Reissumme viimeinen päivä on edessä. Olen sopinut niin edeltävänä iltana kotijoukkojen kanssa. Tarpeen tullen meillä olisi vielä ylimääräinen päivä käytettävissä, mutta reissu on edennyt joutuisasti ja kovin puhti on käytetty.
Herään aamukahdeksalta. Ensimmäinen kerran auringon paisteeseen. Markon kotiinpaluu on jälleen venähtänyt aamuyöhön, joten jätän hänet korisemaan autonperälle. Tervaniemessä Viipurin linnan vastarannalla yöpaikkamme alla on pari avointa luolan suuaukkoa, jotka olin bongannut edellisenä iltana. Suuntaan ensimmäisenä sinne.
Bunkkeri muodostuu kahdesta hallista, joilla on omat sisäänkäyntinsä.
Kaatopaikkana käytetyt, ilmeisesti suomenaikaiset bunkkerit on nopeasti kierretty. Palaan autolle ja herätän kohmeloa potevan Markon, vaikka ei sellaista hänestä päältäpäin huomaisi. Hän on heti valmis kuin lukkari sotaan niin kuin on ollut koko reissun ajan huolimatta yöunen puutteesta tai veren alkoholipitoisuuden määrästä. Aina yhtä freesinä ja intoa puhkuen. Ihailtavaa.
Yöpaikkamme toisella puolen paljastuu myös palatsimainen rakennus, joka ei ole kokonaan hylätty, vaikka toinen puoli on vailla kattoa.
Päivän ohjelma tulisi keskittymään Viipurin ympärille. Edellisiltainen hörpöttelyni oli jäänyt sen verran vähäiselle, että uskalsin ajaa autoa. Tunsin Viipurin suomalaisen kantakaupungin kuin omat taskuni. Silti ennen mitään muuta, tarvitsisimme kunnon aamupalan tai pikemminkin päivällisen. Sellaisen saimme vaatimattomasta työläisten ruokalasta rautatieaseman kupeesta. Olisiko maksanut noin 5€. Kalapihvit vetisellä muusilla, leipää, salaatti ja keitto päälle smetanalasillisella.
Smetana toimii erinomaisena kastikkeena joka ruoassa.
Ateria viimeisteltiin tuoreilla ja rasvaisilla venäläisillä munkeilla läheisessä kioskissa. Shoppailua jatkettiin vielä Viipurin kauppahallissa, josta irtosi maatuskat ja muut viime hetken tuliaiset kotiintuotavaksi. Kauppahalli toreineen taitaakin olla ainoita paikkoja Venäjän Karjalassa, jossa suomenkieltä pidetään yllä. Ihmisten köyhyys ja epätoivoisuus tulee siellä parhaiten esille. Aivan kuin kaikkien, vähänkään turisteja houkuttelevien kaupunkien keskustoissa. Turistit huomataan ja kaikenlaista tarpeetonta tuputetaan siinä määrin, että pakollisten ostosten jälkeen tekee mieli livistää paikalta sukkelaan.
Pääsemme vihdoin tositoimiin. Vanhan kaupungin hauraat kerrostalokorttelit ovat vieretysten, joten jätämme auton parkkiin joutomaalle, josta aukeaa näkymä yli kaupungin.
Joulukuusta 2009 näkymät eivät olleet vuodenaikojen ominaispiirteitä lukuunottamatta muuttuneet. Kuva on otettu Viipurin linnan tornista
Ensimmäisenä listalla on hulppeana korkealle kohoava jugend-talo Domus, joka rakennettiin vuonna 1904. 500 neliöinen ja 5-kerroksinen talo paloi 2009 oltuaan ensin parikymmentä vuotta pultsareiden majapaikkana. Talo oli valmistuessaan Viipurin hienoimpia rakennuksia. "Väliaikaista kaikki on vaan". Niin lauletaan laulussa ja sen voi urbaani löytöretkeilijä todeta kerta kerran jälkeen. Tämä on ehkä silti huikein hylätty rakennus, johon olen törmännyt. Pelkkä olankohautus ei riitä. Tervetuliaistorttu ovensuussa toivottaa uteliaan matkalaisen peremmälle.
