Syrjäseutu YLE:n TV1:ssä

Syrjäseudun Facebookissa lupailemille yllätyksille on nyt tarjolla vastinetta. Puoli vuotta sitten julkaistun Helsingin Sanomien jutun jälkeen on esittäydymme jälleen astetta isommalle yleisölle. Olemme tehneet yhteistyötä YLE:n Prisma Studion kanssa, jonka tulokset on nähtävissä samannimisessä ohjelmassa 1.4 kello 20:00 alkaen kanavalla YLE TV1. Ohjelman aiheena on urbaani löytöretkeily. Samassa yhteydessä julkaistaan seuraava bloggaus. Pysykää siis kuulolla.

Ohjelman esittely YLE:n sivuilla

HS Ohjelmaopas

Ohjelma on katseltavissa myös jälkikäteen YLE Areenassa 1.4 kello 20:00 lähtien:

Prisma Studio (jakso 11/34)

Kulissien takana puuhataan kaikenmoista.

Syrjaseudulle oma domain

Uusien yhteistyökuvioiden johdosta Syrjäseutu saa nyt oman verkkotunnuksen. Jatkossa Syrjäseutu löytyy entistä vaivattomammin osoitteesta www.syrjaseutu.fi. Vanhat linkit toimivat kuten ennenkin.

Valoa pimeyteen - www.syrjaseutu.fi

Linkit: Urban Explorers - Finland Facebookissa

Muistan vielä naureskelleeni vähättelevästi Facebookin UE-yhteisöille runsas vuosi sitten. Niin taisi tehdä muutama muukin lisäkseni. Turhaan. Kahden naisen, Kisu-Maarian ja Soikun, vuonna 2008 perustama ryhmä, Urban Explorers - Finland, on noussut salakavalasti suomalaisten urbaanien löytöretkeilijöiden suosituimpien kohtauspaikkojen joukkoon Internetissä Q-elementsin ohella.

- Ryhmän syntymisen aikoihin Facebookissa ei ollut kuin pari autiotaloryhmää, kertoo ryhmän perustajana toiminut Kisu-Maaria.

Osittain leikkimielellä perustetulle ryhmälle oli kuitenkin tilausta. Ryhmää alettiin kuromaan kasaan aluksi lähettämällä kutsuja ulkomaisissa UE-ryhmissä oleville suomalaisille, joita bongailtiin nimen perusteella. Sivut löysivät muotonsa aikansa säätämisen jälkeen. Ryhmä vakiinnutti pian asemansa. Samalla naiset innostuivat UE:sta itsekin todenteolla. Varsinainen ensikohtaaminen naisilla lajiin oli saanut alkunsa vain paria vuotta aikaisemmin Raunistulan rehutehtaalla.

Kisu-Maaria Raunistulan rehutehtaan katolla. (Kuva: Kisu-Maarian arkistoista)

Ryhmän jäsenmäärä on ollut kiihtyvässä kasvussa ja tätä kirjoittaessa jäsenmäärä näyttää 472:a. Muitakin harrastukseen liittyviä FB-ryhmiä on perustettu, mutta samaan aikaan Urban Explorers - Finland on vakiinnuttanut asemansa suurimmalla jäsenmäärällään selkeimmin aktiivisimpana yhteisönä. Ryhmän perustaja, turkulainen Kisu-Maaria, itse jättäytyi taka-alalle vuoden 2014 alkupuolella ja myönsi samalla päävastuun ryhmän suunnannäyttäjänä ja ylläpitäjänä allekirjoittaneelle sekä parille muulle luotetulle ryhmäläiselle.

Ryhmään liittyminen vaatii ylläpitäjien hyväksynnän.

Linkki:

Urban Explorers - Finland

Valokuvauksen oikeutuksesta

Tammikuun kirjoituksessa Syrjäseutu käsitteli urbaania tutkimusmatkailua lain näkökulmasta. Kuten urbaaniin tutkimusmatkailuun myös valokuvaukseen liittyy samankaltaisia moraalisia ja laillisia näkökohtia, joita on syytä ottaa kameran kanssa seikkaillessa huomioon. Tapaahan mutu-tuntuman perusteella valtaosa harrastajista valokuvata kohteitaan.

