Linkit: Uusi sivusto Urbanex ninja

Urbanex Ninjan jäseniä. (Kuva: Urbanex Ninja)

Juuri kun näytti siltä, että viimeinenkin päivittyvä UE-sivusto, Petri Volasen Autiot & Unohdetut, katosi palveluntarjoajan virheiden vuoksi, julkaistiin kuin puskista uusi Urbanex Ninja alkuvuodesta 2015. Sivusto on herättänyt uteliaisuutta poikkeuksellisilla huomioillaan. UE-skenen tuoreimman ryhmän seikkailut ovat olleet jo nyt monipuolisia. Niihin on sisältynyt muun muassa sukellusta, Tsernobylin ydinvoimalassa vierailu, entisestä terveyskeskuksesta löytynyt huumeluola, talon alle piilotettu Puolustusvoimien entinen varastoluola sekä kaiken kukkuraksi ihmisen ruumiin löytäminen.

Sivuston taustalla toimivat harrastajat pitävät kiinni anonymiteetistään, mutta minkälaisesta poppoosta on kyse? Syrjäseutu otti yhteyttä Urbanex Ninjaan.

- Seikkailemassa on usein 1-4 mies- sekä naispuolista henkilöä ja mukana voi myös olla vierailevia tähtiä, kertoo sivustosta vastaava Tuomo. - Valtaosa porukasta on kolmekymppisiä pääkaupunkilaisia, mutta porukan ikäihmiset ovat lähentymässä jo neljääkymmentä.

Vaikka sivusto onkin tuore, on seikkailun perinteet ryhmässä silti syvässä. Melontaa, sukellusta ja autioissa paikoissa vierailua on harrastettu jo vuosikausia. Kuvamateriaalia niistä on kerätty lähinnä digi- ja kännykkäkameroilla. Varusteilla hifistely ei ole joukon arvomaailmassa kärkisijoilla, vaan materiaalia kerätään sillä mitä kulloinkin sattuu olemaan mukana.

- Kovin hienoja vehkeitä ei viitsi ottaa mukaan, sillä ne eivät välttämättä kestä menossa, toteaa Tuomo.

Osa sivuston viehätystä on kohteiden historiaan perehtyminen. Historiatietojen ohella kohteita esitellään myös vanhoin kuvin. He ovat jopa haastatelleet ihmisiä paikan päällä löytääkseen lisätietoa kohteiden taustasta. Historiaviitteiden lisäksi kohde-esittelyjä höystetään myös videoin. Monipuolisesta annista voisi helposti saada sekavan sopan, mutta Urbanex Ninjassa paketti pysyy kuitenkin hyvin kasassa.

- Meidän porukka ei ajattele suoranaisesti harrastavansa UE:ta, ehkä siksi että kiinnostus hylättyihin heräsi jo ennenkuin niille oli keksitty osuva nimi. Puuha on enemmänkin tutustumista oman ja naapuripaikkakuntien lähistoriaan. Samaan harrastukseen ollaan myös niputettu luonto. Maastosta löytyneet luonnon muokkaamat paikat ovat meille yhtenä osana harrastusta, vaikka niitä kaupunkiasuminen ei niin paljoa tarjoakaan, kiteyttää Tuomo Urbanex Ninjan toimintaa.

Urbanex Ninjaa ei mielenkiinnon uupumisesta tai oma-aloitteisuuden puutteesta voi ainakaan syyttää.

- Tälläkin hetkellä kohteita on tiedossa mielinmäärin 10 kilometrin säteellä ja vain aika rajoittaa niihin tutustumista. Herkullisimmat napataan heti ja muut sitä mukaa kun aikaa löytyy.

Urbanex Ninjalla on taito tuoda ruohonjuuritason kohteistakin mielenkiintoisia yksityiskohtia esille. Sivustoon voi tutustua alla olevasta linkistä:

Urbanex Ninja

Sinne minne Google Mapsilla ei näe

Kansalaisen karttapaikka, Google Earth, Bing Maps. Internet tarjoaa lukemattomia karttapalveluja eri tarpeisiin. Niitä hyväksi käyttäen urbaanit tutkimusmatkailijat suunnittelevat monesti reissujaan. Niitä olin jälleen minäkin hyödyntänyt viettäessäni pääsiäisen vapaat appivanhempien luona Pohjanmaalla.

