Viime vuosikymmenen kohahduttavimpia uutisia Helsingin Vuosaaressa oli Pauligin kahvipaahtimon siirtäminen uusiin tiloihin pois Vuosaaren keskuksen tuntumasta. Vaikka uusi sijoituspaikka olikin vain kaksi kilometriä nykyisestä, Vuosaaren satamassa, tietäisi se asuinalueen täydellistä vapautusta rekkarallista ja muista teollisuuden haitoista. Paikalle saataisiin uutta kerrostaloa pukattua pikaisessakin aikataulussa, sillä maaperä ei ilmeisesti ollut kärsinyt vakavaa saastumista toisin kuin monilla muilla teollisuudenaloilla. Tammikuussa 2010 vihittiin käyttöön uusi paahtimo ja samanaikaisesti viimeistenkin tarpeettomien rakennusten purkutyöt alkoivat.
|
2009 miljöö näytti tämännäköiseltä. |
|
Toimisto-osa koostui kahdesta kolmikerroksisesta siivestä. |
|
Lappu luukulle ja menoksi. |
Saksalaissyntyisen kauppiaan,
Gustav Pauligin, perintö syntyi jo 1900-luvun taitteessa. 1904 alkanut kahvibisnes laajeni vuosien saatossa niin, että Katajanokan satamakadulla sijainnut alkuperäinen kahvipaahtimo kävi ajan saatossa tiloiltaan liian pieneksi ja sijainti kuljetusten kannalta hankalaksi. 1967 rakennettin Vuosaareen uusi paahtimo ja sen oheen pääkonttori, maustetehdas sekä pakastevarasto, sillä tuohon aikaan Paulig valmisti myös jäätelöä ja pakastettuja valmisruokia. 1980 toiminta Katajanokalla lopetetaan kokonaisuudessaan. Vuonna 2006 Paulig investoi jälleen ostamalla tontin uudelle paahtimolle Vuosaaren uuden ja tulevan sataman kupeesta. Tuotanto aloitettiin uudessa paahtimossa vuonna 2009.
Keskustelua aiheesta käytiin UE-foorumilla, kun tieto vanhan paahtimon purkamisesta levisi. Todellinen työ oikean ajoituksen löytämiseksi ja sisäänpääsyksi jäivät kuitenkin lopulta jokaisen omalle vastuulle. Niin aina sopivan tilaisuuden tullen Vuosaaren kautta koukattiin. Alkuvuodesta 2010 purkutoimet olivat jo ulospäin nähtävissä.
|
Korkeimman siilorakennuksen purku ottaa aikansa. |
|
Siilojen alapuolella laitteisto on vielä paikallaan. (Kuva: Daniel) |
|
Syrjäseudun tuleva perustaja ja UE-legenda Masinisti ihmettelemässä kahvipapuja. (Kuva: Daniel) |
|
Maanalaiset tunnelit yhdistävät teollisuusalueen rakennukset. (Kuva: Daniel) |
Niin vaan yksi kerrallaan rakennukset lähtivät. Laajan tehdasalueen purku on kuukausien homma. Toukokuussa 2010 tehtaan seinä oli jo osittain revitty auki tärkeimpien isojen masiinoiden pelastamiseksi. Tuolloin myös tuotantohallin sisältö oli jo pitkälle tyhjennetty. Taakse oli jätetty vain laitteet, joille ei enää löydetty käyttöä tai olivat muuten vain aikansa eläneitä.
|
Pala liukuhihnan pätkää odottaa siirtoa. |
|
Käytävällä on suurikokoinen kaavakuva tuotantoprosessista 70-luvun hengessä. |
|
Tehtaan laboratorio vaikuttaa kolkolta. |
|
Jauhatusosastolla laitteistoon ei oltu vielä pahasti kajottu. |
|
Tuossa kirjassa on jotain tuttua... |
|
Sosiaalitilat ja niiden lukemattomat kaapit ammottivat avoinna. |
|
Samaten toimistosiivet huoneineen. |
|
Katse kohti satamaa, jossa uusi paahtimo paahtaa jo täysillä. |
Usein suurten rakennuskokonaisuuksien purkamiseen liittyy suurta dramatiikkaa riippumatta sen edeltävästä käytöstä. Joko se on rakennustaiteellista tai symbolista arvoa, jota menetetään. Pahimmassa tapauksissa satojen työpaikka. Tässä tapauksessa mitään edellämainittua ei rikottu. Ei ainakaan mainittavammin, jos soraäänten vaisuuteen on uskomista. Pauligin lähes 50 vuotias paahtimorakennus pyyhkäistiin kuvainnollisesti pois kaikessa hiljaisuudessa. Ehkä nämä kuvat jäävät ainoana julkisesti näkyvillä olevaksi materiaaliksi uusille ja tuleville vuosaarelaisille, jotka ihmettelevät kahvinvalmistuksen mukaan nimettyjen kotikatujensa alkuperää. Mieleen tulee vain vanha sanonta: "aika aikaa kutakin".
Mielenkiintoista nähdä tuo edesmennyt kolossi sisältä, kiitokset raportista.
VastaaPoistaUlkopuoliselle maailmalle Paulig tuli tietysti tutuimmaksi tuoksullaan. Viereisillä mäntykankailla ja joutomailla leijaili aina taivaallinen kahvintuoksu.
1980-90 -luvun taitteessa tuo oli vielä niin syrjäistä seutua, että paahtimon edestä kulkevalla maantiellä koettiin seuraavaa hupia: lumisena talvena, kun tiellä oli korkeat lumivallit, sitä kaahattiin kolmen kaverin yhteissijoituksena (= 150 mk) hankkimalla Datsun 100 A:n farmarimallilla ja auto pantiin kovasta vauhdista käsijarrukäännöksellä pyörimään piruetteja jäisellä tiellä. Kerta toisensa jälkeen. Lumivallit tulivat aivan tiehen kiinni, joten ne nappasivat auton syleilyynsä tai sinkauttivat sen takaisin peliin kuin flipperin kuulan. Tässäkin pakkasillan huvissa oli osallisena paahtimon tuoksu, eksoottinen elementti.
Pahoittelut hitaasta vastauksesta, Marko. Jotenkin vaikea kuvitella juuri sinua tuollaiseen hurjaselumeininkiin, vaikka toisaalta kohdallasi ei tulisi yllättyä mistään. Olethan ehtinyt jo niin paljon kaikenlaista.
PoistaHyvä pointti tuosta syrjäisyydestä. Helsingin reuna-alueet ovat kyllä rakennettu todella nopeassa tahdissa täyteen, että ei aina tule ajateltua tuonkin olleen täyttä maaseutua vielä muutama vuosikymmen sitten.
Hyvä Blogi, Hyvät kuvat.. Kaikki aikalaiset tehtaat ovat sisältä kovin samanlaisia prosessilaitteita täynnä. Olen ottanut nykyisestä työpaikastani paljon kuvia laitteista ja kokonaisuuksista salaa, vaikkei siellä saisikaan kuvata :) Lähinnä arkistointiin, jotta saa vertauskohtia ennen ja jälkeen.
VastaaPoistaNäen jo sieluni silmin kun omakin rakas tehtaani jää purettavaksi kun sen aika koittaa.
Näen myös tärkeänä, että ihmiset tekevät omakohtaista dokumentointityötä vanhojen paikkojen ja laitteiden tallentamiseksi. Tuonikäiset paikat ovat juuri nyt niitä, joita ei arvosteta, mutta jotka saattavat olla parinkymmenen vuoden päästä yhtä harvinaista herkkua kuin hylätty punatiiliteollisuus.
Poista