on moniin tarpeisiin. Hyviin jalkineisiin kannattaa satsata varsinkin pidemmillä reissuilla.

Naulaanastumissuoja on hyödyllinen ominaisuus rikkoutuneissa paikoissa.

9. Nestetankkaus

Nestetasapainon säilyttäminen, eli juominen, on tärkeämpää kuin syöminen. Juomaa kannattaa varata, jos retki on pidempi ja fyysisesti raskas. Riittävä nestetankkaus auttaa jaksamaan ja olemaan valppaampi.

10. Ensiapupakkaus- tai tarvikkeet

Harvoin oikeasti näitä kannetaan mihinkään, mutta pidemmillä reissuilla kulkee helposti autossa tai muussa kulkuvälineessä mukana. Hieman kuin monitoimityökalu, sitä harvoin tarvitsee, mutta silloin, kun sitä tarvii, se tulee todella tarpeeseen.

Tarinoita mestoilta osa 3

Urbaanien löytöretkeilijöiden matkan varrelle on sattunut monenlaista. Etenkin harrastuksen alkuvaiheissa toiminta on hapuilevaa ja epävarmaa. Ei oikein tiedetä itsekään aina millä asialla ollaan tai miten muut suhtautuvat joutomaille suuntautuvaan epämääräiseen vaellukseen. Kysymykset kuten onko se laillista ja mitä siitä seuraa, huomaako kukaan, vellovat päässä. Alussa homma eteneekin pitkälti tunnustelemalla.

Tampereella vaikuttava mieshenkilö, Siderocks, muisteli nuoruuden ensimmäisiä seikkailujaan:

"Kun olin vielä nykyistäkin lapsellisempi, 90-luvulla, perheellämme oli kesämökki Oulun Hiukkavaarassa. Hiukkavaara oli tunnettu myös siitä että siellä sijaitsi toinen Oulun kasarmeista. Kuinka ollakaan, kasarmin alueita sijaitsi myös alle kilometrin päässä mökiltämme. 

Eräänä päivänä nuoren meikäläisen uteliaisuus voitti pelon ja hiivin alueelle aidassa olevasta reiästä. Tällä nimenomaisella aidatulla alueella ei näkynyt olevan paljoa toimintaa, joten sain touhuta rauhassa. Alueella oli ilmeisesti järjestetty varusmiestoimintaa, koska löysin maasta suuria määriä räkäpäiden hylsyjä. Etsin ehjiä ja keräsin niitä talteen.

Jälkeenpäin uskaltauduin useasti alueelle hiippailemaan ja keräilemään räkäpäitä. Eräällä kerralla onnistuin jopa pääsemään sisälle varastorakennuksiin ja löysin dynamiitin. Jos muistikuvani eivät hirveästi valehtele, se tosiaan oli aito dynamiittipötkö.

Rationaalisesti asiaa pohdittuani päädyin ainoaan mahdolliseen vaihtoehtoon: laitoin dynyn taskuun. Mikä aarre! Riemuni jäi kuitenkin lyhytikäiseksi koska mökille päästyäni, kaikista piilotusyrityksistäni huolimatta, isäni löysi dynamiitin. Muistan selkeästi kuinka vihainen isä oli. En tiedä, miten hän hankkiutui pötköstä eroon, mutta ainakaan en saanut nauttia aarteestaani enää pitempään.

Sama uteliaisuus vie allekirjoittanutta vielä tänäkin päivänä tutkimaan ympäristöä. Ainakin olen oppinut läksyni ja nykyään otan kohteista vain valokuvia."

Dynamiittia!

Oppia ikä kaikki. Yhtä onneton on myös seuraava tapaus. Suomen UE-foorumilla, Q-elementsissä, tuore käyttäjä nimimerkillä Putkajäbä tilittää seuraavaa:

"Kyllä, on tullut nukuttua putkassa UE-harrastuksen tiimoilta. Ja ihan selvinpäin, hylätyn kohteen tutkimisen myötä. Joku oli kaiketi nähnyt mustiinpukeutuneen jäbän hiippailemassa ikkunasta sisään ja soittanut varmuuden vuoksi poliisit.

