Reissukertomus: Luovutettu Karjala osa I

Prologi:

Vihdoinkin! "Vihdoinkin se tapahtuu, Perkele!", ajattelen mielessäni. Ajan 98-vuoden Citroen Xantia farmarimallia. Pelkääjän paikalla istuu uusi tuttavuuteni Marko, vaikk'ei hän taida pelätäkään mitään. Ajamme kohti itärajaa. Takapenkin vasemmassa sivuikkunassa lukee "Fuck you" ja oikeassa "Moi". Auto on Markon ja se tulee kyyditsemään meitä ainakin tämän retken ajan, jos hyvin käy.

Retkeä on suunniteltu vuodesta 2009 saakka. Tamperelainen UE-poppoo nimeltä TreStalkers oli tuonut tullessaan vakuuttavannäköistä reissumateriaalia Baltian maista. Jotain paljon massiivisempaa ja rösöisempää, mihin täällä Suomessa oltiin totuttu. Hinku megalomaanisiin kohteisiin tarttui, mutta koin kuitenkin olevani enemmän kansallisromantikko silloin kuin nyt. Samoihin aikoihin olin törmännyt Markus Lehtipuun teokseen Karjalan Tragedia, joka kertoi ilmeisen karusti, kuvien kera siitä, mihin tilaan sotien jälkeen luovutetut entiset suomalaisalueet olivat päässeet. Suomalaisia arvorakennuksia hylättynä, kasapäin. Tuosta kirjasta kiinnostus rajantakaiseen roihahti välittömästi. Otin homman tosissani. Tutkin matkaoppaita, karttoja ja kuvia monet päivät ja illat. Tein mittavan kohdekartoituksen luovutetun Karjalan pitäjistä. Pistäydyin jopa Viipurissa omalla häämatkalla, mutta itse Karjalan-kierros jäi tekemättä esikoisen odotuksen vuoksi.

Vuodet kuluivat. Venäjälle pääseminen näytti aina lykkääntyvän syystä tai toisesta. Vihdoin loppuvuonna 2012 aloin etsimään reissuseuraa. Siihen mennessä olin ollut elämässäni vain kaksi kertaa Venäjällä ja todennut, että kielen ymmärtäminen tai tulkki olisi jonkinlainen edellytys tehokkaalle toimimiselle siellä. Itsehän kerran en tajunut venäjänkielestä tai kyyrillisistä aakkosista hölkäsen pöläystä. Tulkin löytäminen tuskin olisi haasteellista, mutta sellaisen tulkin, joka sietäisi saatika kiinnostuisi rappioromanttisesta seikkailusta voisi olla ylitsepääsemätön ongelma. Jotain vastauksia sainkin, mutta vain yksi heistä vaikutti olevan todella mukana touhussa ja täyttävän nuo edellytykset. Tapasimme muutaman kerran kevään ja kesän mittaan.

Reissun alla oli vielä draamaa, sillä matkapelimme oli ajokelvottomassa kunnossa vain kolmea päivää ennen sovittua lähtöä. Sen lisäksi lukotonta autoamme olivat teinit peukaloineet ja rekisterikilvetkin varastettu. Uudet kilvet kuitenkin saimme autoon ja ruostuneen hydrauliikkaletkun uusiminen onnistui Markolta kuin vanhalta tekijältä. Niin paljon oli pelissä, että en uskaltanut uskoa reissua todeksi kuin vasta lähtöpäivänä autossa. Silloin ilo olisi ylimmillään.

1. Päivä:

Autossa oli lämmin. Olimme pysähtyneet vain itärajan tuntumassa, eräässä Simpeleen pikkukylässä nauttimaan virvokkeita ja ihastelemaan radanvarren ränsistyneitä asemarakennuksia. Tupakka paloi autossa miltei tauotta. Itsehän en polta kuin äärimmäisen harvoin ja poikkeustapauksissa. Tämä reissu oli yhtä poikkeustapausta. Tupakoiminen edusti sitä vapautta, mikä liittyi reissuunpääsemiseen, Venäjään ja tunnollisen isäroolin karistamiseen hartioilta muutamaksi päiväksi.

Matkaamme suloistuttanut kostamuslainen liftarityttö.

Poimimme nuoren liftaritytön matkalta kyytiin, joka oli sattumoisin Kostamuksesta. Saimme siten nätimpää juttuseuraa aina Kiteelle asti. Ajoimme viimeisillä bensanliruilla, mitä tankissa oli, sillä Rysslandiassahan gasolina on puolta halvempaa. Kertaalleen se uhkasi jo loppuakin kesken matkan. Kiteeltä jatkoimme Värtsilän raja-asemalle. Rajanylitys sujui kohtuullisen jouhevasti, vaikka se meikäläisessä aiheuttaakin aina ylimääräistä pulssin kohoamista. Venäjällä on sellainen vaikutus, johon muut ei pysty.