Kameroiden hintatason tultua alas viime vuosina on valokuvauksesta tullut koko kansan huvia. Omalta osaltaan kännykkäkameroiden ja valvontakameroiden räjähdysmainen leviäminen on totuttanut ihmiset mahdolliseen kuvatuksi tulemiseen. Aina ei suinkaan ole ollut näin. Siksi suhtautumisessa valokuvaukseen saattaa olla yksilö- sekä seutukohtaisia, mutta myös sukupolvien välisiä eroja. Valtioiden lainsäädännöissä voi olla suuriakin eroavaisuuksia siinä, mitä saa ja mitä ei saa kuvata. Tässä kirjoituksessa keskitymme kuitenkin Suomeen ja sen lainsäädäntöön.

Meikämandoliino(a) saa kuvata ihan vapaasti. (Kuva: Heikki)

Julkisilla paikoilla kuvaaminen on sallittua

Lähtökohtaisesti voimme alkaa siitä, että julkisella paikalla saa kuvata vapaasti häiriötä aiheuttamatta käymälöitä ja pukuhuoneita lukuunottamatta. Edes vartija tai poliisi ei voi sitä lain mukaan estää. Kuvausoikeus perustuu Suomen perustuslakiin (2. luku, 12. §):" Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkaista ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Mitkä sitten ovat julkisia paikkoja? Juna- ja linja-autoasemat, kadut, puistot ja torit. Sisätiloissa määritelmä on hieman rajoitetumpi. Julkisten rakennusten kuten kirjastojen, sairaaloiden, virastojen ja kauppakeskusten aulat ja muut yleisölle avoimet tilat ovat kuvausvapaata aluetta. Lyhykäisyydessään julkinen paikka on tila, johon kaikilla on vapaa pääsy. Asumaton ja vaille käyttöä jäänyt rakennus tai alue, jonne pääsee pääsee sisään noudattaen UE:n eettisiä periaatteita voidaan tulkita tällaiseksi. UE-harrastajien kannalta on siten oleellista, että tutkimusmatkailuviettiä nostattavien julkisien paikkojen valo- ja videokuvaus on täysin lainmukaista puuhaa.

Vankila-alueella kuvauskielto on syytä ottaa tosissaan.

Henkilöitä kuvattaessa

Julkisissa paikoissa saa kuvata ihmisiä. Kuvaaminen ei saa kuitenkaan loukata kuvattavan yksityisyyttä. Kuvatessa muita henkilöitä olisi korrektia pyytää lupa sekä kuvaamiseen että mahdolliseen julkaisemiseen. Se millaisessa kontekstissa kuvan henkilö esiintyy on myös oleellista kuvan soveliaisuutta mitattaessa. Huomioitavaa on myös, että ihmisen kuvaaminen koti- tai julkisrauhan suojaamassa paikassa vaatii puolestaan aina luvan. Puolihylätyllä tehdasalueella työntekijöitä luvatta valokuvaava voi siis syyllistyä salakatseluun, joka on Suomen lain 24 luvun 6 pykälän mukaan tuomittava teko.

Teollisuushallin lukuisat varoituskyltit peittävät jo ovea.

Valokuvaamista ei voi kieltää

Kuvaamista ei voi kieltää, ellei sitä ole erikseen lailla säädetty. Eikä kenellekään ole oikeutta toisen kameraan tai sen sisältöön. Todellisuus ei aina ole yhtä ruusuinen. Kuvauskielto on voimassa useissa kaupoissa ja odotustiloissa. Se perustuu kuitenkin toivomukseen, ei lakiin. Jopa median edustajien tiedetään joutuneen hankaluuksiin hallinnoivien tahojen kanssa muun muassa terveyskeskuksen aulassa, ostoskeskuksissa ja metroasemalla kuvatessa, vaikka ne katsotaan yleisölle avoimeksi tilaksi. Valokuvaamista ei voi suoraan kieltää, mutta se voi olla sisäänpääsyn ehtona sekä riittävä syy kuvaajan poistamiseen yksityisistä tiloista sekä koti- tai julkisrauhan suojaamalta alueelta. Ympäristö tuntuukin reagoivan raskaaseen kuvauskalustoon herkemmin kuin vaikkapa kuvaukseen kännykkäkameralla. Siitäkin huolimatta vaikka parhaimpien kuvanlaatu haastaa jo digikamerat. Minkään ei kuitenkaan luulisi rajoittavan kuvaamasta kohdetta rajoitetun alueen ulkopuolelta...

Jos ei täällä saa kuvata rauhassa, niin missä sitten? (Kuva: Heikki)

Aiheesta lisää linkeissä.

