Haastattelu: Tuhoutumaton - pala RFC:tä

Mikä on turkulaisen RFC:n legenda? Entä tyyppi särmikkään ulkokuoren ja nimimerkin, Tuhoutumaton, takana? Muun muassa näitä asioita selvittelimme TV-kameroiden sammuttua Kakolanmäellä ja sen jälkeisissä seikkailuissa.

Tuhoutumaton ei ollut minulle uusi tuttavuus. Turkulainen on ollut näkyvä vaikuttaja skenessä jo kymmenisen vuotta. Harrastajana koen tietynlaista yhteenkuuluvuutta Tuhoutumattoman kriittiseen suhtautumiseen harrastamista kohtaan. Häntä on vaikea kategorisoida. Hän ei kuulu siihen tyypilliseen porukkaan, joka juoksee jokaisen paljastuneen kohteen perässä muiden tavoin. Hän ei istu niihin muotteihin, joita minun kirjoittajana olisi helppo muovata haastateltavasta eikä hänellä ei ole mitään tiettyä suosikkikohdetyyppiä. Hänelle kohteita tärkeämpää on se miten ja miksi homma tehdään. Hänellä urbexin rinnalle on kasvanut pari muutakin aktiviteettia: valokuvaus ja kiipeily. Mutta kaikessa on pohjimmiltaan kyse seikkailusta.

Tuho Vankimielisairaalassa.

Sitä lähdimme illan tullen jälleen hakemaan Turun rajakunnista. Joillekin ehkä epämielenkiintoiselta kohteelta, vanhalta jättömaalta, jonka stalkermaisen maagiset maisemat jätevesialtaineen, niittyineen ja teollisuusratoineen vetivät molemmat hiljaiseksi. Haastateltaessa vaikutelma sarkastisesta ja mustasta huumorista pitävästä sekä keskikertaisuutta kaihtavasta oman kivikkoisen tien kulkijasta vahvistuu, vaikka toisaalta alta paistaa todellisen seuramiehen lämpö.

Syrjäseutu: Miten päädyit harrastamaan urbexia? Oliko siinä jotain muita tyyppejä mukana?

Tuhoutumaton: Kyllä siinä alkuun oli yksi kaveri mukana. Mutta se on nykyään poliisi, niin se joutuu ottamaan vähän rauhallisemmin, vaikka tässä ihan lain rajojen sisässä touhutaankin. Kyllähän sitä on pikkupennusta saakka on ollut kiinnostunut autiotaloista. Muistan käyneeni ehkä 10 vanhana yhden tien alle jäävän autiotalon koluamassa samalla, kun mutsi kävi keräämässä talteen puutarhan istutuksia. Kerran oltiin myös isoisän mökillä, jonka viereisellä hiekkakuopalla oli vanha Hullu-Jussi eli vanhan ajan kaivinkone. Lähdin sinne kerran itsekseni seikkailemaan. Muistan edelleenkin kuinka hienolta se näytti, vaikutti ja haisi sekä kuinka hienoa niitä vipuja oli veivata. Niiltä ajoilta tää kai pohjimmiltaan on lähtenyt. On sitä muitakin autiotaloja nuoruudessa tullut könyttyä. Muistan, että jo silloin on tullut haettua sellaista vahvaa paikan tuntua kuten autiotaloissa usein on tai jossain korkeilla mäillä.

2004 sain himaan Internetin ja aloin sitten tutkiskeleen. Jyrkissä, 90-luvun lopulla esiintyneessä nuoriso-ohjelmassa, oli joskus juttua Infiltrationista. Iskin Infiltrationin sitten Googleen ja löysin dm-expin. Kattelin ihmeissäni, että ei v***u, nää äijät ihan tosissaan reissaa ympäri Suomee kattoo autiotaloi. Siinähän oli heti pari ihan uutta mestaa tästä nurkilta. Sitten aloin notkumaan siellä IRC:ssä, jonne taas päädyin galtsun, eli irc-gallerian, kautta. Sieltä sitten löyty henkilö dm-expin takaa ja aika moni muukin. Sitten alettiin parin kaverin, Jorman ja Jallun, kanssa tätä aktiivisemmin touhuumaan.