Värtsilä kuuluu niin sanottuihin halkaistuihin pitäjiin. Eli maiden rajanveto on halkaissut pitäjän kahtia. Kontrasti rajan eri puolilla on kuitenkin henkeäsalpaava. Osansa varmasti teki myös pimenevä ilta, sillä katuvalaistustahan ei näissä maisemissa nähty. Tiuku repi jo miltei 22:a, kun saimme tankattua ja valuutan vaihdettua.''

Tankkasimme sitten 92:a, mutta hyvinhän tuokin tuntui toimivan.

Ensimmäiset yllätyskohteet oli tietysti heti rajalla, mutta meidän päämääränämme oli löytää kauppa, sapuskaa ja jostain rauhallinen yöpaikka. Ajoimme päällystettyä, mutta silti reikäjuustoista tietä Värtsilän kylään, josta pari kauppaakin löytyi. Koin pientä levottomuutta. Se kai johtui siitä, että automme ovia ei saanut lukkoon, vaikka kannoinkin ainoita arvotavaroitani eli kameralaukkua, puhelinta, passia ja lompakkoa ylläni koko ajan. Sen lisäksi kylän pääraitilla liikkuin hämmentävä määrä porukkaa perheistä lähtien - pimeässä. Se oli kai jonkinsortin kulttuurishokki samalla, vaikka olinkin aikoinaan kiertänyt maailman samantyyppisissä ympäristöissä. Kai se osittainen aasialaisuus näkyi sillä tavalla täälläkin, että elämää vietetään tien varrella kellonajasta huolimatta. Suomessa pikkukylien keskustat kuitenkin kaikuvat tyhjyyttään valaistuksesta huolimatta. En saanut silmiäni irti autosta asioidessamme kaupassa, josta saimme riittävät tarvikkeet ilta- ja aamupalaa varten eli makkaraa, leipää ja sen sellaista.

Maisemat olivat synkkiä, mutta Värtsilän kaupan edessä oli katuvalo.

Bongasimme keskustassa 2-kerroksisen pitkän kivitalon tyhjän kuoren, mutta jatkoimme ennalta suunniteltua reittiä kohti etelää. Matkalle jäi muun muassa suomenaikainen hylätty mielisairaala, jonne suunnistaminen olisi ollut hankalaa valonpuutteen vuoksi. Mitään navigaattoreita, GPS:iä tai muuta hienoa elektroniikkaahan meillä ei suunnistamiseen ollut, vaan tulostamani google maps-kartat, joihin olin merkannut etäisyydet kohteiden välillä. Niitä mittasimme puolestaan auton trippi- eli matkamittaria käyttäen. Pysähdyimme kuitenkin Matkaselän kansakoulua katsomaan. Rakennusta oli joskus alettu kunnostamaan hotelliksi ja katto uusittu, mutta hommasta oli sitten luovuttu.

Matkaselän kansakoulu rakennettiin vuonna 1929.

Jatkoimme piakkoin Ruskealan suuntaan etsimään yösijaa. Oli jo keskiyö. Etsimme paikkaa leirintäalueen tuntumasta huonoin tuloksin. Sitten yritimme leiriytyä suomalaisen kulttuuritalon vastapuolella sijaitsevalle hylätynoloiselle tontille, mutta humalassa toikkaroiva naapurin asukki vaikutti melko ärtyneeltä meidän toiminnastamme. Olimme jo kuitenkin raivanneet nukkumatilat farmarin perätilaan ja suoltaneet ylimääräiset tavarat apukuljettajan puolelle. Pakenimme paikalta niin, että makoilin peräosastolla Markon etsiessä sopivan rauhallista soppea. Makoilu on ehkä väärä termi siinä pomppurytkytyksessä, kun kaiken lisäksi tasapainotin Markon juuri avaamaa kaljatölkkiä kädessäni. Yösija löytyi kuitenkin läheiseltä soramontulta. Unta ei tarvinnut odotella kauaa.

Linkit:

Luovutettu Karjala osa 2

Idän reissut

Haastattelu: Lauri Ainala & urban exploitation

Nyt mennään hieman ohi aiheen. Olen matkalla Tattarisuolle. Tattarisuolle liittyy paljon hämärää ja selittämätöntä. Tattarisuo on jäänyt toiseen aikaan, Aki Kaurismäen elokuvien maailmaan. Romuttamot, vaatimattomat pienteollisuushallit, autonraadot, nuhjuiset korttelit tarjoavat laajan miljöön, jota vastaavaa en ole samassa skaalassa Suomesta löytänyt. Mutta en ole menossa autonraatoja bongaamaan enkä joutomaita fiilistelemään. Suuntaan Tattarisuon ryteikköön. Suolle. Sille suolle, josta kaupunginosa on saanut nimensä. Täällä on kuulemma lähde tai toinenkin jossain tuossa liejussa. Tarina kertoo, että vuonna 1931 lähteestä löydettiin ihmisten ruumiinosia. Tapaus sai runsaasti kansallista julkisuutta ja on jäänyt elämään vähän kuin Kyllikki Saaren murha. Paitsi tämä tapaus selvitettiin. Tutkimuksissa jäljet johtivat pieneen okkultistiseen ryhmään, joka oli harjoittanut mustaa magiaa Malmin hautausmaan avoimista haudoista varastetuilla ruumiinosilla.