Linkit:

http://yle.fi/uutiset/kuvaamiskieltokyltit_kaupan_oma_keksinto/5057756

http://www.mediakasvatus.fi/artikkelit/tekijanoikeus

http://www.mediakasvatus.fi/artikkelit/kuvauslupa

http://vartijavahti.wordpress.com/valokuvaaminen/

Journalisti.fi: Missä saa ja missä ei saa kuvata

Hylätyt paikat turismin syleilyssä

Ei sitä aina tule ajatelleeksi, että hylätyt paikat kiinnostaisivat juurikaan muita kuin joitain harvoja rappioromantiikkaan taipuvia ihmisiä. Silti kuitenkin monista hylätyistä kohteista on tullut turismin historian suurimpia vetonauloja Kiinan muurista, Machu Picchusta ja aina pyramideista lähtien.

Meikäläinenkin on poseerannut kuuluisan muurin harjalla 2006.

Kaukomatkailu on alunperin ollut harvojen hupia sekä käytännöllistä toimintaa, joka on liittynyt kaupankäyntiin, opiskeluihin, uskontoon tai kulttuurin ja sivistyksen levittämiseen. Tavallisen kansan keskuudessa matkakohteeksi riitti usein jokin paikallinen luonnonnähtävyys. Massaturismia alkoi esiintymään laajemmin vasta 1900-luvulla parantuneen tulotason sekä matkailun helpottumisen ja edullistumisen johdosta. Vesiliikenne yleistyi vuosisadan alkupuoliskolla, mutta 1960-luvuilta lähtien yleistynyt lentoliikenne on muuttanut matkailun luonnetta perusteellisesti. Esoteerinen maantieteen blogissa käsiteltiin tätä aihetta taidokkaasti tämän vuoden tammikuun kirjoituksessa.

Nyt kun globaalilla tasolla kaikki on saavutettavissa, uusien matkakohteiden keksiminen ei olekaan niinkään enää kiinni resursseista vaan tuoreista ideoista. UE-harrastajana on ollut silmiinpistävää kuinka pikkuhiljaa urbaanien löytöretkeilijöiden ihastelemat unelmakohteet ovat nousseet median ja sitä kautta myös matkanjärjestäjien suurennuslasin alle. Harva se päivä tuuttaa jostain Iltalehdestä Daily Mailiin uutta linkkiä maailman TOP 10 hienoimmasta hylätystä paikasta.

Kukapa ei olisi kuullut Tsernobylissä vuonna 1986 tapahtuneesta ydinvoimalaonnettumuudesta. Harvalla kuitenkaan varmaan kävi mielessä silloin se, että räjähtäneestä ydinvoimalasta ja sen välittömässä läheisyydessä sijainneesta hylätystä kaupungista, Prypjatista, tulisi vain parinkymmenen vuoden päästä ukrainalaisten matkailutoimistojen kulta-aitta. Toinen hyvä esimerkki on Japanissa Hashima, japaniksi Gunkanjiman saari. Lähes 100 vuotta toimineen hiilikaivoksen ympärille rakennettu, täyteen ahdettu saarikaupunki autioitui 1974 kaivostoiminnan muututtua kannattamattomaksi. Saari nousi vuonna 2012 ensiesityksen saaneen Skyfall eli James Bond-elokuvan kuvausten myötä viimeistään suuren yleisön tietouteen. Hashimaan järjestetäänkin nykyisin opastettuja, mutta tarkoin rajattuja kiertomatkoja.

Thaimaalainen saari toimi 007 ja kultainen ase-elokuvan kuvausten loppunäyttämönä.

Havainnollistavin omakohtainen kokemukseni edellä mainitusta ilmiöstä tapahtui Kambodzassa vuonna 2006. Olin matkalla Kaakkois-Aasian läpi Kiinaan ja sieltä edelleen Mongolian ja Venäjän kautta Suomeen. Matkalla halusin nähdä kuuluisat Angkorin temppelit. Kambodzan ja Thaimaan välisellä rajalla oli heti selvää, että astutaan rutiköyhään maahan. Joukko pieniä lapsia piiritti minut heti rajan ylitettyäni lippikset kädessään anelemaan almuja. Kuitenkin vain yrittääkseen näpistää minulta jotain. Se yritys epäonnistui. Sotien ja punaisten khmerien hirmuvallan alta vain 20 vuotta sitten selvinnyt, miinakenttien keskellä elävä kansakunta vaikutti silti iloiselta ja toiveikkaalta.

Kambozhassa liikenne on villiä.