Vaikka olin mielestäni kiertänyt kohtuullisen paljon kylän lähialueita niin karttapalveluita hyödyntämällä kuin pikkuteitä ajamallakin, löytyi aina jostain jokin tuntematon tienpätkä tai unohdettu sopukka. Ei tarvinnut edes kulkea kauas. Lähimmät löydöt olin huomannut edellisenä syksynä takapihan metsistä, jossa entisen 1800-luvulla perustetun maatilan jäänteet kasvattivat sammalturkkia ylleen. Ja vain reilun vartin ajomatkan päässä odottelivat ennennäkemättömät maisemat. Seutuna alue oli sellaista, josta Googlen Street View-auto oli halkonut vain päätiet. Ne pienemmät, jotka Street View auto jätti tallentamatta, olivat usein metsäautoteitä tai teitä, jotka johtivat korkeintaan muutamalle talolle.

Takapihan metsikön löytöjä, vanha kärrynrämä.

Sekä polkupyörien hautuumaa.

Satelliittikuvat eivät usein kertoneet paljoa tien päässä sijaitsevasta torpan pahasesta. Metsäautoja sen sijaan harvoin, jos koskaan edes satelliittikuvista erotti. Uudet autot sen sijaan erotti paremmin, sillä ne näkyivät kirkkaampina, koska niiden turmeltumattomat pinnat heijastivat valoa takaisinpäin. Metsäautot sen sijaan ei, sillä ne olivat usein kärsineet korroosiosta tai olivat jopa peittyneet kasvillisuuteen kuten sammalen, jäkälän tai lehtien alle.

Vakikuvauskohde pellon laidassa.

Parhaita tunnistusmerkkejä hylätyn maatilan tunnistamiseksi oli metsittynyt pihamaa. Itänaapurille tyypillisiä katottomia raunioita ei tällä rantaruotsalaisten alueella juurikaan ollut. Jopa muutoin huonokuntoisten hylättyjen torppien katot joskus jopa kiilsivät uutuuttaan. Se oli paras tapa pitää kulttuurimaisemasta kiinni ja tyhjillään olevaa rakennusta korjauskelpoisena. Jostain syystä ruotsalaisilla ja suomenruotsalaisilla pienkunnilla vanhaa rakennuskantaa vaalitaan viimeiseen asti. Itärajalle päin kulkiessa on huomattavissa selvä ero. Rakennukset rappioituvat selkeästi herkemmin. Viimeistään rajan ylittäessä asia käy harvinaisen selväksi. Suomen sisälläkin mentaliteeteissa on siis eroja ainakin näin mutu-tuntumalla.

Aiemmin mainittuja perusteita hyväksikäyttäen olin siis napannut kartasta pari kiintopistettä 80 kilometrin automatkalle, jonka toimittamiseen kuluisi arviolta tunti tai pari. Mitään takuita kohteiden olemassaolosta ei tietenkään ollut, mutta syrjäseuduilla oli aina jotain mielenkiintoista rappioromantiikan nälkäiselle eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä.

Lyhykäisen tien varrella sijaitsi kartan mukaan mökki ja pari ulkorakennusta. Se oli ainoa, mitä tien varrella oli jäljellä. Vaikka muutoin oli lumet lähes sulaneet, tie oli vielä osittain jään peittämää. Jälkiä ei tiellä näkynyt, mutta automme kyllä sellaiset viimeistään jättivät. Ajeltuamme runsaat 400 metriä kieli keskellä suuta havaitsimme kuusien lomasta rakennuksen. Se oli hyvässä maalissa. Mikään ei antanut osviittaa siitä, että se olisi ollut käyttämättömänä. Se vain sijaitsi suojaisella metsäkaistaleella.

Näissä tunnelmissa jatkui matkamme seuraavalle kiintopisteelle. Siis minun ja vaimoni, joka luuli pääsevänsä maaseudun rauhaan kanssani, mutta kuten pian tuli ilmi retkestä tulikin pitkälti autossa istumista. Tiellä, joka oli paikoin kuoppaista jopa mutaista. Huonokuntoisimmilla pätkillä oli koko ajan pidettävä pieni vauhti yllä, ettei auto valahtaisi velliin. Matkalla oli silti kaikenlaista silmänruokaa, jota karttapalveluista ei voinut havaita. Raihnaisia rakennuksia ja maatiloja, pihassa makaavia autonraatoja, joita en toisten kotirauhaa kunnioittaakseni alkanut sen koommin kuvaamaan. Selkeästi autiot talotkin sijaitsivat suojatta asuttujen naapurissa, mahdollisesti omistajiensa tontilla.