Niin kiehtovaa kuin tämäkin seikka on, en ole etsimässä lähteitä ruumiista puhumattakaan. Olen tullut tänne tapaamaan Lauri Ainalaa ja saunomaan. Kyseessä ei ole mikään perinteinen sauna vaan tee-se-itse-malli kierrätysrojusta. Lauri Ainala on erikoinen tyyppi. Hän on todellinen tee-se-itse-mies. Hän ei ole käynyt kouluja vaan opetellut kaiken itse kokeilemalla. Hän luottanut omaan meininkiinsä ja siihen minkä kokee hyväksi. Vaikka hän on tunnettu enemmänkin pääjehuna yhtyeissä nimeltä Harmaa Getto ja kansainvälistäkin mainetta niittäneessä Paavoharjussa, puuhailee hän kaiken muun ohessa musavideoita ja rakentelee mitä omituisimpia hökötyksiä mitä omituisimpiin paikkoihin. Hän pyörinyt vuosikaudet hylätyissä paikoissa, mutta eri syistä kuin urbaanit löytöretkeilijät.

Tattarisuota 2012.

Suo jatkuu jonnekin moottoritien sillan alle. Ohitan sen, vaikka tiedän tuon sillanalaisen kätkevän yhtä mystisiä näkymiä. Hämyisää valoa ja hökkelin muoto siintää jostain risujen välistä. Vanha ja hylätty sohva on kumottu puron yli sillaksi. Ylitän sen ja saavun saunalle, jossa kuvataan Paavoharjun uusinta musiikkivideota. Sauna on juuri sen näköinen kuin ylijäämätavaroista kyhätyn saunan kuuluu näyttää. Ei mikään siloteltu taidonnäyte, mutta omalla tavallaan kuitenkin on. Saunalla harvoin vietetään aikaa yksin. Se on sosiaalinen tila, jonne kokoonnutaan pienellä porukalla. Tähän saunaan ei montaa mahtuisikaan. Meitä on 5 henkilöä, joista kaksi lähtee kuvausten aikana. Lauri on minulle entuudestaan tuttu mies, lapseni kummi. Pienet on piirit. Vieraanvaraisia kädenpuristeluja ei siten tarvita. Tunnelma on rauhallinen. Rauhallisempi kuin voisi kuvitella tyypeistä, joiden elämään alkoholi ja rajojen rikkominen on antanut vahvan vivahteen. Saunan lämmityksen, puiden pilkkomisen ja kuvausten välissä Laurille jää aikaa myös haastatteluun.

Lauri saunanlämmityksessä 2012.

Syrjäseutu: Mitä on urban exploitation? Yleinen termi vai sinun kehittelemä?

Lauri Ainala: Heh. Miehän sen oon keksinyt ja tehnyt irc-galleriaan ryhmän muistaakseni vuonna 2005. Urban exploitationista ei ole tullut vielä tuommoista yleisesti hyväksyttyä harrastusta. Urban exploitation on sen tilan hyväksikäyttöä, mitä urban exploration-tyypit löytää. Myö jatkokehittellään sitä sitten johonkin suuntaan.

SS: Olette rakennelleet saunoja/mörskiä osin joutomailla, osin hylättyihin rakennuksiin. Miten ja mistä moinen toiminta on lähtenyt käyntiin?

LA: Alunperinhän se lähti siitä, kun vuonna 2003 Renen kanssa keksittiin, että pitää tehdä semmonen paikka, mihin voi mennä harrastamaan tätä hienoa harrastusta eli alkoholin juomista. Siis silleen, ettei tarvi miettiä ollenkaan, jos vaikka tulisi oksennukset ja paskat housuun. Eli niin, ettei tarvi miettiä sitä ympäristöä tai että ketään ei haittaa se meidän touhu. Se oli se alkuperäinen idea siinä. Tuotteella oli portaikon alla siivouskomero, jonneka sitten rakennettiin istuimet ja jonkinlaiset vanerilaverit. Se oli ensimmäinen paikka, josta tuli meidän hengailumesta.

Tuote koko komeudessaan. (Kuva: Emmi Uimonen)

SS: Mainitsitkin jo Tuotteesta. Eli Savonlinnassa oli aikanaan vähän tunnettu UE-kohde, hylätty Tuotteen meijeri, joka purettiin 2005 alkuvuodesta. Siitä tuli legendaarinen paikka teille. Valottaisitko parhaimpia muistojasi ja meininkiä sieltä?

LA: Kyllähän se kuolleen miehen löytäminen sieltä on ihan parhaita muistoja tai ainakin ikimuistoinen semmoinen. Se oli melko hyvin levytetty umpeen koko paikka ja siellä oli säkkipimeetä. Mentiin sitten isoissa tehdashalleissa taskulampun valossa. Olikohan se sitten Joose (Keskitalo), joka meni sinne ekana ja kattoi, että mitä hittoa. Onko täällä joku tehnyt jonkin pilan. Mentiin sitten lähemmäs kattomaan ja todettiin, että hittolainen, vähän liian hyvin tehty pila. Näytti sen verran karskille ja näky olevan paskat housussa. Heh. Naamataulukin näytti siltä, ettei taida ihan taikkarilaisten resurssit riittää ihan tämmösten erikoistehosteiden tekemiseen. Tsiigailtiin sitä ja heti tuli mieleen olisko kellään kameraa, että ottais siitä kuvan. Mutta kellään ei ollut, vaikka soiteltiin kavereitakin läpi. Pääteltiin sitten, että paras kai soittaa ne poliisit paikalle.