Siinä vaiheessa kun näin suuren taskulampun valon ja kuulin sellaista "SINÄ SIELLÄ PYSÄHDY" -huutoa, niin totta helkkarissa jalat alle vaan. Sain karistettua poliisit juoksemalla, minkä jälkeen alkoi kissa ja hiiri -leikki. Piileskelin milloin missäkin ja katselin kun heidän autonsa pyöri alueella. Jossain vaiheessa (liian aikaisin) lopetin piileskelyn ja kävelin suoraan väijytykseen. Luulin nääs ettei ne koko yötä jaksa väijyä alueella.

Siinä se sitten oli. Vietiin ensiksi asemalle ja kyseltiin mikä on homman nimi, laitettiin sitten putkaan nukkumaan ja yön aikana sedät päättivät etten ole syyllistynyt mihinkään rikokseen ja päästivät menemään. Selvästi ollut tavoitteena vaan antaa läksytys.

Tästä keksin nimimerkkini."

Yhteenottoja kohteita valvovien tahojen kanssa voi omalla toiminnalla vähentää, mutta harvemmin kokonaan välttää. Esimerkiksi autioituvan maaseudun valokuvaajan, Petri Volasen, pitkälle tielle on mahtunut yhtä sun toista. Hänet tunnetaan sivustonsa Autiot & Unohdetut ohella luontokuvista muun muassa kirjassa Paratiisi ja onpa hänet jonkun lehden haastattelussakin nähty. Kanta-Hämeen pikkukylistä pääasiassa koostuva kohdeapaja on tarjonnut kymmenittäin autiotaloja ja rakennuksia miehen kuvataiteellisten visioiden toteuttamiseen. Niistä pääosa on toteutunut vähemmällä vaivalla, mutta monivuotisen harrastushistorian varrelta löytyy myös tällainen tapaus:

"Meikäläisen harrastusmalliin kuuluu kait melko perinteinen autiotalojen etsintä. Toisin sanoen kulutan jokaista reissua kohti tuntikaupalla aikaa suunnitellen Kansalaisen karttapaikan avulla kierroksen joka sisältää mahdollisimman paljon ennenkokemattomia pikkuteitä, niitä kapealla punaisella merkittyjä. Mittaan montako kilometriä mitäkin tietä ajan ja merkitsen ylös minne sen jälkeen käännyn. Koska lähiseutujen tiet on tullut jo isoimmilta osin tutkittua, alkaa keskivertoreissun pituus pyörimään jossain puolentoista sadan kilometrin tienoilla. Kuten kuvitella voi, tuollaisen kierroksen suunnittelu pikkuteitä myöten todellakin ottaa aikaa. Etukäteisodotukset ovat tietenkin kovat ja mikäli todellisuus osoittautuu toisenlaiseksi, pettymys sen mukainen.

Valokuvaaminen on minulle äärimmäisen tärkeä osa tätä hulluutta ja siihen taas en kykene ilman yksinäisyyttä ja rauhaa: siksi teenkin reissuni lähestulkoon aina yksin ja jätän epävarmat tai liian lähellä asuttuja sijaitsevat autiotalotkin väliin.

Ainakin yleensä. Kertaalleen olen sortunut siihen että reissun tuntemattomien teiden osuuden lähetessä loppuaan, suurten odotusten uuden löytämisestä vaihtuessa jo jonkinlaiseen pettymykseen ja kun se kymmeneskin mutkan takaa häämöttänyt harmaa seinä osoittautui pelkäksi heinäladon seinäksi, on se miltei viimeisellä hetkellä vastaan tullut ilmiselvästi hylätty, mutta miltei asutun kyljessä, villiintyneen puutarhan keskellä ollut harmaa, avoikkunainen mökki käynyt liian kiinnostavaksi ohittaa.