Komistus oli verkotettu jo 4 vuotta sitten, mutta nyt se oli aidattu.
Näky sisäpihalle saa haukkomaan henkeä.
Jo perinteeksi komean kohteen bongattaessa muodostavat kirosanojen ryöpsähtelyt tarttuvat tällä kertaa Markoonkin. Rakennus on sen verran vaikuttava. Domus seisoo pystyssä muutaman hiuskarvan varassa. Meidän kantti ei riittänyt yläkerroksiin asti. Siitä huolimatta kellarissa on vielä asunnottomien maja pystyssä. Käännymme takaisin ennen kuin se romahtaa päällemme.
50 metriä, yksi kahvila välissä ja olemme seuraavalla kohteella. Kahvilan loistosijainti vetää minua puoleensa ja Markoa sen muodokas tarjoilija. Vaikka minua poltteleekin sisällepääsy, nautimme tilanteesta kokonaisuutena virvoitusjuomien kera.
Seuraava kohde on kokonainen kortteli, jota on alettu tänä vuonna uudelleen purkamaan huonokuntoisen rakennuksen julkisivun romahdettua. Osa korttelista on jo aiemmin purettu. Purkutyöt ovat jälleen keskeytyneet kovaäänisen vastustuksen vuoksi. Onhan vanhakaupunki tärkeä osa Viipurin kaupunkikuvaa ja uudelleenrakennetut kiinteistöt harvoin vastaavat odotuksia.
Viipurin Kirja- ja Kivipainon konttori, sitomo ja kotelotehdas sijoittui Linnankadun puoleiselle tontille.
Pari rakennusta oli hävinnyt sitten vuoden 2009.
Hylättynä purkukohteenakin se vavisuttaa.
Tällä välin Marko on keksinyt vetää päiväjurrit. Poikkeamme baarissa ja tapaamassa Markon suomalaista ystävää. Tapaaminen jää kuitenkin lyhykäiseksi hänen työkiireidensä vuoksi. Toiminta jatkuu Viipurin satamassa, jonne rakennettiin Erkki Huttusen suunnittelema SOK:n mylly ja leipomo vuonna 1932. Rakennuksia laajennettiin vielä 1930-luvulla, mutta niiden ulkoinen kehitys näyttää loppuneen sotien jälkeen. Funktionalistiset myllyrakennukset ovat jääneet osittain sataman aitojen sisäpuolelle tyhjilleen. Tarkkailemme toimintaa myllyn ympärillä ja pian sisäänpääsykin löytyy vartijan toimiston kautta. Pääsemme sisäpihalle luvalla. Vaikka pyydämme mahdollisuutta lähempään selontekoon, tällä kertaa paikalla on tunnollinen naisvartija, joka evää meidän haaveet.
Myllyyn rakennettiin 18 kpl. 30-metrisiä viljasiiloja.
Tarkemmin tarkasteltuna rakennukset ovat pahasti rappiolla.
Sisäpihalla on hiljaista.
Entinen Hankkijan konttori seisoo SOK:n vieressä nuhjuisena epäselvässä tilassa.
Olimme exploroineet vastapuolella sijainneen Viipurin kaasu- ja sähkölaitoksen rakennukset jo ennen SOK:ta. Viipurin Kaasu ja Sähkö Oy oli myös Viipurin raitioliikenteen omistaja, joten entinen raitiovaunuvarikko (1912) sijaitsee raunioituneen voimalaitoksen kyljessä. Sitä käytetään vielä ilmeisesti autokorjaamona. Kortteli on muutoinkin täynnä suomenaikaista teollisuutta ja nähtävää riittää.
Vasemmalla SOK ja oikealla vaalea rakennus on entinen raitiovaunuhalli.
Niiden takana on kaasu- ja sähkölaitoksen rauniot. (Kuva: Marko Kilpeläinen)
Energiantuotanto on loppunut aikaa sitten.
(Kuva: Marko Kilpeläinen)
Ohjelmamme tämän reissun tiimoilta on saatu loppuun. Paluu arkiseen Suomeen on käsillä, mutta Marko nipistää aikaa vielä yhdelle shotille ja kaljalle, joka nautitaan asemanviereisen pubin terassilla.
