Syrjäseutu: Viro: Harjumaa osa 1

Esipuhe:

Viro se ei jättänyt rauhaan, vaikka sen makuun olin monta kertaa päässyt. Ties kuinka monta kertaa siellä oli käyty risteilyllä koluamassa paikkoja Tallinnan ympäristössä. Kolmas autolla tehtävä reissu oli kuitenkin tosiasia kesäkuun alussa 2018, kun pakkasimme kamppeet Urbanex Ninjan pieneen kirkkaan vihreään pakettiautoon. Tällä kertaa kohteet painoittuvat hieman Tallinnan ulkopuolelle. Tarkoitus oli liikkua vain muutaman kymmenen kilometrin säteellä Tallinnasta. Tarkemmin ottaen liikkuisimme vain Harjun maakunnassa eli Harjumaalla. Kauimmainen suunnitelmiin sisällytetty kohde oli noin 100 kilometrin etäisyydellä Tallinnasta. Eli edellisiin roadtrippeihin nähden ajoa tuli reilusti vähemmän, mikä jätti enemmän aikaa fiilistellä kohteilla. Totuttuun tapaan tämäkin tulisi olemaan viikonloppureissu.

Päivä 1:

Matkaan lähdettiin perjantaina kello 9. Ilma oli kuin morsian ja ennusteiden mukaan sitä sen piti olla koko viikonlopun ajan. Lämmintä ja aurinkoista. Juuri niin kuin Urbanex Ninja oli toivonut. Hänelle edellinen, vuoden takainen reissu huhtikuun alussa oli turhan varhainen nimenomaan sään puolesta. Ajankohta oli minullekin passeli, vaikken lämpimien ilmojen perään ollutkaan. Venäjän reissu oli saatu keväällä hoidettua ja toisaalta olin palaamassa hoitovapaalta töihin kesäkuun lopulla. Siten se oli oivallinen sauma reissulle.

Suomenlahden yli seilasimme Eckerö Linellä.

Saavuimme Tallinnaan varttia yli 11 ja arviolta noin tunnin sisällä siitä olimme Haaberstin kauppakeskittymässä Tallinnan länsilaidalla. Suuntasimme Citymarkettiin, mutta päädyimme Prismaan. Rocca Al Mare-nimisessä kauppakeskuksessa oli muutkin suomalaisyritykset näkyvästi esillä: Nordea, Asko, Elisa, Seppälä, Sampo bank, Stockmann ja R-kioski muutamia mainitakseni. Ihan kuin kotimaassa olisi. No ruokaahan me sieltä haettiin, joskaan en keksinyt mitä ostaa. Lämpö ja into oli vienyt nälän, joten lähinnä otettiin pientä purtavaa ja juomaa, jota tietysti menisi päivän mittaan. Vettä meillä oli kotoa otettu mukaan, mutta muuten pyrin välttämään kotimaan tuotteita, koska ulkomailla ruoan suhteen pyrin olemaan kokeileva. Fiat Fiorinon takaosassa oli jopa jääkaappi, mutta se toimi vain auton käydessä, joten sen hyötykäyttö jäisi vähälle. Sinne kuitenkin lykkäsimme ne ostokset, joita emme heti nauttineet.

Prisma ja meidän kulkupeli + yösija.

Niin olimme valmiit päivän seikkailuihin. Siinä parkkipaikalla auringon lämmittäessä ja vilvoittavan tuulen hyväillessä fiilis oli vapautunut, suorastaan euforinen. Kolme seuraavaa päivää ilman arkihuolia, suunta kohti tuntematonta. No ei ihan tuntematonta. Olihan minulla itse tekemäni kohdekartasto älypuhelimessani, jonka mukaan matkaa pystyi joustavasti suunnittelemaan. Urbanex Ninjalla ei ollut tälläkään kertaa osaa eikä arpaa matkan kohteiden eikä reitin suunnittelussa. Hänelle reissu oli lepoa ja luksusta siinä mielessä. Sen sijaan kaiken muun hän hoiti. Auton, laturit, vara-akut ja muut varusteet, joista tarkempia tietoja löytyy bloggauksen lopusta linkit-osiossa. Työjakomme oli seuraava, minä keskittyisin valokuvaamiseen, hän videointiin. Näin vältyttäisiin turhalta työltä ja samojen kuvien tai videoiden ottamiselta.

