Hylätyt paikat turismin syleilyssä

Ei sitä aina tule ajatelleeksi, että hylätyt paikat kiinnostaisivat juurikaan muita kuin joitain harvoja rappioromantiikkaan taipuvia ihmisiä. Silti kuitenkin monista hylätyistä kohteista on tullut turismin historian suurimpia vetonauloja Kiinan muurista, Machu Picchusta ja aina pyramideista lähtien.

Meikäläinenkin on poseerannut kuuluisan muurin harjalla 2006.

Kaukomatkailu on alunperin ollut harvojen hupia sekä käytännöllistä toimintaa, joka on liittynyt kaupankäyntiin, opiskeluihin, uskontoon tai kulttuurin ja sivistyksen levittämiseen. Tavallisen kansan keskuudessa matkakohteeksi riitti usein jokin paikallinen luonnonnähtävyys. Massaturismia alkoi esiintymään laajemmin vasta 1900-luvulla parantuneen tulotason sekä matkailun helpottumisen ja edullistumisen johdosta. Vesiliikenne yleistyi vuosisadan alkupuoliskolla, mutta 1960-luvuilta lähtien yleistynyt lentoliikenne on muuttanut matkailun luonnetta perusteellisesti. Esoteerinen maantieteen blogissa käsiteltiin tätä aihetta taidokkaasti tämän vuoden tammikuun kirjoituksessa.

Nyt kun globaalilla tasolla kaikki on saavutettavissa, uusien matkakohteiden keksiminen ei olekaan niinkään enää kiinni resursseista vaan tuoreista ideoista. UE-harrastajana on ollut silmiinpistävää kuinka pikkuhiljaa urbaanien löytöretkeilijöiden ihastelemat unelmakohteet ovat nousseet median ja sitä kautta myös matkanjärjestäjien suurennuslasin alle. Harva se päivä tuuttaa jostain Iltalehdestä Daily Mailiin uutta linkkiä maailman TOP 10 hienoimmasta hylätystä paikasta.

Kukapa ei olisi kuullut Tsernobylissä vuonna 1986 tapahtuneesta ydinvoimalaonnettumuudesta. Harvalla kuitenkaan varmaan kävi mielessä silloin se, että räjähtäneestä ydinvoimalasta ja sen välittömässä läheisyydessä sijainneesta hylätystä kaupungista, Prypjatista, tulisi vain parinkymmenen vuoden päästä ukrainalaisten matkailutoimistojen kulta-aitta. Toinen hyvä esimerkki on Japanissa Hashima, japaniksi Gunkanjiman saari. Lähes 100 vuotta toimineen hiilikaivoksen ympärille rakennettu, täyteen ahdettu saarikaupunki autioitui 1974 kaivostoiminnan muututtua kannattamattomaksi. Saari nousi vuonna 2012 ensiesityksen saaneen Skyfall eli James Bond-elokuvan kuvausten myötä viimeistään suuren yleisön tietouteen. Hashimaan järjestetäänkin nykyisin opastettuja, mutta tarkoin rajattuja kiertomatkoja.

Thaimaalainen saari toimi 007 ja kultainen ase-elokuvan kuvausten loppunäyttämönä.

Havainnollistavin omakohtainen kokemukseni edellä mainitusta ilmiöstä tapahtui Kambodzassa vuonna 2006. Olin matkalla Kaakkois-Aasian läpi Kiinaan ja sieltä edelleen Mongolian ja Venäjän kautta Suomeen. Matkalla halusin nähdä kuuluisat Angkorin temppelit. Kambodzan ja Thaimaan välisellä rajalla oli heti selvää, että astutaan rutiköyhään maahan. Joukko pieniä lapsia piiritti minut heti rajan ylitettyäni lippikset kädessään anelemaan almuja. Kuitenkin vain yrittääkseen näpistää minulta jotain. Se yritys epäonnistui. Sotien ja punaisten khmerien hirmuvallan alta vain 20 vuotta sitten selvinnyt, miinakenttien keskellä elävä kansakunta vaikutti silti iloiselta ja toiveikkaalta.

Kambozhassa liikenne on villiä.

Matkaa Siem Reapiin ja Angkorin temppeleille tuli rajalta korkeintaan 100 kilometriä, mutta ajassa se tuntui ikuisuudelta. Siihen syynä olivat osittain huonokuntoiset tiet, jossa hurjasteleva taksimme ajoi sattumoisin erään moottoripyörän käyttökelvottomaksi. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Aikaa venähti poliisia odotellessa, mutta se antoi mahdollisuuden tutustua sellaiseen kylään, jossa valkoihoisen turistin läsnäolo aiheutti etenkin lapsissa aitoa uteliaisuutta.

