Haastattelu: Parapsykologian asiantuntija Jani Lassila

Yliluonnolliset kokemukset ovat puhuttaneet ihmiskuntaa ikuisuuden. Näitä tarinoita on kerrottu kautta historian perimätietona isältä pojalle. Kantautuvatko ne tarinat vielä eteenpäin tieteeseen nojautuvassa tietoyhteiskunnassa vai leimataanko niistä kertovat ihmiset hullujen kirjoihin? Onko autiotaloissa tai muissa hylätyissä kohteissa yliluonnollista aktiviteettia? Miten urbaanien löytöretkeilijöiden tulee seikkaillessaan suhtautua mahdollisiin selittämättömiin ilmiöihin? Muun muassa näihin kysymyksiin on vastaamassa parapsykologisen instituutin toiminnasta vastaava Jani Lassila.

Parapsykologisen instituutin toiminnan ohella hän on tehnyt omatoimista parapsykologista tutkimusta, haastatellut ihmisiä heidän yliluonnollisista kokemuksistaan, seurannut UFO-havaintoja sekä rajatiedon tutkimusta. Freelance-toimittajana hän on kirjoittanut artikkeleita muun muassa Ultraan ja Ilmiöt-lehteen sekä työstänyt parapsykologista tietosanakirjaa. Toiminta on ollut pitkälti harrastepohjaista ja omarahotteista, sillä yleinen suhtautuminen Suomessa parapsykologiaa kohden on kriittistä.

Internetissä Lassila tunnetaan räväkkänä, mutta keskustelukelpoisena väittelijänä. Kasvotusten vaikutelma on silti täysin eri. Hän on rauhallinen ja puhuu hiljaisella äänellä. Katsekontaktia saa joskus hakea, mikä kertoo jonkinasteisesta ujoudesta. Vaikka ulkoinen olemus antaakin ymmärtää kaikkea muuta, mielenkiinnon kohteitaan ja mielipiteitään puheenaiheissaan hän ei turhaan peittele. Rohkeus nostaa vaikeitakin asioita esille, huolimatta vallitsevasta mielipiteestä, on Jani Lassilan tavaramerkki.

UFO:ista, kummituksista ja muista yliluonnolliseksi mielletyistä aiheista kiinnostuneet saavat helposti hieman kevytmielisen vaikutelman, mutta vaikutelma Lassilasta on kaikkea muuta. Hänen tapansa analysoida asioita on avoin, mutta pohdiskeleva. Hän puhuu hartaasti ja omintakeisella tavalla. Sanojen takaa pilkottaa skeptinen ja tieteellinen ajattelu. Ei siis mikään suin päin jokaisesta kummitustarinasta innostuva hörhö.

Olen kutsunut Lassilan kotiini päivälliselle, sillä hän on eräällä tapaa vanha perhetuttu. Aihetta syvennettään käymällä jälkikäteen Kannelmäen murhabunkkerilla, jossa pikkupoika surmattiin vuonna 1984 sekä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla, jossa kerrotaan kummittelevan ihan oikeasti.

Lassila tutkimassa autiota tehdasta Tampereella 2007.

Syrjäseutu: Mistä kiinnostuksesi paranormaaleja ilmiöitä kohtaan on lähtenyt?

Jani Lassila: Se on lähtenyt ihan omakohtaisista kokemuksista. Näitä asioita olen harrastanut vuodesta 1996 alkaen. Eli liki 20 vuotta.

...Olen keskittynyt enimmäkseen parapsykologian tutkimukseen ja kiinnostunut siitä, miten parapsykologian tutkiminen maailmalla edistyy. Lähinnä tällaisella akateemisella tasolla. En ole niinkään käyttänyt aikaani systemaattisempaan kummitustalokeikkojen harrastamiseen. Joskin olen vuosien varrella joskus ottanut niihinkin osaa, mutta en ole minkään kummitustutkinta-ryhmän jäsen.

SS: Onko sinulla kokemusta urbaanista tutkimusmatkailusta?

Jani Lassila: Eipä varsinaisesti, ellei sitten lasketa näitä kummitustalo-keikkoja. Osa niistä on tehty hylätyissä paikoissa.

SS: Miten näet hylätyt paikat paranormaalina tutkimuskenttänä? Autiot tehtaat, talot ja tunnelit. Onko tällaisia paikkoja järkevää hyödyntää paranormaalissa tutkimuksessa?

Jani Lassila: En puhuisi niinkään omista tutkimuksistani, mutta näissä kummitalo-keikoissa, joihin satunnaisesti otan osaa, niissä kyllä korostuu tällaiset vanhat kohteet: kartanot, vanhat talot ja koulurakennukset.

Lassila murhabunkkerin raunioilla.

