keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Linkit: Urban Explorers - Finland Facebookissa

Muistan vielä naureskelleeni vähättelevästi Facebookin UE-yhteisöille runsas vuosi sitten. Niin taisi tehdä muutama muukin lisäkseni. Turhaan. Kahden naisen, Kisu-Maarian ja Soikun, vuonna 2008 perustama ryhmä, Urban Explorers - Finland, on noussut salakavalasti suomalaisten urbaanien löytöretkeilijöiden suosituimpien kohtauspaikkojen joukkoon Internetissä Q-elementsin ohella.

- Ryhmän syntymisen aikoihin Facebookissa ei ollut kuin pari autiotaloryhmää, kertoo ryhmän perustajana toiminut Kisu-Maaria.

Osittain leikkimielellä perustetulle ryhmälle oli kuitenkin tilausta. Ryhmää alettiin kuromaan kasaan aluksi lähettämällä kutsuja ulkomaisissa UE-ryhmissä oleville suomalaisille, joita bongailtiin nimen perusteella. Sivut löysivät muotonsa aikansa säätämisen jälkeen. Ryhmä vakiinnutti pian asemansa. Samalla naiset innostuivat UE:sta itsekin todenteolla. Varsinainen ensikohtaaminen naisilla lajiin oli saanut alkunsa vain paria vuotta aikaisemmin Raunistulan rehutehtaalla.

Kisu-Maaria Raunistulan rehutehtaan katolla. (Kuva: Kisu-Maarian arkistoista)
Ryhmän jäsenmäärä on ollut kiihtyvässä kasvussa ja tätä kirjoittaessa jäsenmäärä näyttää 472:a. Muitakin harrastukseen liittyviä FB-ryhmiä on perustettu, mutta samaan aikaan Urban Explorers - Finland on vakiinnuttanut asemansa suurimmalla jäsenmäärällään selkeimmin aktiivisimpana yhteisönä. Ryhmän perustaja, turkulainen Kisu-Maaria, itse jättäytyi taka-alalle vuoden 2014 alkupuolella ja myönsi samalla päävastuun ryhmän suunnannäyttäjänä ja ylläpitäjänä allekirjoittaneelle sekä parille muulle luotetulle ryhmäläiselle.

Ryhmään liittyminen vaatii ylläpitäjien hyväksynnän.

Linkki:

Urban Explorers - Finland

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti ryhmää ei enää ole?

    Laitoin taannoin liittymispyynnön, mutta nyt koko ryhmää ei löydy Facebookista. Olisi ollut joitain kuvasarjoja jaettavaksi, eipä sen kummempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siellä on. Olen itse ylläpitäjänä muutaman muun ohella. On voinut mahdollisesti käydä niin, että pyyntösi on evätty vahingossa. Välillä joudumme torjumaan spämmääjiä, jotka on yleensä ulkomaisen nimen ja yksinkertaisen profiilin takana. Pistäpä minulle vaikka yksityisviestiä (Facebookissa), niin katson, jos saan liitettyä sinut jäseneksi.

      Poista