Matkalla nähtyä, autioitunut kyläkauppa.

Paljon potentiaalisia kohteita, joista useimmat olivat "liian näkyvillä". Matka luonne muuttui kuitenkin yhä enemmän maaseutuajeluksi kuin hylättyjen paikkojen tutkimiseksi. Ainoa, mikä meidät sai ulos jaloittelemaan, oli rikkinäisestä housuntaskusta tipahtaneet autonavaimet hylätyn kyläkaupan pihamaalla. Muutoin, mitä pidemmälle matkan loppupäätä tulimme, sitä vaikeammaksi autosta nouseminen kävi.

Viimeisen toiveeni olin asettanut erään pienen tien varrella olevaan mökinpahaseen, jossa satelliittikuvien perusteella oli ollut pellot, joille nyt kuitenkin oli jo istutettu metsää. Pieni soratie johti tämän tien alkuun. Pelloille johtava tie puolestaan oli henkilöautolle ajokelvoton, mutta metsätraktorin selvät renkaanjäljet sinne kuitenkin johtivat. Raskaana oleva vaimoni jäi odottelemaan tienlaitaan, kun päätin poiketa heittämässä vedet ja vilaista samalla pikaisesti josko siellä jotain olisi. UE-hommissa "pikainen pariminuuttinen" voi olla melkoisen venyvä käsite ja sen on vaimokin jo kantapään kautta saanut tuta.

Tuossa tuokiossa juoksin muutama sata metriä pitkin kovalumista tienpohjaa, kunnes huomasin jotain ihmisasutuksen merkkejä. Vaatimaton maja, sammalkattoinen koirankoppi, kyntöaura ja puolikas auton koppa tervehtivät kuusikon takaa. Kaikesta päätellen olivat olleet käyttämättömänä vuosikausia. Muutaman kymmenen metrin päässä siinsi vielä hieman isompi rakennus. Sekin jokin varastontapainen. Rakennukset eivät suoranaisesti säväyttäneet. Ovissa roikkui munalukot ja olin jo luovuttamassa kunnes huomasin auton keulan pilkottavan kuusen alta. Samassa huomasin toisen, kolmannen ja neljännenkin.

Kuusikosta pilkistävät metsäautot.

Lisää 60- ja 70-luvulla tuotettuja kiesejä löytyy välittömästi vajan luota.

Vauxhall Viva-kokoelman parhaiten säilynyt edustaja.

Hullaannuin. Olin kaukana kaikesta, siellä minne kukaan ei sattumalta eksy. Siellä minne satelliittien ja karttapalveluiden kantoalue ei riitä. Sieltä, keskeltä mitäänsanomattominta paikkaa, löytyi mitä koskemattomimmat aarteet. Kiersin pusikoitunutta pihamaata kuvaamassa vuosikausia paikoillaan viruneita metsäautoja. Samassa muistin tien varrella odottavan vaimoni. Kaksiminuuttinen oli venähtänyt kaksikymmenminuuttiseksi. Juoksin koko matkan takaisin. Hiestä märkänä ja vähäisen motkotuksen saattelemana, ajelin hymyssä suin takaisin anoppilaan.

Syrjäseudun fasiliteetit

Syrjäseutu-blogissa on esitelty lukuisia alan harrastajia, heidän mietteitään ja tapoja harrastaa, mutta oletko koskaan pohtinut kuinka Syrjäseutua toteutetaan? Tässä bloggauksessa kerron uteliaille kuinka ja minkälaisissa olosuhteissa tuotan Syrjäseutua.

Päämaja

Syrjäseudun päämaja ja toimisto sijaitsee kotonani Pihlajamäessä Helsingissä. Se on sijainnut siellä blogin synnystä lähtien. 'Toimisto' käsittää Mallasjuoman panimon lahjoittaman kirjoituspöydän, dyykatyn tuolin, laptopin, tulostimen ja kaapillisen UE-kohteita tai UE:ta käsittelevää kirjallisuutta. Pääosa työstä, johon sisältyy kuvien ja videoiden käsittelyä, kirjoittamista, kohteiden etsimistä ja muuta suunnittelua, tapahtuu tietokoneella. Se onkin blogistin tärkein työkalu. Blogipohja on ilmaispalvelu bloggerin tarjoama. Vain domain on maksullinen.