Kaikki varmaan tunnistavat Säkkijärven polkan, tuon kotimaisen haitaririlluttelun ja kansansävelmän helmen. Mutta kuka tietää Säkkijärven? Säkkijärvi on entinen suomalainen kunta, josta nykyisen rajanvedon mukaan jäi vain pieni siivu Suomelle. Rajan toisella puolen Säkkijärven maisemat houkuttelevat vielä ennen Vaalimaata lähempään tutkimukseen. Säkkijärvi edustaa parhaimmillaan niitä nuutuvia kyliä, joita on rajan takana tuhansia. Elämä siellä on verkkaisaa ja rakennukset ränsistyvät. Se kuitenkin muistuttaa nykyään enemmän venäläistä kuin suomalaiskylää. Kerrostaloja, neukkuaikainen sotamuistomerkki ja hylättyjä kolhooseja.
Voimalaitos, vaakahuone ja kolhoosit. Kaikki hylättynä. Ne eivät saa meitä enää nousemaan autosta. (Kuva: Marko Kilpeläinen)
Tämän jälkeen pysähdytään vielä oluella, tankkaamassa, ostoksilla ja vielä kerran oluella. Kotiinpaluu tulee olemaan pitkä ja Marko heikossa hapessa. Rajanylitys onnistuu Markon nousevasta humalatilasta huolimatta. Joskin tullivirkailijoiden napinan kera. Toisin kuin luulin, paluu Suomeen ei ollut helpotus. Mieleni vaelteli edelleen jossain Karjalan kunnailla. Olin rakastunut tuohon maanosaan, joka tuntuu edelleen monella tapaa kotimaalta. Ja jos tuo oli kotimaatani, oli Viipuri kotikaupunkini, jonne mieleni tekevi yhä uudelleen. On ehkä liian aikaista analysoida retken kokonaisvaltaista vaikutusta, mutta sen tiedän, että tämä ei jää tähän.
Yhteenveto:
Marko. Tuo häpeilemättömän roisi, Obelixia muistuttava veijari on antanut korvaamattoman panoksen ja humoristisen mausteen retkelle. Hänen 12 vuoden elämänkokemus Venäjällä, kulttuurin ja kielen hallinta osoittautui verrattomaksi eduksi. Ilman sitä olisi reissun anti jäänyt helposti puoleen.
Minä. Kotiläksyt tehneenä voin olla tyytyväinen reissun antiin ja itseeni. Pitkät illat kohteiden etsimiseen ja sijaintien löytämiseen palkittiin vihdoin. Toin mukanani reissuun ulottuvuutta, jota kokenut venäjänkävijä Markokaan ei ole kokenut.
Lähtökohtaisesti täysin tuntemattomina olemme läpäisseet yhdessä toimeentulemisen tulikokeen, vaikka olemme kuin yö ja päivä. Sosiaalisen, suulaan ja lennokkaan, alunperin kainuulaisen Markon käänteissä on pysymistä. Itse puolestani olen hidas hämäläinen: rauhallinen ja vähäsanainen. Markon sanojen mukaan tissiposki. Silti reissussa yhteistyömme toimi moitteetta. Ehkä juuri sen takia. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Reissulla on ollut koko ajan hyvä meininki, hauskaa ja se näkyy kaikessa.
Kilometrejä emme mitanneet, mutta niitä kertynee 1500-2000. Citikka oli itse luotettavuus lukuunottamatta käsijarrun vaijerin katkeamista Kiteellä jo ensimmäisenä päivänä. Auto-ongelmia kohdatessa olisimme luottaneet Markon tee se itse-mentaliteettiin.
Rahaa nostin reissua varten Suomesta 140€ ja se kattoi kaiken tuliaisineen. Majoituskuluihin ei mennyt penniäkään. Kertaviisumi kustansi matkatoimistosta tilattuna 75€.
Henkilökohtaisesta hygieniasta huolenpito jäi kotiin satunnaista hampaidenharjausta lukuunottamatta. Vaihtovaatteille ei ollut käyttöä.
Tapaturmia, edes naarmuja, ei sattunut. Itikat eivät kiusanneet emmekä punkkeja löytäneet.