Olin kuitenkin monien muiden turistien tavoin tullut katsomaan temppeleitä ymmärtämättä kokevani jo jotain erityislaatuista. Siem Reapista ensimmäisen vapaan hotellihuoneen löydettyäni, sovinkin heti lähteväni etsimään temppeleitä ennen auringonnousua. Paikallisen skootterikuskin kanssa tietenkin.

Suurimman temppelin, Angkor Watin, takaa nouseva aurinko oli kieltämättä huikaiseva näky.

Aamuhämärissä suuntasimme päätemppelin Angkor Watin ohi alueen kaukaisimmille temppeleille, joita oli yksityisen oppaani mukaan jopa 70. Tämä siitä syystä, että isoimmat turistilaumat eivät olisi vielä ehtineet sinne. Hän taisi tietää, mistä puhui, sillä aamun kaksi ensimmäistä tuntia sain kulkea kohtuullisen yksin. Vain paikalliset tienvarsimyyjät olivat jo asemissaan. Tällä välin kuskini odotteli tyynenä mopedinsa luona.

Yksi monista alueen temppeleistä.

Päivän vanhetessa eräällä temppeliaukealla se iski tajuntaan. Bussilasteittain länsimaalaisia turisteja vaelteli pitkin siistittyjä viheriöitä temppelinraunioiden välissä. Haaveideni mukainen Indiana Jones-tyyppinen kadonnut maailma raunioineen oli pelkkä vitsi. Olin yksi turisteista turistien joukossa. En mikään löytöretkeilijä.

Kuvankaan ottaminen ei olisi ilmaista.

Ihmisiä sisältämättömän kuvan ottaminen alkoi olla jo työn takana.

Puut olivat kasvaneet satumaisesti temppelinraunioiden ylle.

Niiden kuvaukseen sisältyi silti aina muiden perhepotretit.

Paikallisille turistivirrat tietävät tuloja.

Villit temppelinrauniot ja muut luonnonihmeet on latistettu pikaruokamaiseksi viihdykkeeksi, jonka voi käydä läpi kuin jonkun ohjelman. Usean tunnin kiertelystä ja hienoista näkymistä huolimatta jälkimaku oli teollinen. Sitähän se oli: tuotettua ja teollista matkailua. Matkailua kuitenkin tarvitaan ja jokaiselle se suotakoon. Nimittäin irtaantuminen arjesta. Tämä ei vain ollu minun käsitykseni siitä.

Turistien suosimien alueiden keskellä voi kuitenkin itsessään jo olla paljon sellaista, jota turistin silmä ei huomaa tai ymmärrä. Vielä 70-luvulla Kyproksen suosittu lomakohde Varosha on muuttunut lähes tyhjäksi aavekaupungiksi Turkin armeijan aidattua alueen. Toinen tapaus löytyy keskeltä Bangkokia, jossa 49-kerroksinen Sathorn Unique-pilvenpiirtäjä on jäänyt keskeneräiseksi luurangoksi. Etelässä keskeneräiset rakennukset eivät ole mikään tavaton näky muutoinkaan. Monia muitakin yleisesti tunnettuja UE-kohteitakin on säilynyt turismilta kuten kovaa vauhtia autioituvassa Detroitissa Packardin tehtaat tai Centralia Pennsylvaniassa. Pariisin katakombit puolestaan on niin laaja tunnelijärjestelmä, että sitä ei ole voitu valjastaa kokonaisuudessaan valvottuun turistikäyttöön. Esimerkkejä on lukemattomia.

Raunioiden ihannointi ei silti ole mikään uusi keksintö. Jo antiikin ajoilta lähtien on raunioiden estetiikkaa osattu arvostaa. Tulevaisuudessa matkailun ennustetaan kasvavan vielä monella saralla. Näkymät eivät välttämättä ole synkät. Kestävämpää matkailua edustaa muun muassa Reilun matkailun yhdistys, joka on merkki asenteiden muuttumisesta. Omalla tavallaan voi UE:ssakin esiintyä turismia. Siksi urbaanien löytöretkeilijöiden yhtenä tehtävänä on myös omalta osaltaan pysyä valtavirtaa edellä: keksiä itse ne paikat, jotka ovat turistien, tavallisten tallaajien ja jopa toisten harrastajien psyykkisten ja fyysisten kykyjen ulottumattomissa. Koska ne tunnetuimmat paikat eivät aina ole niitä upeimpia.

Linkit:

National Geographic Suomi: Ihmeellinen Angkor

Syrjäseutu: UE ja lähiseutumatkailu - vaihtoehto massaturismille