"Matkamuistot" eivät korista tämän toimiston seiniä.

Materiaali

Blogissa käytettävä kuvamateriaali koostuu yksinomaan itseottamistani kuvista, ellei toisin mainittu. Vuonna 2009 tapahtuneen epäonnistuneen tietojensiirron myötä osa kuvamateriaalista katosi. Siitä viisastuneena tiedostot sijaitsevat nyt tietokoneen ohella myös ulkosilla kovalevyillä. Muiden ottamia kuvia puolestaan esitellään yleensä vain muiden harrastajien toimintaa esiteltäessä kuten haastattelujen yhteydessä.

Teksti pohjautuu usein omiin havaintoihini ja ajatuksiini, jotka puolestaan ovat muovautuneet monissa yleisissä keskusteluissa aiheen tiimoilta. Varsinaiset faktatiedot ovat UE:ssa vähissä, mutta niitä pyritään mahdollisuuksien mukaan käyttämään. Siitä huolimatta paljon aineksia on käytettävissä, mutta turvallisuussyistä ja salailukulttuuria vaalittaessa suuri osa kiehtovasta materiaalista jää myös julkaisematta.

Työvälineet

Omassa aktiiviharrastuksessa on kehkeytynyt jonkinlainen luottokalusto, jolla pärjää useimmissa paikoissa. Sitä ei suoranaisesti ole hankittu Syrjäseudun toteuttamiseen, vaan nimenomaan oman harrastuksen tukemiseen. Siihen kuuluu kamera, kameralaukku, jalusta ja taskulamppuja. Kamerana on toiminut vuodesta 2011 lähtien Canonin EOS 550D. Kameralaukussa kulkee taskulamppujen ja monitoimityökalun ohella objektiiveina Canon EF 50mm f/1.8, Samyang MF 8mm f/3.5 Fisheye ja Sigman 17-70 F2.8-4 DC Macro. Näiden lisäksi viimeaikaisin hankinta on Diel SJ4000 actionkamera, josta materiaalia ei toistaiseksi ole nähtävillä.

Reissuilla mukana kulkevaa roinaa.

Taskulamppuina mukana kulkevat Fenixin LD40 ja Fenix TK22 diffuuserilla. Näiden lisäksi tarpeen mukaan Clas Ohlsonilta ostettu suurikokoisempi 60 ledin ladattava työvalo. Navigointivälineinä toimii ensijisaisesti oma suuntavaisto, sitten TomTomin navigaattori ja itsetulostetut kartat. Kohdeapajille minua kuljettaa useinmiten farmariautomme. Vaatetus taas määräytyy tietysti reissun tarpeiden mukaan. Se siis vaihtuu usein, mutta suosin edullista ja kulutusta kestäviä materiaaleja. Edellä mainitulla varustuksella on pärjätty yleensä pitkälle. Erikoisvarusteina sen sijaan on joskus käytetty muun muassa kumivenettä, teleskooppitikkaita, kiipeilyvaljaita ja kahluusaappaita.

Harrastusmahdollisuudet

Elämääni kuuluu työ ja perhe. Ne tuovat hyvää vastapainoa harrastukselle. Ne luovat myös raamit harrastukseen käytettävälle ajalle, joskin luovasti voi molempia myös pienissä määrin yhdistää toisiinsa. Työajalla minulla on toisinaan mahdollisuus pohtia blogikirjoituksia, lukea harrastukseen liittyvää aineistoa ja suunnitella reissuja. Perhelomien yhteydessä pystyy tilaisuuden tullen myös irtaantumaan harrastukseen - joskus jopa koko perheen kanssa.

Todelliset seikkailut kuitenkin tapahtuvat yksin tai muiden harrastajien seurassa. Rajattoman ajankäytön puuttuessa on kiinnostuksen kohteet valittava huolella sekä reissujen pohjatyö ja huolellinen suunnittelu tärkeää. Mahdollisuuksia hakuammuntaan ei ole, ellei sitten halua varta vasten senkaltaista, "tulosvapaata" seikkailua. Sekin on joskus tarpeellista. Onneksi urbaani löytöretkeily ei vaadi suuria sijoituksia eikä uhrauksia. Se kulkee mukana elämässä kaiken muun ohella.

Perhe matkassa tarpeettomaksi jääneellä kivisillalla.