Kolareja tai edes läheltäpiti-tilanteita ei näkynyt.
Lukitsemattomasta autosta huolimatta mitään ei varastettu. Venäläiset ovat pohjimmiltaan rehellistä kansaa.
Tulevaisuudesta ei ole tietoa, mutta täydentävä Karjalan-kierros tehdään vielä samalla kokoonpanolla.
(Kuva: Marko Kilpeläinen)
Kiitos kaikille matkaa seuranneille mielenkiinnosta.
Kiitos loistavista kuvista ja hyvästä asenteesta. Eksyin sivuillenne kun etsin ylistettyä Viipurin myllyn kuvaa ja teiltä se löytyi mutta missä kunnossa!! Ylistelyt taitaa olla historiikeissa. Lisää tuollaista! E
Eipä kestä. Mukavaa, että meidän lennokkaasta seikkailusta on muille tiedonjanoisille apua. Todellakin Viipurin suomalaisrakennukset, ei kaikki, mutta monet alkavat olemaan todella kurjassa kunnossa.
Tämäkin reissu kertomustäysi10, hihittelin itsekseni teidän kahden reissaajan erillaisuutta joka tulee hyvin ilmi. Kertomus on niin mukaan tempaava että lukiessa Se näkyy elävä mielessä sitikan pomppiessa pölysiä venäjän teitä vaarallisineen mutkineen, suurin osa paikoista on tuttuja mutta en harmikseni ole pysähtynyt niitä sen enempään tutkimaan. Itselle osa noista paikoista tullut yllätyksenä eteen ja tietämättä niistä mitään niin senkin osalta jää nyt tutkimatta, teillä toimii kotona tehty reissu suunnitelma ja etä työ kohteista. Mainitsit hyvin kun nokka suunnattuna kotia päin jää kaiho tunnelma ja uusi reissu mielessä, pitää hyvin paikkaansa. Rajan kun ylittää niin Se on kuin kääntäisi aikaa reilusti taaksepäin ja välillä toivoo että olisi elänyt Karjalassa 20-30 luvulla mutta eihän siellä olisi osittain niin autiomaisuutta. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavan reissun kertomusta, tällaisella Xtreme reissulla olisi hauska olla mukana kun tietopohja paikoista ja rakennuksista niin hyvin tiedossa, hyvää ja turvallista reissua. Markolle lämpivät terveiset(tuo hauska peloton kaveri F..k You sitikoineen)
Suurkiitokset. Arvostan tällaista palautetta. Kyllä taidat olla oikeassa siinä, että juuri Markon ja minun kontrasti on tässä tärkeä mauste itse tarinalle. Pelkät kohteet historioineen jättäisivät helposti vähän kylmäksi.
Huolellinen pohjatyö kyllä on tärkeää, sillä sattumalta noihinkaan kohteisiin ei ajautuisi. Lähes kaikki on sivussa pääteiden varrelta ja vähän pienempienkin.
Tosiaan Luovutettu Karjala 3 on jo työn alla. Onhan tuo Venäjä sellainen paikka, ettei sieltä löydettävä hetkessä lopu toisin kuin vaikkapa etelänaapuristamme Virosta, jota on jo UE-mielessä koluttu monien toimesta.
En ikinä jaksa lukea yhtäkään matkakertomusta, mutta tämä piti otteessaan koko matkan ajan. Mistä lie tänne mutkien takas eksyinkään.
Tunnistan tuon kiintymyksen rajantakaiseen Karjalaan itsessäni ja ajelu siellä maaseudulla on ollut ihanaa lähimatkailua meille rajan pinnassa asuville.
Onpa hienoa lukea tällaista palautetta. Rehellisyyden nimissä en itsekään matkakertomuksista ole koskaan syttynyt ja siksi on pakko nostaa hattua jokaiselle, joka nämä jaksaa lukea alusta loppuun. Erityisesti tässä ensimmäisessä reissussa oli fiilis kohdillaan, koska kaikkea katseli tietyllä tapaa uusin silmin. Tosin kyllä Karjala jaksaa edelleenkin ihmetyttää.
Hienoa kuulla, että tarinankerronta iskee. Toivottavasti luit tarinan osat 2 ja 3. Näiden lisäksi ensi kuussa on tulossa uusi reissukertomus viimeisimmästä reissustamme.