SS: Autiotalothan ovat monesti alttiita luonnon vaikutuksille. Saattaa kuulua luonnon ääniä, talo saattaa natista, tuuli puhallella sisään ja eläimet asustaa niissä tehden tepposiaan. Kun ollaan tuollaisissa vanhoissa, elävissä rakennuksissa, miten pystyy tutkimuksissa rajaamaan paranormaalin kaikesta muusta luonnollisesta?

Jani Lassila: Tuota tuota... Nämä ilmiöt, mitä näissä kohteissa yleensä sanotaan tapahtuvan, ne on sen tyyppisiä, että niitä ei ihan luonnostaan siellä tapahdu. Äänet on toki yksi osa-alue. Niitä on usein vaikea yleensä tulkita, mistä se ääni olisi peräisin. Sitten on poikkeuksia, jos on selkeätä puhetta tai puheääntä. Sitten käytetään tällaista EVP-ääntä, jolla voi poimia satunnaisia pätkiä vaikkapa ihan radiolähetyksistä, mutta eivät ole kovinkaan luotettavia.

Mielenkiintoisimmissa kohteissa kuullaan ja nähdään ääniä, valoilmiöitä, niin sanottuja orbeja, joita saadaan joskus videolle, mahdollisesti joku hahmo tai sitten joitakin sähkömagneettisia poikkeamia, äkillisiä lämpötilan muutoksia. Kaikkein mielenkiintoisimpia kohteita ovat ne, joissa ilmiöiden monipuolisuus tulee näkyville. Sitä parempi se on myös silloin tutkimuskohteena. Toinen tekijä on sitten se, kuinka paljon näitä väitettyjä ilmiöitä siellä tapahtuu. Yksittäistä ja harvoin tapahtuvaa ilmiötä on hyvin vaikeaa lähteä tutkimaan ja siten vaikea sulkea pois mitään tavanomaista selitystä sille. Valitettavasti kaikista mielenkiintoisimmat ilmiöt näissä kohteissa ovat olleet ihmisten spontaaneja kokemuksia, joita kukaan ei tietenkään ole ollut dokumentoimassa. Ne ovat vaan sitten yksittäisten ihmisten kertomusten tasolla.

(Myöhemmin haastattelun aikana Lassila vielä lisää kysymykseen liittyen...)

On esitetty teoria, jonka mukaan vanhoissa tehdasrakennuksissa ja muissa vastaavissa tiloissa, missä on runsaasti sisätilaa, että siellä syntyisi infra-ääniä. Näitä on mitattukin ja kokeellisesti todettu se, että infraäänet aiheuttavat ihmisissä aavemaisia tuntemuksia. Nämä kaksi on liitetty siten toisiinsa, mutta tietenkään se ei selitä muita ilmiöitä.

Toisen teorian mukaan suuret magneettiset keskittymät aiheuttaisivat ihmisissä jonkinlaisia kummallisia tuntemuksia ja jopa hallusinaatioita. Sitäkin on tutkittu, mutta nämä ei sitten kuitenkaan liity suoranaisesti näihin UE-kohteisiin. Tästä on esitetty teorioita, että nämä muinaiset pyhät paikat kuten Stonehenge olisivat rakennettu paikoille, joissa on koettu selittämättömiä kokemuksia ja niissä poikkeuksellisia magneettikenttiä ollut rakentamisen aikana ja edelleenkin olisi jäämiä niistä. Vielä on käsittääkseni joitakin megaliittipaikkoja, joiden läheisyydestä on mitattu poikkeuksellisen korkeita magneettikenttiä.

Nämä on kaksi tällaista luonnontieteellistä seikkaa, joita ei vielä kunnolla tunneta, mutta niissä ei silti välttämättä mitään paranormaalia sinänsä ole. Ne on silti hyvä huomioida.

SS: Oletko itse päässyt todistamaan mitään tällaista mielenkiintoista kokemusta?

Jani Lassila: Mielenkiintoisin itse kokemani tapaus toistui ainoastaan yhden kerran. Tämä kyseinen tapaus sattui Mynämäellä lapsuudenkodissani keväällä 1996. Olin keittiössä tekemässä aamiaista. Isäni oli toisessa huoneessa, jonne ainoa reitti oli keittiön kautta. Äitini puolestaan oli hiihtolenkillä. Siskoni nukkui yläkerrassa, jonka rappukäytävään johti eräs ovi. Yhtäkkiä aloin kiinnittämään huomiota siihen kuinka tämän oven ovenkahva alkoi liikkumaan ylös alas itsekseen. Se ei ihan pohjaan saakka mennyt, joten ovi pysyi kiinni. Siinä oli sellainen vanha avaimenreikä, josta näki toiselle puolelle. Menin siihen ovelle ja kurkistin reiästä, mutta en nähnyt ketään. Sitten riuhtaisin oven auki. Kurkkasin oven taakse, mutta sielläkään en nähnyt ketään. Varmistin vielä, että pikkusiskoni todella nukkui yläkerrassa. Siinä oli vielä sellainen mielenkiintoinen yhteensattuma, että kun olin riuhtaisemassa ovea auki, ovenkahva oli samalla jälleen menossa alaspäin. Ehkä noin sekunti riuhtaisemisesta, ulko-ovelta alkoi kuulua rapinaa. Menin ihmettelemään sitä, jolloin äitini tuli sisälle hiihtolenkiltään. Luokittelen tämän mahdollisesti niin sanotuksi etiäiseksi.