Kuva: Petri Volanen

Auto parkkiin, varovainen vilkaisu siitä avoimesta ikkunasta: ilmiselvä autiotalo, vain yksi tuoli keskellä lattiaa. Vielä viimeinen epäröinti, mutta ajatus sen tuolin kuvaamisesta kiehtoo siinä määrin että sisälle on kiivettävä. Kuvaan sitä tuolia, taustalle saa vielä puutarhan kuolleen omenapuun joka sekin on näyttävinään hyvältä ikkunaruutujen vanhan, valuneen lasin läpi. Innostun.

Mökki on pieni, vain kaksi huonetta. Toisessa on vanha pöytä ja pöydän päällä vanha radio. Kuvaan sitäkin. Ja sitten se kuuluu, sen avonaisen ikkunan luota karjaistu ”ONKO SIELLÄ PERKELE VARKAITA” huuto. Kelaan että helvetti, nythän tämä hankalaksi meni, talvikin tulossa ja yleensä routa yrittää jossain vaiheessa ajaa autiotalossakin killittelevän porsaan kotiin. Väliovi eteiseen on lukossa joten uloskaan ei pääse kuin siitä ainoasta avonaisesta ikkunasta. Kävelen sen ikkunan luo, ulkopuolella on vanha patu pirunmoisen karahkan kanssa. Kelaan, että pitkää piiritystä ajatellen taidan olla voiton puolella ikäni puolesta ja totean tyynen kohteliaasti että ”ei, vaan kuvaaja”. Patu tuijottaa sen näköisenä että kusettaako se – perkeleen pitkäparta-pitkäletti ja mustat vaatteetkin vielä, mikä lie narkkari… vaikka on sillä kyllä jalustan päässä kamera. Selitän mitä olen tekemässä, että olen kuvannut jo vuosien ajan näitä maaseudun unohdettuja, tallettanut sitä katoavaa historiaa. Kerron, että haen todellakin vain kuvia, en koske mihinkään, en muuta mitään ja kuvatkin ovat vain kuvia vailla sijaintitietoja. Hissuksiin äijä alkaa rentoutua ja karahkakin laskee alas. Päätän hypätä ikkunasta ulos.

Kuva: Petri Volanen

Karahka ei kumahda kallooni. Juttelemme. Selviää että vanha patu on naapurista ja että tämän mökin perikunta on sille velkaa ohikulkevan tien ylläpidosta. Jutellaan lisää. Jutellaan politiikasta, työttömyydestä ja maaseudun muutoksesta. Patu alkaa vaikuttaa aina vaan asiallisemmalta tapaukselta. Jossain vaiheessa kuulen lähistöllä tapahtuneen sota-aikana pahan rautatieonnettomuuden joka oli tuonkin mökin pojan vienyt, hauta löytyy vieläkin hautuumaalla. Ennen poislähtöäni saan vielä vihjeen eräästä toisestakin autiotalosta.


Muutaman vuoden päästä päätän järjenvastaisesti palata. Tilanne on taas sama: äijä karjuu ikkunan takana karahkan kanssa, mutta rauhoittuu ja kertoo hämääntyneensä kun taisin olla viimeksi liikkeellä toisella autolla. Patua tosin ihmetyttää se, etteikö tuollaista mökkiä muka saa yhdellä kertaa kuvatuksi. Selitän kuinka maisema muuttuu, valokin on toisenlaista. Taas erotaan sovussa, äijä toivottaa jopa hyviä kuvia mutta jää kurkkimaan kotipihansa liiterin nurkan takaa.

Kuva: Petri Volanen

Päätän rauhoittaa paikan ainakin seuraavaksi vuosikymmeneksi ja kuka ties mikäli se vielä silloinkin pystyssä on, käydä ensin kysymässä sieltä naapuritalosta, että sopiiko kuvata."

Petri Volasen kertomus päättää tarinasarjamme tähän. Tarinoidenjanoisten kannattaa tutustua myös Q-elementsin runsaaseen antiin. Joskin ne ovat siellä pienen etsimisen takana. Syrjäseudussa tullaan myös myöhemmin jatkamaan tarinoiden kerrontaa. Siihen asti, seikkailuntäyteistä syksyä.

Linkit:

Tarinoita mestoilta osa 2