Parinkymmenen minuutin siirtymän jälkeen olimme reissun ensimmäisellä kohteella, Murasten kylässä, jossa oli 1800-luvun puolivälissä rakennetun kartanon rauniot sekä sen uudempi lisäsiipi. 1919 kartano oli muuttunut orpokodiksi ja lisäsiipi oli rakennettu tätä tarkoitusta varten. Osa siitä oli kuitenkin käytössä eikä kumpaankaan näyttänyt olevan mitään yksinkertaista sisäänpääsyä. Miten sitten rakennukset olivat päätyneet nykyiseen alennustilaansa, sitä emme tienneet.

Murasten kartano.

Lisää kohteita oli lyhyen matkan päässä. Jonkin sortin tutkimusaseman oli puna-armeija Viron neuvostoaikana merenrantaan kyhännyt. Rakennuksessa vaikuttavaa oli lähinnä sijainti, rannikko maisemineen. Merilinnut ja pari joutsenta kaakattivat vedessä. Minä yritin houkutella Urbanex Ninjaa kaivamaan dronensa esiin, sillä laajalle ulottuvat lentokieltoalueet estivät monissa paikoin sen lennättämisen, mutta ei täällä. Maanittelun jälkeen hän päätti tehdäkin niin, mutta syystä tai toisesta drone ei suostunut tottelemaan omistajansa käskyjä. Tunti siinä varmaan yritettiin keskusteluyhteyttä laitteen kanssa muodostaa onnistumatta.

Rantatörmä on romahduttanut tien puoliksi.

Neuvostoliiton tutkimusasema.

Virolaiset ovat ottaneet rakennuksen omakseen.

Tutkimuslaitoksen vieressä oli myös laajalti linnoitteita 1900-luvun alkupuolelta. Tykkipattereita, joita yhdisti yllättävän laaja tunneliverkosto. Ihmeteltävää riitti runsaasti. Kaikkea ei edes kierretty, sillä sääsket alkoivat vellomaan laumoina ympärillämme. Kiertelimme kuitenkin niin pitkälle, että löysimme tulenjohtotornin ja sen maanalaiset suojahuoneet. Torniin kiipeäminen ei vaikuttanut mahdolliselta ilman lisävarusteita, joten palasimme merenrantaa pitkin takaisin.

Seuraavakin kohde oli lyhyen siirtymän päässä. Ilmiselvän sotilastukikohdan kasarmissa luki raamattukoulu, mutta arkkitehtuuri, ympäröivät raskaan kaluston hallit ja muut rakennukset indikoivat neuvostomeininkiä. Myös jättikokoinen bunkkeri alueelta löytyi. Avoimia oviakin sen sisälle oli, mutta tilat ovien takana olivat veden vallassa. Myöskään "Raamattukouluun" ei löytynyt yksioikoista sisäänpääsyä, sillä maatasolla ovet ja ikkunat olivat vaneroitu umpeen. Sotilastukikohta ei muutenkaan ollut täysin hylätty, vaan siellä täällä jonkinlaista toimintaa.

Varsinainen miljoonalinnake, jättimäinen bunkkeri.

Piikkilanka-aidattu alue ulottuu merenrantaan.

Kasarmi tai raamattukoulu oli maatasolla tilkitty umpeen.

...viereinen sivurakennus ei.

Raskaan kaluston varikko.

Ajelimme lounaaseen rannikkoa myöten poiketen pari vuotta sitten tutuksi käyneessä laajassa ja täysin raunioituneessa sotilastukikohdassa. Ajatuksena oli kuvata aluetta ilmasta käsin. Drone saatiin vihdoin paikan päällä kuntoon ja videota tukikohdan keskuksesta, kasarmialueesta saatiin tallennettua muistikortille.

Hylätty sotilastukikohta Virossa. (Kuva: Urbanex Ninja-drone)

Dronea kokeiltiin myös läheisen Keila-Joan vesivoimalaitoksen kupeessa sijaitsevalla vesiputouksella, joka on noin 6 metriä korkea. Seutu kartanoineen tarjoaa hulppeita, ajattomia maisemia, joten jalkautuminen kannattaa. Urbanex Ninja tilasi voimalaitoksen viereisestä kahvilasta itselleen kahvit, sillä minä en sitä tököttiä juo. Pienen tauon jälkeen kiertelimme puistoa muita raunioita etsien mitään erityisen mainittavaa löytämättä.

Keila-Joan vesiputous.

Koska aurinko osoitti laskeutumisen merkkejä, olin jo mielessäni suunnitellut yöpaikaksi lähellä sijaitsevaa Paldiskia. Kesällä tiesimme auringonlaskun venyvän, joten meillä oli vielä aikaa poiketa piskuisen Kloogan kauppalan kautta. Kloogan tunnetuin nähtävyys lienee muistomerkki, joka perustettiin 2000 juutalaisen muistolle, jotka menehtyivät natsien työleirillä. Me puolestamme etsimme kartanoa, jonka maille perustettiin neuvostoaikana puna-armeijan ammusvarasto ja ohjustukikohta.