Tuotteen sisäpiha. (Kuva: Joose Keskitalo)

SS: Rakensitte valeseinän ullakolle tilojenne suojaksi, jota edes vartijat eivät tajunneet...

LA: Joo, se oli seuraavana vuonna vasta. Meillähän oli siinä välissä densopöksä. Vartijat kävi aina vaan pyörähtämässä siinä pihalla tarkastamassa, että paikka oli jotenkuten pystyssä. Kerran ihan tsägällä avasin oven samaan aikaan, kun ne oli siinä pihalla. Vetäsin saman tien oven kiinni ja sisäpuolelta säppiin. Niillähän oli avaimet, mutta niitten piti kiertää toiselta puolelta päästäkseen sisään. Sit mie tajusin, ettei tässä voi muuta kuin päästä vaan piiloon. Sit mie kyl lähin hämäämään niitä, ettei ne löytäis meidän salapaikkaa.

Densopöksä asemanseudulla. (Kuva: Joose Keskitalo)

Veditte myös sähköt sinne läheisestä Hesburgerista?

LA: Meillä oli aluksi vanha kamiina Tuotteella, mutta se alko näyttää liian pahalta, kun savua olisi tullut hylätyn rakennuksen katon läpi. Sitten siellä oli koko vintin mitalta sähköjohtoa, jotka revittiin irti. Ostettiin sokeripaloja, joilla liitettiin ne toisiinsa. Just luin netistä, että niin ei saisi tehdä missään tapauksessa! Mut silleen myö kuitenkin tehtiin. Vedettiin katonrajassa olevasta reiästä sadevesiränniä pitkin se johto maahan. Maahan sitten kaivettiin pieni oja ja vedettiin se johto vielä rautatien välistä, kiskojen alta tietenkin se Hesburgerin pihaan. Viereisestä kerrostalosta näkyi siihen rautatielle vielä. Ensimmäinen yritys menikin sillai, että joku akka sen huomas ja huuteli:" Kohta soitan poliisit, jos ette heti lopeta! Mitä helvettiä te siellä oikein teette!?". Piti seuraavana iltana tehdä uudestaan. Vaan paljon myöhemmin, että saatiin raiteiden alta se menemään.

Lauri densopöksällä. (Kuva: Jenni Kärmeniemi)

SS: Kuinka monta saunaa/röttelöä olette rakentaneet?

LA: Saunoja on Savonlinnassa yksi, joka on ollu siellä nyt 6-7 vuotta. Täällä meillä on ollu kolme. Eli 4 saunaa. Asuinmörskiä taas on ollu Tuotteella, luolassa ja densopöksällä. Densopöksässäkin oli useampia eri rakennelmia sitä mukaa kun paikat meni käyttökelvottomaksi. Proomussa me ei majailtu eikä varsinaisesti rakennettu mitään, joten mie en laske sitä mukaan. Kaiken kaikkiaan niitä on ollut ihan älyttömän monta. Sit on ollut ihan muuten vaan hengailupaikkoja kuten tuossa torilla laiturin alla, jonne rakennettiin sellanen hengailutaso.

SS: Ketä porukkaanne kuuluu?

LA: Tässä on ollut vähän eri tyyppejä. No, Tuotteellahan me oltiin Joosen kanssa. Taas Joose ei ole oikein ollu muissa majailumestoissa. Renehän (Brenkku) on ollu tosi monissa mestoissa. Täällä Helsingissä on taas ollu vähän eri tyypit kuten Bocke ja Tomi.

Tuotteella 2004. (Kuva: Lauri Ainala)

SS: Teillä on ollut kommelluksia poliisin kanssa - ilmeisen koomisiakin sellaisia. Kertoisitko niistä? 

LA: Tänne Tattiksellehan tuli, kun oltiin rakentamassa tätä. Hirvee pauke kuulu suoraan tuohon tielle ja joku oli soittanut poliisit. Tännehän tuli kaksi maijaa ja tavallinen poliisiauto. Olisko niitä sitten 6 poliisia ja ne haravoi tuota ryteikköä rintamassa maglitet kourassa. Sithän mie huusin:" Tulkaa tänne vaan. Täällä myö ollaan!". Yksi niistä tuli sitten jututtamaan. Ainakin se tyyppi oli ihan mukava. Ei niillä ollu mitään tätä paikkaa vastaan. Kehottivat vaan netistä lukemaan jokamiehen oikeuksista tietoa.

SS: Miten musiikki liittyy tekemisiinne? Teillähän on musiikillista porukkaa mukana kuten Joose Keskitalo.