Matkaa Siem Reapiin ja Angkorin temppeleille tuli rajalta korkeintaan 100 kilometriä, mutta ajassa se tuntui ikuisuudelta. Siihen syynä olivat osittain huonokuntoiset tiet, jossa hurjasteleva taksimme ajoi sattumoisin erään moottoripyörän käyttökelvottomaksi. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Aikaa venähti poliisia odotellessa, mutta se antoi mahdollisuuden tutustua sellaiseen kylään, jossa valkoihoisen turistin läsnäolo aiheutti etenkin lapsissa aitoa uteliaisuutta.

Olin kuitenkin monien muiden turistien tavoin tullut katsomaan temppeleitä ymmärtämättä kokevani jo jotain erityislaatuista. Siem Reapista ensimmäisen vapaan hotellihuoneen löydettyäni, sovinkin heti lähteväni etsimään temppeleitä ennen auringonnousua. Paikallisen skootterikuskin kanssa tietenkin.

Suurimman temppelin, Angkor Watin, takaa nouseva aurinko oli kieltämättä huikaiseva näky.

Aamuhämärissä suuntasimme päätemppelin Angkor Watin ohi alueen kaukaisimmille temppeleille, joita oli yksityisen oppaani mukaan jopa 70. Tämä siitä syystä, että isoimmat turistilaumat eivät olisi vielä ehtineet sinne. Hän taisi tietää, mistä puhui, sillä aamun kaksi ensimmäistä tuntia sain kulkea kohtuullisen yksin. Vain paikalliset tienvarsimyyjät olivat jo asemissaan. Tällä välin kuskini odotteli tyynenä mopedinsa luona.

Yksi monista alueen temppeleistä.

Päivän vanhetessa eräällä temppeliaukealla se iski tajuntaan. Bussilasteittain länsimaalaisia turisteja vaelteli pitkin siistittyjä viheriöitä temppelinraunioiden välissä. Haaveideni mukainen Indiana Jones-tyyppinen kadonnut maailma raunioineen oli pelkkä vitsi. Olin yksi turisteista turistien joukossa. En mikään löytöretkeilijä.

Kuvankaan ottaminen ei olisi ilmaista.

Ihmisiä sisältämättömän kuvan ottaminen alkoi olla jo työn takana.

Puut olivat kasvaneet satumaisesti temppelinraunioiden ylle.

Niiden kuvaukseen sisältyi silti aina muiden perhepotretit.

Paikallisille turistivirrat tietävät tuloja.

Villit temppelinrauniot ja muut luonnonihmeet on latistettu pikaruokamaiseksi viihdykkeeksi, jonka voi käydä läpi kuin jonkun ohjelman. Usean tunnin kiertelystä ja hienoista näkymistä huolimatta jälkimaku oli teollinen. Sitähän se oli: tuotettua ja teollista matkailua. Matkailua kuitenkin tarvitaan ja jokaiselle se suotakoon. Nimittäin irtaantuminen arjesta. Tämä ei vain ollu minun käsitykseni siitä.

Turistien suosimien alueiden keskellä voi kuitenkin itsessään jo olla paljon sellaista, jota turistin silmä ei huomaa tai ymmärrä. Vielä 70-luvulla Kyproksen suosittu lomakohde Varosha on muuttunut lähes tyhjäksi aavekaupungiksi Turkin armeijan aidattua alueen. Toinen tapaus löytyy keskeltä Bangkokia, jossa 49-kerroksinen Sathorn Unique-pilvenpiirtäjä on jäänyt keskeneräiseksi luurangoksi. Etelässä keskeneräiset rakennukset eivät ole mikään tavaton näky muutoinkaan. Monia muitakin yleisesti tunnettuja UE-kohteitakin on säilynyt turismilta kuten kovaa vauhtia autioituvassa Detroitissa Packardin tehtaat tai Centralia Pennsylvaniassa. Pariisin katakombit puolestaan on niin laaja tunnelijärjestelmä, että sitä ei ole voitu valjastaa kokonaisuudessaan valvottuun turistikäyttöön. Esimerkkejä on lukemattomia.

Raunioiden ihannointi ei silti ole mikään uusi keksintö. Jo antiikin ajoilta lähtien on raunioiden estetiikkaa osattu arvostaa. Tulevaisuudessa matkailun ennustetaan kasvavan vielä monella saralla. Näkymät eivät välttämättä ole synkät. Kestävämpää matkailua edustaa muun muassa Reilun matkailun yhdistys, joka on merkki asenteiden muuttumisesta. Omalla tavallaan voi UE:ssakin esiintyä turismia. Siksi urbaanien löytöretkeilijöiden yhtenä tehtävänä on myös omalta osaltaan pysyä valtavirtaa edellä: keksiä itse ne paikat, jotka ovat turistien, tavallisten tallaajien ja jopa toisten harrastajien psyykkisten ja fyysisten kykyjen ulottumattomissa. Koska ne tunnetuimmat paikat eivät aina ole niitä upeimpia.

