Haastattelu: Vihreä mies

Suomalaisten UE-harrastajien kirjo on runsas. Yksi harrastajista tunnetaan vihreänä miehenä. Kyseessä on mitä ilmeisimmin enemmän kuin pelkkä poliittinen suuntaus. Vihreä mies pukeutuu vain vihreään, ajaa vihreätä autoa ja sisustaa vihreästi. Tällä vihreydellä on nimikin, Joona Nuutinen. Hän on kotoisin Jyväskylästä, mutta asuu nykyisin pääakupunkiseudulla. Hän on yksityisyrittäjä yhden miehen yrityksessä, joka tuottaa kotisivuja. Omat kotisivunsa hän on, kuinkas muutenkaan, sävyttänyt vihreällä. Hän on myös muusikko. Harrastuksesta on vaikutteita ja tunnelmia välittynyt myös hänen vihreäsävytteisen bändinsä Unzymen biiseihin. Hän kuvailee musiikkiansa biomekaaniseksi popiksi. Poikkeuksellinen mies on myös poikkeuksellinen UE-harrastaja. Nuutisen ajatuksia harrastuksesta koitettiin avata kohteiden etsimisen ohella kevättalvella 2015.

Vihreä mies hylätyllä vedenpumppaamolla.

Syrjäseutu: Miten ja milloin kiinnostuit urban explorationista?

Joona Nuutinen: Hyvin pienenä poikana, olisinko ollut 11 tai 12 ikäinen. Olisiko ollut vuonna 1995 suurin piirtein. Seikkailin lähialueen betoninvalmistamolla ja romuttamolla. Sellaisissa puolihylätyissä paikoissa. Myös jossain rautateiden lähistöllä olevilla raunioilla. Innostuin oikeastaan valokuvaamisen kautta. Aluksi harrastin sellaista macro-meininkiä, eli lähikuvaa ja yksityiskohtia. Osallistuin vuonna 2000 Kamera-lehden Digi-Suurkisaan, jossa sijoituin toiseksi näillä ruostekuvilla. Suurin piirtein samoihin aikoihin pidin ruoste-aiheisen valokuvanäyttelyn...

SS: Miten törmäsit sitten UE-skeneen?

Joona Nuutinen: Sitä tietysti mietti, missä on mahdollisimman hienoja ruosteisia asioita ja alkoi etsimään tietoa, niin sitten löytyi muun muassa Spivey Point. Sitten käytiin kavereiden kanssa ensimmäisillä UE-retkillä joskus 2001-2002.

Joona Nuutinen Oulussa, hylätyssä teollisuusrakennuksesa, vuonna 2008.

SS: Vastoin monien itseään "aitoina" löytöretkeilijöinä pitäviä, et itse syty paikkojen etsimisestä. Miksi?

Joona Nuutinen: Sekin on mielenkiintoista, jos löytää vahingossa jonkun paikan, mutta en niitä järjestelmällisesti tosiaan etsi. Ehkä sen vuoksi, että minua kiinnostaa nimenomaan se visuaalinen puoli. Paikasta on hankala tietää, onko se mielenkiintoinen ennen kuin sinne pääsee paikalle. Mulle riittää yksi kohde tosi pitkäksi aikaa, että mä voin viettää muutaman päivänkin jossain, jos se on riittävän mielenkiintoinen paikka.

... En tiedä. En sanoisi, että se paikkojen etsiminen ja tutkiminen olisi täysin kiinnostusalueeni ulkopuolella, mutta minulle se alkuperäinen syy ja seikkailun motiivi on valokuvaaminen. Mä en tarvi hirveätä arsenaalia niitä paikkoja, mulle riittää sellainen yksi hyvä.

SS: Jos et etsi paikkoja, kuinka niihin pääset?

Joona Nuutinen: Kyllähän niistä sitten kuulee kavereilta, jotka seikkailee paljon. Sitä kautta olen ehkä viime aikoina eniten päässyt paikkoihin. Toki siitä on kiittäminen tätä aktiivista yhteisöä. Käyn myös aika paljon uudelleen niissä kohteissa, joissa on vuosien mittaan tullut käytyä. Ja aina sieltä löytyy jotain uutta kuvattavaa, vaikka siellä olisi käynyt 10 kertaa. Edelleenkin mulla on niissä valokuvissa yksityiskohtiin keskittyvä lähestymistapa, että mä en dokumentoi niitä paikkoja vaan otan taidekuvia. Haen abstrakteja kuvioita, pintoja, heijastuksia ja sellaisia maalauksellisia otoksia.

Joona Nuutinen, 2015.

SS: Mikä muu sinua kiehtoo harrastuksessa?

Joona Nuutinen: Sen visuaalisuuden lisäksi minua toki kiehtoo paikoissa se tunnelma, pysähtyneisyys ja sellainen ajattelun vapaus. Siellä ei silleen ohjata mua mihinkään toisin kuin jossain kaupunkiympäristössä, jossa on jokin konsepti aina meneillään. Joko on menossa leffaan tai menossa syömään tai tekemään jotakin. Mutta hylättyyn paikkaan ei ole mitään järkevää syytä mennä. Se hienous siinä on, että sinne voi mennä vaan omien ajatustensa kanssa sinne mietiskelemään ja meditoimaan. Se on hyvä paikka kuunnella itseänsä, tuntea, eikä vaan olla ohjattavana. Se on jotenkin irti kaikesta. Sen takia se on hienoa.

Toki se on yksi suurimmista syistä, miksi kiinnostuin UE:sta, valokuvaamisesta ja toki yritän saada niihin valokuviinkin samaa tunnelmaa, mikä seikkaillessa tulee. Ja ne elämykset, mitkä koen siellä paikassa, koetan niistä saada sellasia paloja ja hetkiä tuotua. Kyllä se on sellainen kokonaisvaltainen elämys koko hylkiöpaikkojen tutkiminen. Ei se ole pelkkä visuaalinen elämys, mutta ehkä se, kun mä lähden sinne fiilistelemään ja ottamaan kuvia, niin sen takia se kartoitusvaihe tuntuu jotenkin työläältä. Siksi lähden tosi mielelläni muiden messiin...


Linkit:

Unzymen kotisivut