Tämä kokemus lisäsi kiinnostustani entuudestaan. Koska siellä tapahtui muitakin ilmiöitä, niin voi siihen kummitteluakin liittyä. Pari vuotta ennen tätä nimenomaista kokemusta, siellä kuului selittämättömiä koputusääniä ympäri taloa parin kuukauden jakson aikana. Välillä ne kuului sisältä ja välillä ulkoseinästä. Ne ei loppunut sillä, että meni jyskyttämään ulkoseinää toiselle puolelle. Jos se olisi ollut joku eläin, olisi sen luullut reagoivan tällaiseen jyskytykseen, mutta koputtelu sen kuin vain jatkui. Oli vaikea löytää selitystä sille, mistä tämä johtuu.

Helsingin pitäjän kirkon hautaholvissa saattaa asustaa vanha henki.

...Olen käynyt muutaman kerran Lappeenrannan lähellä Lemin kummitustalolla. Siellä on sellaisen kivilouhoksen lähellä pieni autiotalo, joka on noin 100 vuotta vanha. Siihen liittyy hyvinkin laajoja kummitustapauksia. Kävimme siellä ensimmäisen kerran vuonna 2008, jolloin saimme tallennettua orbin, joka näkyi paljainkin silmin. Joskin en päässyt itse sitä näkemään, koska olin ulkona sillä hetkellä. Näin sen jälkikäteen videolta. Nämä henkilöt, jotka ovat siellä useammin käyneet ovat kokeneet muutakin. Muun muassa nähneet tumman hahmon liikkuvan ja osoittaneet sitä taskulampulla, jolloin valokeila on ikäänkuin kulkenut tämän hahmon läpi. Muita ilmiöitä ovat olleet lämpötilan äkillinen laskeminen ja askelien kuuluminen. Lattialla irtoesineet ovat liikkuneet. Näitä asioita tutkivien ihmisten mukaan kävi myös niin, että tiiliskivi lensi ikkunasta sisälle eikä sille löytynyt mitään järjellistä selitystä. Muistaakseni se oli talviaikaa, jolloin lumessa ei näkynyt mitään jalanjälkiä, että kukaan ulkopuolinen ei olisi sitä tehnyt.

SS: Miten neuvoisit lukijoita menettelemään, jos kohteilla koetaan tällaisia selittämättömiä ilmiöitä?

Jani Lassila: Ensinnäkin kannattaa pitää maltti näissä asioissa. Ei kannata juosta heti karkuun, jos jotain omituista kuuluu. Se on se ilmeinen neuvo. Mutta jos haluaa näitä asioita tutkia vähän syvällisemmin, niin kannattaa käyttää järkeä ja yrittää poissulkea kaikki tavanomaisemmat selitykset. Sitten, jos haluaa lähestyä näitä mahdollisia henkiä, niin kannattaa tehdä se kunnioittavasti. Hieman samaan tapaan kuin eläviä ihmisiä. Vaikka ei uskoisikaan tällaisiin henkiolentoihin, kannattaa kunnioittaa edes sen paikan historiaa ja siihen liittyneitä henkilöitä.

SS: Mitkä ovat parapsykologisen tutkimuksen tulevaisuudennäkymät? (jälkeenpäin kysytty)

Jani Lassila: Yleisessä kiinnostuksessa suunta on ollut selvästi kohti amatöörien tekemiä kenttätutkimuksia, mikä on näkynyt viimeisten 10 vuoden aikana kummitusaiheisten televisiosarjojen nousussa. Samaan aikaan yliopistoista on tullut viestiä, että parapsykologian tutkimusta rahoitetaan entistä niukemmin. Tämä on näkynyt systemaattisempien tutkimusprojektien määrässä ja laadussa. Pienimuotoisempien tutkimusten tekemistä on edesauttanut tekniikan kehittyminen ja tieteellisten tutkimusten määrän yleinen kasvu. Nähtävissä oleva lisääntyvä hajanaisuus ei kuitenkaan tule kantamaan parapsykologiaa itsenäisenä tieteenealana, joka on jo muutenkin kiistanalainen. Ellei tapahdu merkittävää läpimurtoa, tulevaisuus on entistä enemmän alan harrastajien käsissä.

SS: Tämä tällä erää. Kiitos haastattelusta.

Mikä on urbaanien tutkimusmatkailijoiden suhde yliluonnolliseen? Siitä voi lukea lisää Suomen UE-forumilta, Q-elementsistä.

Linkit:

Keskustelua aiheesta Q-elementsissä

Suomen parapsykologian instituutti