LA: Suurin osa porukasta on ollu semmosta, jotka ei liity musiikkiin millään tavalla. Mutta itse mie olen halunnut tästä sellasen kokonaisvaltasen jutun, että ne kaikki liittyy jotenki toisiinsa. Ehkä siinä on joku tietty estetiikka. En usko, että esimerkiksi Joosella on yhtään samanlainen näkemys tähän hommaan.

Lauri Ainala ja Joose Keskitalo hiomassa biisejä hylätyssä kontissa 2010.

SS: Entä uskonto? Teillähän on aika uskonnollissävytteistä meininkiä ollut aikoinaan.

LA: Kannattaakohan siitä ees puhua. Eiköhän kaikilla oo vähän muuttunut näkemykset siitä. Meillähän on ollu kotona vanhemmat uskovaisia ja sitähän kautta on tullut oltua Savonlinnan seurakuntanuorissa ja oikeestaan ihan kaikenlaisissa piireissä. En mie täällä Helsingissä ollessani oo käyny yhtään missään enkä myöskään kuulu kirkkoon.

SS: Olet asunut Helsingissä muutaman vuoden ja nyt porukan aktiivisimpana jäsenenä olet palaamassa takaisin Savonlinnaan, jossa epäilemättä seikkailut jatkuvat entiseen tapaan. Kuinka käy Tattiksen saunan?

LA: Heheh, enhän mie tiiä. Kyllä myö varmaan palataan tänne, mutta eiköhän se riipu ihmisistä ketä täällä käy. Savonlinnassahan meillä on vielä sauna ja sit myö ollaan mietitty Rillen kanssa uuen saunan tekoa sinne. Meillä on oikeestaan selkee suunnitelma siihen.

Lauri Ainala 2013. Paluu Savonlinnaan on käsillä.

SS: Kiitos haastattelusta.

LA: Eipä mittään.


Linkki:

UnienSavonlinna Youtube-kanava

Mistä tunnistaa hylätty rakennus?

Syrjäseutu on aiemmissa kirjoituksissaan painottanut pohjatyön tärkeyttä. Aina taustojen penkominen ei ole helppoa eikä aina edes mahdollista etenkin pieniä ja vaatimattomampia rakennuksia kohdatessa. Siksi urbaani löytöretkeilijä joutuu monesti turvautumaan omaan havainnointikykyynsä. Kotiseudulla kohteiden havainnointiin voi jäädä aikaa runsaastikin, mutta pidemmissä reissuissa päätelmät on tehtävä joskus tiukoissa aikaraameissa pieniin yksityiskohtiin nojautuen. Aiemmin kirjoittamassani bloggauksessa Kohteiden etsintä käsittelin jo keinoja UE-kohteiden löytämiseen. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa aloittelijoille neuvoja hylättyjen rakennusten havainnointiin.

Ränsistynyt ja vaneroitu rakennus Loviisassa osoittautuu lähemmässä tarkastelussa varastoksi.

Autiotalon tai minkä tahansa rakennuksen toteaminen todella hylätyksi on toisinaan haastava tehtävä. Suomessa on paljon kesämökkejä, -huviloita ja maatiloja, jotka eivät ole ympärivuotisessa asuinkäytössä eivätkä joskus lainkaan. Taloja käytetään muun muassa varastointiin tai vuokraukseen. Siksi asumatonta ja tyhjänä seisovaa taloa ei tule automaattisesti yhdistää hylättyyn tai tarpeettomaan.

Rapistunut mummonmökki on tyhjillään ja myytävänä.

Vinkkejä talon autiudesta on silti monia. Ensimmäisenä ja yksinkertaisimpana vihjeenä voi todeta rakennuksen kunnon. Muun muassa irronneet tiilet, notkollaan oleva tai luhistunut katto, ruoste, haalistunut tai lohkeileva maalipinta ja rikkoutuneet ikkunat antavat osviittaa rakennuksen hylkäämisen puolesta. Elämisen merkkejä puolestaan osoittavat liikehdintä talossa, ajokelpoinen ajoneuvo pihassa, valot ja sähkönjakelu sekä ikkunasta näkyvät, elossa olevat huonekasvit. Hylätyissä taloissa harvoin on omaa posti- tai roskalaatikkoa. Jos sellaisia on, siellä ei pitäisi olla mitään - etenkään tuoretta.

Navetan katto vetelee viimeisiään.

Vuodenaikoihin liittyen on omat erityispiirteensä. Kesällä huomio kiinnittyy villiintyneeseen ja hoitamattomaan pihaan. Mikäli talo on näkymättömissä, voi pihatien kunnosta ja heinittymisestä tehdä päätelmänsä. Keväällä ja syksyllä lehdettömät puut ja pensaat luovat parhaimmat edellytykset näkyvyydelle ja siten kaukotarkkailulle. Talvella puolestaan jäljetön piha ja auraamaton pihatie ovat tae siitä, ettei paikkaa huolleta aktiivisesti. Kauttaaltaan jäätyneet ikkunat ovat taas merkki siitä, että talo on kylmillään ja siten asumiskelvottomassa tilassa.