Saavuimme hyväkuntoista hiekkatietä pitkin laajan aukean laitaan. Betonisia ja tiilisiä halleja näkyi hajallaan niin pitkälle kuin silmä kantoi. Tiekin sinne meni, mutta kulkua oli pyritty hankaloittamaan kaivamalla oja tien alkuun. Maastoautolla sekin olisi ollut ylitettävissä. Siellä täällä oli myös yksityisalue-kylttejä merkkinä siitä, että kutsumattomat vieraat miettisivät kahdesti ennen alueelle menoa.

Jätimme auton tien laitaan ja jatkoimme jalan. Muuta liikennettä ei tiellä ollut lukuunottamatta autoa, joka oli ajanut hetken aikaa perässämme kääntyen jonnekin pikkutielle. Hiljaista oli. Saavuimme ensimmäiselle kaarihallille, jonka sisus oli tyhjä. Yllytin jälleen Urbanex Ninjaa testaamaan dronea, sillä alueen laajuudesta ei saanut käsitystä kuin ilmasta käsin. Sillä hän ajelikin parisen kertaa kaarihallin sisään, mutta kolmannella hän aikoi suorittaa läpiajon. Sisäänajo sujui moitteettomasti, mutta hallin toisessa päässä näin hänen nostavan dronen ylös liian aikaisin ja ehdin vielä huutaa:" Hei, mitä nyt...", mutta oli liian myöhäistä. Urbanex Ninja tuijotti tiiviisti ohjaimensa monitoriin eikä ollut huomannut dronen olevan vielä hallin sisällä. Vehje kopsahti kattoon ja propellin rikkoutuessa tippui alas betonille. Siinä se pyöri vielä aikansa iskien kipinää kunnes viimein sammui. Mikä katastrofi! Vahinkojen seuraukset selviäisivät myöhemmin, mutta tällä reissulla dronea ei enää ilmaan saataisi. Toivoi kuitenkin sopii, että tonnin hintaluokassa pyörivä Dji Mavic Pro ei ihan romukoppaan vielä joutaisi.

Raunioitunut ammuvarasto Kloogassa.

Viimeinen ilmakuva hieman ennen onnettomuutta.

Jatkoimme jalan suuntaan, jossa oletimme kartanon olevan. Tarvoimme heinikossa, joka kohosi vyötäröon saakka. Kaikki rauniot olivat tyhjää täynnä kuten olettaa saattoi. Viimein lähestyttäessä kartanoa löysimme polun tapaisen ja hetken kuluttua näimme kauempana siintävän katon harjan. 1700-luvun lopulla valmistunut rakennus on hyvin hauraan näköinen raunio tätä nykyä. Viimeinen käyttäjä lienee ollut puna-armeija, jonka ohjustukikohdan rakennuksia näimme jo matkalla. Mitään kunnollista tietä sinne ei enää johtanut. Se sijaitsi lähes järven rannalla, mutta pusikoitumisesta johtuen sitä tuskin näki mistään suunnasta.

Kartanon tyhjiä sisuksia tutkiessamme järveltä alkoi kuulua pyssyn pauketta. Aseita tuntemattomana emme osanneet sanoa minkä, mutta meihin se ei arvatenkaan liittynyt. Palasimme alueen toista reunaa takaisin autolle päin ja matkalla bongasimme vielä parit asuintalot, ilmeisesti kasarmin rauniot. Matalalla kajastava aurinko valaisi komeasti kullanhohtavalla sävyllään aukealla ränsistyviä talonraatoja.

Paldiskia kohden suunnattiin vielä Kloogan idyllisen metsäisen keskuksen kautta. Kauniita puutaloja, rumia kerrostaloja ja Neuvostoliiton ajalta jokin hallintorakennus. Jotain kohteentynkääkin siellä ehkä oli ja armeijan alue, joka saattoi selittää aiemmin kuullun paukuttelun. Loppuilta menikin sitten auringonlaskua ihaillessa. Kaikista parhaiten sen näki Paldiskin pohjoispuolella sijaitsevan niemen kärjestä. Sinne myös parkkeerasimme Fiatin, jonka takaosaan sijasimme kiireen vilkkaa makuupussimme, sillä ystävämme hyttyset olivat taas ilmaantuneet pusikoista ja tungeksivat autoon sisälle jokaisella ovenavauksella.