Linkit:

National Geographic Suomi: Ihmeellinen Angkor

Syrjäseutu: UE ja lähiseutumatkailu - vaihtoehto massaturismille

Haastattelu: Nila, #urban_exploration-kanavan perustaja

Ennen facebookkeja ja muita UE-yhteisöjä ainoa kaikille urbaaneille tutkimusmatkailijoille avoin internet-yhteisö muodostui QuakeNetin IRC-verkkoon. Valtaväestölle luultavasti vieraat kirjainyhdistelmät #urban_exploration @ QuakeNet toimivat juuri kukkaan puhkeavan harrastuksen ja sen edustajien ensimmäisenä yhteydenpitopaikkana. Suhteellisen vähäisen käyttäjäjoukon kanavaa ei muutenkaan voine pitää suomalaisen UE:n kannalta merkityksettömänä. Siellä sai alkunsa muun muassa viritelmät Suomen UE-foorumin, Q-elementsin, perustamisesta.

Kanavan takaa löytyy aktiiviharrastaja ja irkkaaja nimimerkillä Nila, joka perusti kanavan muistelmiensa mukaan jo 2003. Tampereen murretta vääntävä, 33-vuotias, pitkän linjan harrastaja on viettänyt elämänsä useissa Etelä-Suomen kunnissa: Orivedellä, Hämeenlinnassa, Jämsässä, Forssassa, Jokioisilla ja Urjalassa. Hänet muistetaan aiemmilta vuosilta niin sanotusta sinisestä sivustosta, joka tunnetaan myös lempinimellä Abandoned Finland. Tästä TreStalkersien alkuperäisjäsenestä tuli myöhemmin myös huumoripohjaisen UE-sivuston Kohteet.orgin toinen perustajista. Omien sanojensa mukaan hän on loisinut yhteiskunnan varoilla työttömänä viime aikoina. Päällimmäisenä harrastuksenaan hän mainitsee urban explorationin ja toisena tietokonepelit, joita hän myös keräilee.

Tammikuussa 2014 Syrjäseutu sai tilaisuuden selvitellä #urban_exploration-kanavan ensivaiheita. Nilan haastattelu tapahtui eräässä hämärässä kellaritilassa Helsingin Kruununhaassa.

Nila tiirailemassa Sörnäisten ihmettä, paikallista puluhelvettiä. (2014)

Syrjäseutu: Quakenetin #urban_exploration-kanava perustettiin jo ennen Q-elementsiä. Mistä idea sai alkunsa?

Nila: Ne on vähän hämärän peitossa nää jutut. Se oli varmaan 2003. Meikäläinen ja muutama kaveri, joilla ei ole ollut mitään tekemistä UE:n kanssa, ollaan irkattu aina ja ajateltiin, että perustetaan UE-kanava. Sitten mä perustin sen iivanin kanssa, jonka olen tuntenut jo 90-luvulta. Sinne alko vaan sitten pikkuhiljaa valuun harrastajia ja nää meikäläisen muut kaverit, mitkä ei liittynyt siihen mitenkään, poistu kanavalta.

SS: Oliko teillä jotain tavotteita tän kanavan perustamisen suhteen?

Nila: Ei. Se on perustunut ihan paskanjauhamiseen ja perustuu edelleenkin. Se on vaan sellanen roikkumispaikka Netissä, jossa voi vaihtaa tietoja ja kokemuksia.

SS: Miten kanava on muuttunut tämän reilun 10 vuoden varrella?

Nila: Alkuun keskustelu liittyi varmasti enemmän ite aiheeseen. Sittehän se meni siihen, että puhutaan autoista, naisista, viinan juomisesta ja mistä milloinkin. Aina silloin tällöin juttu vähän sivusi UE:ta. Kulta-aika oli varmaan silloin, kun sää sinne ilmestyit siinä 2007. Siellä oli melkein 50 henkeä jatkuvasti roikkumassa. Nythän se on supistunut. Siellä on ehkä 20 enää roikkumassa. Kukaan ei puhu mitään ja jos puhuu, niin se on jotain jonninjoutavaa. Jotain naurunappula-linkkiä sinne tulee.