Kiitos loistavista kuvista ja hyvästä asenteesta. Eksyin sivuillenne kun etsin ylistettyä Viipurin myllyn kuvaa ja teiltä se löytyi mutta missä kunnossa!! Ylistelyt taitaa olla historiikeissa. Lisää tuollaista! E
VastaaPoistaEipä kestä. Mukavaa, että meidän lennokkaasta seikkailusta on muille tiedonjanoisille apua. Todellakin Viipurin suomalaisrakennukset, ei kaikki, mutta monet alkavat olemaan todella kurjassa kunnossa.
PoistaTämäkin reissu kertomustäysi10, hihittelin itsekseni teidän kahden reissaajan erillaisuutta joka tulee hyvin ilmi. Kertomus on niin mukaan tempaava että lukiessa Se näkyy elävä mielessä sitikan pomppiessa pölysiä venäjän teitä vaarallisineen mutkineen, suurin osa paikoista on tuttuja mutta en harmikseni ole pysähtynyt niitä sen enempään tutkimaan. Itselle osa noista paikoista tullut yllätyksenä eteen ja tietämättä niistä mitään niin senkin osalta jää nyt tutkimatta, teillä toimii kotona tehty reissu suunnitelma ja etä työ kohteista. Mainitsit hyvin kun nokka suunnattuna kotia päin jää kaiho tunnelma ja uusi reissu mielessä, pitää hyvin paikkaansa. Rajan kun ylittää niin Se on kuin kääntäisi aikaa reilusti taaksepäin ja välillä toivoo että olisi elänyt Karjalassa 20-30 luvulla mutta eihän siellä olisi osittain niin autiomaisuutta. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavan reissun kertomusta, tällaisella Xtreme reissulla olisi hauska olla mukana kun tietopohja paikoista ja rakennuksista niin hyvin tiedossa, hyvää ja turvallista reissua. Markolle lämpivät terveiset(tuo hauska peloton kaveri F..k You sitikoineen)
VastaaPoistaSuurkiitokset. Arvostan tällaista palautetta. Kyllä taidat olla oikeassa siinä, että juuri Markon ja minun kontrasti on tässä tärkeä mauste itse tarinalle. Pelkät kohteet historioineen jättäisivät helposti vähän kylmäksi.
PoistaHuolellinen pohjatyö kyllä on tärkeää, sillä sattumalta noihinkaan kohteisiin ei ajautuisi. Lähes kaikki on sivussa pääteiden varrelta ja vähän pienempienkin.
Tosiaan Luovutettu Karjala 3 on jo työn alla. Onhan tuo Venäjä sellainen paikka, ettei sieltä löydettävä hetkessä lopu toisin kuin vaikkapa etelänaapuristamme Virosta, jota on jo UE-mielessä koluttu monien toimesta.
En ikinä jaksa lukea yhtäkään matkakertomusta, mutta tämä piti otteessaan koko matkan ajan. Mistä lie tänne mutkien takas eksyinkään.
VastaaPoistaTunnistan tuon kiintymyksen rajantakaiseen Karjalaan itsessäni ja ajelu siellä maaseudulla on ollut ihanaa lähimatkailua meille rajan pinnassa asuville.
Onpa hienoa lukea tällaista palautetta. Rehellisyyden nimissä en itsekään matkakertomuksista ole koskaan syttynyt ja siksi on pakko nostaa hattua jokaiselle, joka nämä jaksaa lukea alusta loppuun. Erityisesti tässä ensimmäisessä reissussa oli fiilis kohdillaan, koska kaikkea katseli tietyllä tapaa uusin silmin. Tosin kyllä Karjala jaksaa edelleenkin ihmetyttää.
PoistaHarvoin matkakertomuksia jaksaa lukea, mutta tätä tarinaa olisin lukenut lisääkin. Kiitos tästä.
VastaaPoistaHienoa kuulla, että tarinankerronta iskee. Toivottavasti luit tarinan osat 2 ja 3. Näiden lisäksi ensi kuussa on tulossa uusi reissukertomus viimeisimmästä reissustamme.
Poista