Kangasalalaisesta talosta on lämmöt pois.

Kaikkien neuvojenkaan jälkeen ei ole mitään yhtä tiettyä varmaksihavaittua sääntöä hylätyn toteamiseen. Se on havaintojen summa, jonka perusteella päätös lähempään tutkimukseen tehdään. Vaikka kaikki edellämainitut seikat olisivat hylätyn puolesta, voi joku onneton orpo tai paatunut erakko asustaa täydellisen kaaoksen keskellä.

Rapistunut julkisivu ei kerro koko totuutta.

Ulkokuori voi siis pettää kokeneemmankin harrastajan ja joskus varmistuksen havainnoilleen saa vasta sisätiloissa. Hanasta juokseva vesi, sähköt ja lämmitys ovat hyviä merkkejä siitä, että rakennus ei ole täysin hylätty. Valoja jätetään rakennuksiin joskus tarkoituksella päälle karkoittamaan asiattomia, sähköt voivat olla paloturvallisuussysteemien ylläpidon vuoksi päällä ja tyhjillään olevia rakennuksia lämmitetään kunnossapidollisista syistä. Silti kaikkia tuoreita käytön jälkiä ei pidä heti pelästyä. Avatut makkarapaketit, tupakannatsat tai muu ympäristöön kuulumaton voi olla kodittomien, seikkailunhaluisten nuorten tai muiden suojaahakevien jäljiltä. Talovaltauskulttuuri on voimissaan eritoten kaupunkien keskustoissa. Sisään astuessa on järkevää ensin hiljaa kuulostella ääniä. Viattoman oloisessa kohteessa käypä konsti on kysellä onko ketään paikalla.

Kuvan talo oli hylätty, mutta itse tuotu lämpöpatteri piti kodittomalle olot kelvollisena talven pakkasillakin.

Vaihtoehtona tarkkailulle ja hiippailulle pidetään social engineeringiä, jonka wikipedia-käännös käyttäjän manipulointi luo enimmäkseen negatiivisia mielikuvia. UE:ssa sitä voi kuitenkin soveltaa suoraviivaiseen kohdetta lähestymiseen keksimällä vaikkapa jonkun verukkeen eli pienen valkoisen valheen ovikellon soittamiseen. Toisaalta ehkä sitäkin helpompi tai ainakin rehellisempi lähestymistapa on mennä suoraan paikanpäälle ja kertoa tarpeen tullen totuus. Vaikkakin moinen toiminta vaatii kanttia, on sen etuna tehokkuus ja selittelemättömät tulokset.

Koti on varmasti valtaväestölle pyhä paikka. Kotiin ja sen sisältämiin asioihin kuten omaisuuteen, perheeseen ja läheisiin suhtaudutaan tavallista korkeammalla intensiteetillä. Tuntematon hiippari pihapiirissä aiheuttaa tavallisessa ihmisessä epäluuloja ja pelkoa, jolloin kohtaustilanne asukkaiden kanssa voi olla tunteitaherättävä. Vaikka hyvinsäilynyt autiotalo onkin todennäköisemmin vähemmän kuohittu sisällöltään, Syrjäseutu neuvoo edellä mainituista seikoista johtuen pysyttelemään mahdollisimman hylätyiksi todetuissa asuinrakennuksissa.

Noormarkun ryteikössä ei taatusti asuta enää.

Siinä missä asutut talot kuuluvat kotirauhan piiriin, tehtaat, virastot, liikehuoneistot ja muut vastaavat laitokset kuuluvat julkisrauhan piiriin. Suhtautuminen näihin ei ole todennäköisesti niin kiihkoisaa, vaikka laissa ne ovatkin asetettu samalle viivalle. Omistajien sijaan voidaan olla kanssakäymisissä vartijoiden tai työntekijöiden kanssa. Pääsääntöisesti samat vinkit pätee hylätyn tunnistamiseen julkisien laitosten ja asuinrakennusten välillä, mutta ensiksi mainittujen lähestyminen on usein helpompaa, koska isommilla rakennuksilla on monesti useita eri, toisiaan tuntemattomia toimijoita, joiden on joukkoon on vaivattomampaa sulautua. Kaupungissa ja maaseudulla on myös eroja. Kaupungissa lähes kaikki tilat ovat enemmän tai vähemmän julkisia, näkyvillä olevia, mutta maaseudulla yksityisyyden määritelmä voi olla paljon laajempi.

Aidantakainen kuuluu julkisrauhan piiriin.

Hylätyn rakennuksen bongaaminen on kinkkinen homma, johon ei ole kaiken vatvonnan jälkeen takuuvarmoja ohjeita. Yhtä kinkkistä voi olla sinne pääsy ja vieläkin kinkkisempiä ovat käytössäolevien rakennuskompleksien hylätyt osat. Hylätyn tunnistaminen on silti perustava lähtökohta "UE-vainun" kehittämisessä, jota UE-orientoitunut ihminen alkaa harjoittaa kuin luonnostaan - ilman ohjeita tai oppaita.