Tuhoutumaton ja dm-expin Violator purettavalla makkaratehtaalla 2009.

SS: Suurelle yleisölle Raunistula Fight Club lienee tuntematon käsite. Mikä siinä oli ideana?

Tuhoutumaton: Kai se Fight Club-elokuvasta tuli ja kun Jorma tykkäs budo-lajei touhuta. Sit oli kauhee huhumylly nuorison keskuudessa, että Raunistulan rehutehtaan katolle kerääntyy joku jengi. Jengin initaatio-riittinä oli, että kokelaan täytyi tapella sen pomon kanssa siellä katolla ja voittaa se. Lähettiin ruokkii sitä legendaa foorumeilla ja nuorison keskuudessa puhumalla kaikkee tarinaa aiheesta. Sitten me keksittiinn nimi RFC. Siihen kuului mää, Jorma, Jallu ja Noomi.

SS: Minkälaisia ne RFC:n seikkailut sitten on?

Tuhoutumaton: Samanlaisia kuin muillakin. Kauheesti tietenkin paisuteltiin juttuja. Pidettiin semmosta legendaa yllä. Semmosta perusninjailua...

SS: Mitä on ninjailu?

Tuhoutumaton: Pientä hiippailua, mutta ei se varmaan kovin kummosempaa infiltraatiota oo kuin kellään muullakaan, ketkä sitä Suomessa harrastaa. Siinä oli sellanen ninjailuhenki liikkumisen ja hiiviskelyn suhteen. Enemmän kuin ne mestat olisi oikeasti vaatineet. Yleensä oltiin kuitenkin sitten jossain perusautiotaloissa yöaikaan liikkeellä ja sniikattiin jostain puskista ihan vaan, että ollaan olevinaan niin helkkarin ninjaa.

Ruåtsin ihmeitä koluamassa. (Kuva: Tuhoutumaton)

SS: Mieleenpainuvimpia kokemuksia?

Tuhoutumaton: Kaikenlaisia temppuja on tullut tehtyä. Yksi niistä on laskeutuminen köyden kanssa Wärtsilän nosturin puomista yöllä tihkusateessa. Toinen ikimuistoinen oli Jorman puhelimen pelastaminen yhden tunnelin valuma-altaasta, johon yritin kurottaa, mutta liukastuin ja putosin kokonaan veteen. Kerran jouduttiin puukkotappeluun jonkun narkin kanssa, mutta siitäkin selvittiin lopulta pelkillä mustelmilla.

SS: Mitä sä haet tältä harrastukselta?

Tuhoutumaton: Varmaan sellaista tiettyä maisemaa ja näkymää. Just sellasta vahvaa paikan tuntua, missä on tietty näkymä, tietty äänimaailma, tietty haju. Siinä on sellanen elokuvamainen hetki. Usein jos kesäyönä ajaa sumuisen pellon poikki, niin kyllä mä pysähdyn siihen ihmettelee. Siinä on pitkälti kyse samasta asiasta.

Vahvaa paikan tuntua ilmassa.

SS: Minkälaisia kohteita diggailet?

Tuhoutumaton: Mulla on sellanen perversio kohteisiin, joihin on vaikea päästä. Joutuu kiipee tai kahlaamaan jossain liejussa. Tehdä jotain muuta, mitä joku toinen ei tekisi. En ole koskaan oikein digannut siitä, että ajetaan auton kanssa pihaan ja käydään räpsimäs kuvat ja sit lähetään himaan. Siihen pitää saada jollain konstilla seikkailun tuntu. Seikkailemisesta tässä on hyvin paljon kyse.

SS: Se on siinä. Kiitos.

(Kuva: c8h11no2)

Linkki:

Tuhoutumaton YLE Prisman ohjelmassa