Tumma parta koristi ennen Nilan naamaa. (Kuva: TreStalkers)

SS: Mikä lienee syynä jutunaiheiden muuttumisen ja porukan kaikkoamiseen?

Nila: Porukat varmaan puhuu UE:sta nykyään omissa piireissään enemmän, koska kanavalla on niin paljon tuntematonta sakkia. Sitten on pikkuhiljaa muodostunut kuppikuntia. Juttu siirtynyt enemmän Facebookiin, toisille irc-kanaville ja hajaantunut. Porukka oli joskus paljon yhtenäisempi, mutta sitten tää salailukulttuuri on hoitanut tän homman tällai. Irkkaaminen alkaa olla kans vanhentunutta hommaa.

SS: Mieleenjääneitä muistoja kanavan ajoilta?

Nila: Parhaita on varmaan nää kunnon lynkkaukset, kun tulee joku uus tyyppi ja alkaa utelee tai muuten käy ärsyttäväksi, niin sitten se v***uillaan maan rakoon. Äijä on hyvä esimerkki itte siitä, mutta se on sellaista toverillista vi**uilua. Ei mulla sen kummosempia muistoja liity siihen kanavaan. Niitä vanhoja logeja vois joskus kaivella alkuajoilta, niin näkis mitä se meininki oli silloin.

Nila baltialaisessa aavekaupungissa. (Kuva: TreStalkers)

SS: Siirrytäänpä sinuun. Miten oma harrastuksesi alkoi?

Nila: Hiedan sahalta se on lähteny joskus ala-asteikäisenä. Ollaan eksytty sinne riehuun. Sitten ollaan kierretty kaikki Oriveden autiotalot, ratapihat, pistoraiteet ja mettät läpi. Se oli sellaista pikkupojan uteliaisuutta. Sitten mä muutin Hämeenlinnaan ja sain käsiini Internetin, josta aloin sitten ettiin tietoa. Löin Oriveden Googleen ja dm-expihän se sieltä tuli vastaan ja jotain Hiedan sahan juttuja. Sitten mä lähetin niille sähköpostia ja käytiin kanavan perustamisen aikoihin tsekkailemassakin paikkoja yhdessä.

SS: Kuinka sinusta tuli TreStalkkeri?

Nila: Vahingossa varmaan. Irkkikanavalla ja irc-galleriassa heitettiin läppää Mortuksen kanssa joskus 2006 tienoilla. Mortus ja Wormwood taas tunsi toisensa jostain Tampereen goottipiireistä. Sitten me vaan päätettiin mennä Grottolle ekan kerran kolmistaan. Oltiin meikäläisen punasella Ladalla liikenteessä, missä oli musta karvaratti. Vettä sato vielä niin v**usti. Sitten pojat perusti Manse-expin, joka sitten muovautui TreStalkersiksi.

Nila lampsimassa Grottoon vuonna 2007.

SS: Viimeinen kysymys. Puuhasitte c8h11no2:n kanssa kohteet.org:in. Palaako se enää?

Nila: Siellähän se on koko ajan. Ehkä se palaa, mutta ei meillä ole mitään suunnitelmia sen suhteen. Se roikkuu samanlailla kuin sininen sivusto.

SS: Kiitos.

Nila: Olkaa hyvä.


Linkit:

TreStalkers

Kohteet.org

QuakeNet Web IRC (irkata voi myös selaimessa)

Paluu luovutettuun Karjalaan valmisteilla

Nyt on monia jännittäviä asioita vireillä. Yksi niistä on se, kun suunnitelmat Luovutetun Karjalan pohjatyötä varten alkavat Syrjäseudun päämajassa. Itse asiassa työ on jo alkanut. Reissutoverini, vanha venäjänkävijä Marko, on vahvistanut sitoutumisensa tähän projektiin. Muutoksia ei tule siis muuhun kuin reittiin. Tälläkin kertaa ajaudumme entisen Suomen rajojen ulkopuolelle. Se, missä määrin, riippuu senhetkisestä reissumenestyksestä. Miinuspuolena tämä suunnittelutyö on suoraan pois siitä vähästä ajasta, jota on käytetty blogin kirjoittamiseen. Rautalangasta vääntäen se tarkoittaa sitä, että reissusuunnitelmien laatimisen aikaan uusia bloggauksia tullee verkkaisemmin.

Viimeinen reissumme loppui Säkkijärven massiivisille kolhooseille.

Edellinen seikkailu luettavissa täältä:

Luovutettu Karjala osa I