Haastattelu: AlleycaT - maaseudun kärrypolkujen koluaja

Aktiivisia suomalaisia UE-harrastajia ei ole montaa. Vielä vähemmän on niitä, jotka reissaavat uupumattomasti viikosta viikkoon, vuodesta toiseen ja jakavat samassa tahdissa löydöksensä julkisesti muiden kanssa. Yksi tällainen ihme on mies AlleycaT-nimimerkin takana.

31-vuotias AlleycaT on lähtöisin Mikkelistä, mutta on pitänyt majaansa viimeiset 12 vuotta Tampereella. Hänet tunnetaan pitkistä reissuistaan ja harvenevan maaseudun dokumentoimisesta. Syrjäseutu ei voi olla kokematta yhtäläisyyttä hänen kanssaan, sillä molempia yhdistää vahva intohimo urban explorationiin, vaikka keskitymmekin erityyppisiin kohteisiin. Hänen maaseudun hylättyjen rakennusten kuvavarasto on vertaansa vailla. Kotona vietetyt tunnit tutkimusten parissa ja satojen kilometrien reissut eivät ole menneet hukkaan, sillä kokoelma sisältää autiotalojen ohella kymmeniä tehtaita, kouluja, myllyjä, autonraatoja, rautatiekohteita ja kaikkea mitä maaseudulta voi vain kuvitella löytävänsä. AlleycaT seikkailee yksin, vaikka toisinaan lyöttäytyykin yhteen toisen maanteiden ritarin, hammartin kanssa.

Tapaan AlleycaTin hänelle ominaisessa ympäristössä, eli hylätyllä maatilalla. Toisin kuin moni tapaamani harrastaja vaikuttaa AlleycaT lämminhenkiseltä ja helposti lähestyttävältä. Hän ei tärkeile tiedoillaan tai kokemuksellaan vaan pikemminkin rauhoittaa ilmapiirin tyyneydellään ja vaatimattomuudellaan. Istuudumme vanhan aitan portaille ja aloitamme haastattelun.

hammart ja AlleycaT Pirkanmaalla 2012.

Syrjäseutu: Miten ja milloin huomasit harrastavasi UE:ta?

AlleycaT: Urban explorationiin eksyin 2007. Taisin aluksi seurata Spivey Pointia, jonka kautta ajauduin Suomen UE-forumille Q-elementsiin. Seurasin Q-elementsin toimintaa alkuajoista lähtien taustalta, kunnes sitten oman kameran hankkimisen myötä rekisteröidyin foorumille ja harrastus lähti käyntiin toden teolla. Loppu onkin historiaa.

SS: Olet selkeästi painottunut maaseudun kohteisiin. Mikä niissä vetää?

AlleycaT: Paikkojen historia. Ehkä se pohdinta siinä: ketä siellä on asunut tai minkä vuoksi paikka on jäänyt autioksi. Kuvauskannalta maatilat ovat hienosti kasvaneet umpeen ja saaneet rauhassa rappeutua luoden jänniä asetelmia, joita ei esimerkiksi tehtaista löydä. Iso osa viehätystä on myös niiden etsiminen karttoja tutkien. Menee monta tuntia, iltoja, kun tietoneelta tutkii karttoja ja pohtii meneekö tuosta reitti jonnekin tai olisiko tuolla jotain. Vaikka itse matkat on tietysti se pääjuttu siinä.

Hylätyt maatilat ovat AlleycaTin leipälaji.

SS: Mitä haluat tuoda kuvissasi esiin vai onko se puhdasta tiedon tallennusta eli dokumentaatiota?

AlleycaT: Se vaihtelee kovasti. Paikkoja, joista ei irtoa hienoja kuvakulmia tai sopivaa valoa, tulee dokumentoitua ihan vaan muistoksi. Jos taas tunnelma ja valo on kohdillaan, voi mennä montakin tuntia yhdessä paikassa väännellen kuvakulmia ja asetuksia kamerasta, että saa parhaan mahdollisen fiiliksen tallennettua. Yritän tuoda kuvissani esiin paikan unohdustilan. Sen kuinka kaikki on jäänyt sijoilleen, vaikka asukkaat on lähtenyt aikoja sitten.

Valokuvaus on olennainen osa AlleycaTin seikkailua.

SS: Sinulla on kattavasti aineistoa esillä Internetissä. Onko sinuun otettu yhteyttä sen johdosta virkavallan tai omistajien taholta? Entä positiivisessa mielessä?

AlleycaT: Kaksi henkilöä on ottanut yhteyttä siinä mielessä, että olisivat olleet halukkaita ostamaan tilan. Kyselivät mahdollisia omistajatietoja. Olen sitten varovaisesti koettanut kertoa, että en tiedä omistajaa. Jos olen kokenut, että kyselijät ovat olleet puhtaasti ostomielessä olen antanut osoitetiedot.

SS: Oletko joutunut hankaliin tilanteisiin kohteilla esimerkiksi omistajien kanssa?

