Kohdetarkkailua Viikinmäessä

Lahdenväylän varressa, juuri ja juuri piilossa ohikulkevien massojen katseilta, sijaitsee muutama luola. Kyseessä ovat Ensimmäisen maailmansodan aikaiset varastoluolat, jotka ovat louhittu Viikinmäen kallioiseen rinteeseen vuosien 1914-1918 välillä. Kun 2009 Helsinkiin muutin, nämä kuuluivat tarkistettavien luolien listalle. Ovet olivat visusti kiinni. Sain kuulla, että luolat olivat muutamia vuosia sitten toimineet poliisin varastona ja ne olivat sankalla piikkilankavirityksillä tarkasti suojattu. Voisiko enää suurempaa houkutinta janoiselle seikkailijalle olla kuin entiset armeijan sekä poliisin tarkoin vartioidut varastoluolat? Niin se vaan menee, mitä salatumpi paikka, sen kutkuttavampi.

Lahdenväylän kupeessa on vielä salaisuuksia kätkevää metsää.

Muutin pari vuotta myöhemmin lähistölle. Samoihin aikoihin alettiin valmistelemaan ennen pitkälti luonnontilassa olleen, kauniin Viikinmäen rakentamista. Mäntymetsäinen kalliomaisema saisi väistyä uuden ja täyteenahdetun asuinalueen tieltä. Myös luolien päälle tultaisiin rakentamaan. Nykyisessä rakennuskulttuurissa se tietäisi "vaarallisten" luolien peittämistä pehmoisilla ruohokentillä tai siloitelluilla betonimuodostelmilla. Toisaalta sinnikkään löytöretkeilijän kannalta se voisi avata mahdollisuuden kurkata sisään. Hyvin pienen sellaisen. Aikaikkuna siihen tulisi olemaan minimaalinen.

Seurasin tilannetta toiset parisen vuotta. Luolille johtivat kaksi louhittua syvennystä, joissa molemmissa oli kaksi ovea. Ensimmäisen syvennyksen luolien kimppuun käytiin 2012. Olin myöhässä. Paikalle saapuessani aita portteineen oli nurin ja louhetta oli ajettu pihalle niin, että toinen luola oli jäänyt kokonaan sen alle. Toiselle luolalle pääsi kulkemaan. Pimeässä näytti jo hetken siltä, että sisäänkin pääsisi, mutta luolan suuaukko oli ajettu täyteen soraa. Hetken jo siinä mietimme toisen luolasta kiinnostuneen kanssa palaavamme lapioiden kera ja kaivavamme tien sisään, mutta eihän sitä koskaan sitten tapahtunut. Sinne jäi maan sisään lähes 100 vuotta vanhaa sotahistoriaa.

Ajattelin, että viimeistä kahta luolaa en antaisi mennä yhtä huolimattomasti. Noin vuotta myöhemmin työmaaparakit oli jo siirretty jäljellejääneiden luolien viereen. Kallioiden päällä oli jo rakennustyöt pitkälti käynnissä. Työmatkoilla katselin aina bussin ikkunasta puiden lomitse, josko tilanne metallisten porttien takana olisi muuttunut. Ohiajaessani poikkesin useita kertoja alueen kulmilla katsomassa olisiko mitään siirretty tai ovia availtu. Pihaan oli nimittäin jätetty sammaloitumaan kaksi kallionporauslaitetta tai mitä lie olivatkaan. Porttien poistaminen tai työmaakoneiden siirto olisivat varmasti ensimmäisiä näkyviä toimia aluetta siistiessä.

Toinen koneista on peitetty periksiantaneella pressulla.

Toisen luolan suuaukon edessä kököttää toinen kone.

Ennennäkemätön telaketjuhärpäke.

Säätövivut kasvavat jo sammalta.

Sitten eräänä syksyisenä päivänä 2013 vanhat työkoneet olivat hävinneet pihalta. Se oli merkki siitä, että kohta tapahtuu. Ei siitä montaa päivää kai mennytkään, kun huomasin työmatkalla sinne ilmaantuneen raskaampaa kalustoa. Palasin paikalle illan tullen, etten häiritsisi rakennusmiesten työntekoa. Vaikka jossain vielä tehtiin töitä, oli luolilla hiljaista. Porteilta huomasin luolien metalliovien hävinneen kokonaan. Purkukoneilla oli ajettu sisään ja ikäänkuin ne oli kaavittu kaikesta irtaimistosta, jos siellä sellaista edes oli. Vain katossa notkuvat ruosteiset kannattimet kielivät historiasta.

Kaavintakone oli pysäytetty yöksi.

Olin saanut jo etukäteen vihiä luolien olevan vain reilu 10 metriä pitkät, joka osoittautui todeksi ja oli vähemmän kuin toivottavaa. Jälkimaku oli tietysti laimea kaiken vaivan jälkeen. Toisaalta tämä oli kohdetarkkailua tyypillisimmillään. Kokemus on osoittanut, että purku-uhan alla eläviltä kohteilta ei voi odottaa paljoakaan sisältöä oli se sitten talo tai luola. On tärkeätä myös osata ottaa ilo irti siitä vähästäkin, koska mikään UE-reissu ei ole turha, sillä jo se itsessään vie toiseen maailmaan. Ehkä usein antoisampaa on lopulta se matkan teko, tarkkailu ja jännitys kuin se, mitä sitten löytääkään.


Linkki:

Varastoluolista löytyy tarkentavaa tarinaa ansioituneen sotahistoriantutkijan ja arkeologin John Lagerstedtin sivuilta:
http://www.novision.fi/viapori/luolat.htm (ylin kuva Viikinmäestä)