Oli huikeaa olla ensimmäistä kertaa luolassa, jonka maanpinnallisia tapahtumia olin seurannut jo hyvän aikaa. Mutta että se paljastui näinkin suureksi kokonaisuudeksi höystettynä vanhoilla, lahonneilla ja homehtuneilla huonekaluilla räjäytti pankin. Hämmästys aiheutti innostusta, vapinaa ja kirvoitti muutaman kirosanankin kaiken kukkuraksi. Tätä urbaani löytöretkeily tosiaankin parhaimmillaan oli.
Mitä syvemmälle luolaan käveli, sen mehevämmäksi näkymät muuttuivat. Luolan vuosien laiminlyönti näkyi ruostuneina sairaalasänkyinä, vuosikymmeniä vanhoina laitteina ja roskana. Vain yksi osa tilasta oli aikanaan kunnostettu, mutta homma jäänyt syystä tai toisesta kesken.
Niin. Luolan perällä valotkin räpsähtivät päälle. Sähkö virtasi. Ei paikkaa hylätty oltu, mutta laiminlyöty kyllä kaikkien rappioromantiikan ystävien iloksi. Huomiomme keskittyi esineistöön, joka oli kärsinyt kosteudesta.
Luola elää omaa hiljaiseloaan. Se ei ole ainoa. Jalkojesi alla saattaa olla mitä ihmeellisimpiä asioita piilossa. Niiden löytäminen vaatii työtä, tarkkaavaisuutta ja tuuria. Ilman niitä olisi monta hienoa asiaa jäänyt näkemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti