Kun kohteita ei löydy

Aika ajoin tulee tilanteita, jolloin osa harrastajista valittaa kohteiden vähyyttä kotiseuduillaan, kun taas toisilla harrastajilla tuntuu olevan jatkuvasti kädet täynnä töitä. Tämä perustuu todennäköisesti olettamukseen, jonka mukaan muualla asiat on paremmin. Todellinen vertailu on hankalaa, koska tilastoja kohteiden laadusta ja määrästä ei ole koskaan tehty. Viittaan täten tällaisissa tilanteissa vanhaan sananlaskuun, jonka mukaan ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.

Suomen asukas- ja rakennustiheyden huomioonottaen kohteiden puuttuminen tietyillä harvaan rakennetuilla alueilla on toki itsestäänselvää. Jossain Lapin syrjäseuduilla lähimpään kaupungiksi miellettävään keskustaan, siis otollisimpaan kohdekeskittymään, saattaa olla toistasataa kilometriä. Lähimailla ei siis koluttavaa loputtomiin riitä. Joskaan en väitä tietäväni Lapissa explooraamisesta hölkäsen pöläystä. Se ehkä vaatineekin täysin uudenlaista lähestymistapaa koko harrastukseen. Niin myös etsittäviin kohteisiin. Aikaisemmin väläytelty rural exploration lienee urban explorationin sijasta enemmän kuin käypä termi siellä main. Rural viittaa siis suomeksi maaseutuun. Siitäkin huolimatta, että Lappi tunnetaan pikemminkin laajoista kansallispuistoista ja erämaistaan.

Kaksi autiota maatilaa - rural explorationia omimmillaan.

Alueellisia erikoisuuksia enempää pohtimatta Syrjäseudussa käsiteltiin kohteiden etsintää vuotta aiemmin julkaistussa kirjoituksessa. Jos välineet kohteidenetsimiselle ovat jo hanskassa voi kohteiden löytymättömyyteen etsiä syitä myös omista mieltymyksistään. Etenkin silloin, jos valinnanvaraa on niukasti. Usein rajoittuneisuus tietyntyyppisiin kohteisiin ja toimintaan estää harrastuksesta nauttimisen sen koko kirjossaan. Seuraavassa olen listannut muutaman seikan, jotka saattaa laajentaa harrastuksen pelikenttää.

Kohteita on monenlaisia

Ensinnä on syytä avata silmät kaikentyyppisille kohteille. Suomiskenen julkaisuissa rakennuskeskittyneisyys on melkein kaiken muun allensa peittävää. Näkyvillä olevasta kuvamateriaalista suurin osa on autiotaloja. Osa taas teollisuus- ja liikerakennuksia. Mitä muuta sitten on? Vaikka mitä: autonraatoja, koneita, puskaratoja, torneja, mastoja, luolia, tunneleita, viemäreitä, rakennustyömaita, joutomaita, raunioita, hylkyjä, nostureita ja kattoja. Lista on loputon. Urban exploration on kaikenlaisten ihmisen rakentamien ja muokkaamien, yleisesti välteltyjen tai näkymättömien paikkojen tutkimista. Joskus erityyppiset paikat ja kohteet avautuvat mielenkiintoisempina kuin ennakkoluulojen mukaan olisi odotettavaa.

Korkeuksista asiat avautuvat uudessa valossa.

Aktiiviset kohteet

Edellisestä pääsemmekin kätevästi seuraavaan kohtaan. Kohteen ei tarvitse olla hylätty kelvatakseen UE:n piiriin. Infiltraatioksi kutsuttu UE:n olennainen osa-alue käsittää tunkeutumisen käytössä oleviin paikkoihin, joihin tavallisella kadunkulkijalla ei ole asiaa. Näitä ovat konehuoneet, pannuhuoneet, huoltotunnelit, aktiivisten kohteiden hylätyt tai harvoin käytetyt osat, rakennustyömaat, ylipäänsä kaikki ei-julkiset tilat. Jonkinlaista rajanvetoa kannattanee silti tehdä. Esimerkiksi jonkun kotiin tunkeutuminen mennee jo tirkistelyn ja kotirauhan rikkomisen puolelle. UE:ta ei myöskään ole olla kuokkavieraana juhlissa. UE-harrastajat hakevat hylättyjen paikkojen tapaan aktiivisista kohteista erikoisia, näyttäviä ja usein jopa hylättyjä tiloja. Aktiivisen kohteen status suojelee useinmiten tiloja myös vandalismilta. Monet UE-harrastajien parhaimmin säilyneistä löydöistä onkin saavutettu käytössäolevien paikkojen tai vartioitujen alueiden sisäpuolelta.

Rakennustyömaat luovat hetkellisiä scifi-elokuvamaisia maailmoja.

Sisäänpääsy

Kohde on kohde, vaikka sinne ei pääsisi sisään. Laiska löytöretkeilijä jättää hankalat kohteet helposti huomiotta, kun taas toisessa ne nimenomaan herättää pakonomaista uteliaisuutta ja yritystä. Ei pidä unohtaa, että reitin löytäminen kohteeseen on juuri sitä löytöretkeilyä, johon liittyy pettymisen- mutta myös onnistumisentunteita. Se saattaa tarkoittaa jokaisen oven, luukun ja ikkunan kokeilemista, kiipeämistä katolle, jostain epämääräisestä reiästä pujottautumista, livahtamalla lukitusta ovesta työntekijän kanssa samalla ovenavauksella tai soluttautumista henkilökunnan sekaan. Sisäänpääsyn ei tarvitse silti olla se ykkösasia. Erään kunnioittamani maantieteilijän mukaan todeten: tärkeintä on seikkailuun pääseminen. Seikkailuun kuuluu yllätyksellisyys. Se, ettei tiedä, mitä tuleman pitää.

Änkeytymistä luolaan. Kauempaa katsottuna rako ja ainoa sisäänpääsy olisi jäänyt huomaamatta.

Avaa mielesi mahdollisuuksille

Itseäni lainaten:"Eräänä talvena etsiydyin asuinkuntani jättömaille. Kiersin satamien lumen peittämiä reunustoita ja jättömaita. Paikkoja, joihin ei kulkenut teitä tai ne olivat lumivallien peittämiä. Yhdessä niistä maisema oli muutamaa kuukautta aiemmin muovautunut kuskatun louheen myötä sellaiseksi kuin se nyt oli, mutta vain lumen peittämänä. Nietosta nietoksen perään. Tarvoin siitä huolimatta kohti tuntematonta, vaikka tiesin tarkalleen, mikä aluetta ympäröi. Paksu lumikerros ylettyi ajoittain vyötärölle asti. Siellä olin ja ihmettelin. Kaupungin keskellä täydellinen ja jäljetön erämaa, joka yön hiljaisuudessa muuttui seikkailijan mielessä ajattomaksi, unenomaiseksi erämaaksi."

Tyhjä, entinen satama-alue talvisissa ääriolosuhteissa ei ehkä kuulosta houkuttelevimmalta paikalta illan hämärtäessä. Ei mitään tyypillistä peruskauraa. Ehkä siksi se oli yksi muistettavimmista urbaaneista retkistä.

Keinotekoiset lumivuoret vievät epätodelliseen erämaahan.

Kaavoihin kangistuminen tappaa jännityksen asiasta kuin asiasta. Kaavoja siitä, mitä harrastuksen tulee olla, voivat luoda muut mutta myös harrastaja itse. Älä takerru siihen, mikä on UE:ta tai mitä muut pitävät siistinä tahi miten homma mielestäsi tulisi tehdä. Ole luova ja tartu tilaisuuksiin. Seikkailu voi olla seuraavan kulman takana. Vain kokeilemalla voi oppia asioita, joista ei ole koskaan tarpeeksi ajantasaista ja juuri sinulle räätälöityä opaskirjaa.