AlleycaT: Eräällä kaivoksella on tullut maanomistaja vihaisena vastaan. Siitäkin puhumalla on selvitty. Autiotaloissa ei ole oikeastaan ollut ongelmia. Ehkä jostain tieltä joku on saattanut katsoa ja kurkkia, että kuka siellä hiippailee. Kameran nähdessään nekin on jääneet siihen. Nauloihin ei ole tullut astuttua eikä ampiaiset ole pistäneet. Eli aika vähällä olen päässyt.

Autiotaloissa kannattaa olla varovainen, vaikka suuremmilta onnettomuuksilta on vältyttykin.

SS: Mielenkiintoisimpia/oudoimpia löytöjä rakennuksissa?

AlleycaT: Lähiaikojen pysäyttävin kokemus oli viikko takaperin sellainen hyvin rikkoutunut ja lahonnut talo, jossa tuli vielä hanasta juokseva vesi. Onhan se mietityttänyt, miten se on mahdollista.

SS: Hienoin kohde?

AlleycaT: Vaikea sanoa. Niitä on monia. Ehkä Hallan sahan vanha voimala on kokemuksena yksiä parhaita. Ränsistyminen ja rakennuksen arkkitehtuuri oli erityisen vaikuttavaa. Suomessa ei ole toista oikein tullut vastaan. Toinen oli Kankaan paperitehtaan voimalaitos, joka oli yksi mielenkiintoisimmista sen laajuuden vuoksi.

Hallan voimala on tehnyt vaikutuksen AlleycaTiin.

SS: Kuinka usein käyt reissuillasi?

AlleycaT: Viikoittain. Heti, kun on rahaa ja vapaa-aikaa, tulee jonnekinpäin lähdettyä. Ai, miten? Harrastuksen alussa kuljin autolla ja pyörällä. Nostin pyörän takakonttiin ja ajoin tiettyyn paikkaan, nousin pyörän satulaan ja poljin kohteelle huomaamattomasti.

SS: Kohteet lienee sittemmin karanneet hieman kauemmaksi?

AlleycaT: Kyllä vaan.

SS: Miten UE on muuttanut maailmankuvaasi/elämääsi?

AlleycaT: Elämää se on muuttanut ainakin siten, että iso osa vapaa-ajasta menee alustavaan työhön, joka taas on historiantutkimista, kirjastoista lainaamien kirjojen selailua, jotka voisi käsitellä aihetta tai sisältää vinkkejä kohteista. Tietokoneella istumiset ja karttojen selailut vievät myös aikansa. Laajemmalta kantilta mietityttää Suomen, miksei maailmankin, maaseudun autioituminen. Kun ihmiset muuttaa kaupunkeihin, niin jatkuuko se aina vaan, loputtomasti. Muuten en osaa sen kummemmin analysoida sitä.

UE on mullistanut AlleycaT:n elämää. 

SS: Kiitos. Tämä oli tässä.


Linkit:

AlleycaTin laajaan tuotantoon voi tutustua allaolevista linkeistä:

AlleycaT:n Kuvasiilo
AlleycaT Google+:ssa

Syrjäseutu Facebookissa

Syrjäseutu on edustettuna Facebookissa. Koska ajoittainen reissailu viivästyttää blogin päivittämistä, on Syrjäseudun ylläpito on todennut pienempien ja turhempien tiedotteiden sekä yksittäisten kuvien julkaisemisen Facebookissa järkevämmäksi. Facebook-sivuilla tarjoillaan lisäksi muuta bonus-materiaalia ja alan linkkejä.

Kaikenlainen tuki, oli se sitten tykkäämistä tai kritiikkiä, on tervetullutta.

https://www.facebook.com/Syrjaseutu

UE:n eettisyydestä

Aina on ihmisiä, joiden mielestä urbaani löytöretkeily on väärin ja rikollista toimintaa. Tähän lienee osasyynä luvattomuus. Moniin suurempia riskejä sisältäviin lajeihin kuten sukellukseen tai ampumiseen tarvitsee luvan. Urbaani löytöretkeily on sen sijaan yhteiskunnan valjastamatonta, vapaata ja järjestäytymätöntä toimintaa. Toisin kuin urheilijoille on urheilukentät ja kerholaisille kerhotilat, urbaani löytöretkeilijä voi seikkailla periaatteessa missä vaan. Monet kokevat tällaisen lähes rajattoman vapauden uhkana. Syynä voi olla pelko tai kateus. Vähän kuin murto-osaan kutistunutta susikantaa, pelokkaat ihmiset kavahtavat varjoissa hiipiviä urbaaneja vaeltajia.

Portit ja aidat eivät pidättele löytöretkeilijöitä.

Laissa ei ole kohtaa, joka kieltäisi urbaanin löytöretkeilyn. Hylätyissä rakennuksissa saa poliisinkin mukaan liikkua. Lakia voi tulkita lopulta monella tapaa ja se onkin vain työkalu oikeudenmukaisuuden määrittämisessä. Ongelma on enemmän hylätyn määrittämisessä. Mitään aukotonta määritelmää hylätylle rakennukselle ei ole kehitetty, vaikka kaikille lienee selvää, että sammaloitunut, katoton, ikkunaton ja oveton tyhjä raunio keskellä metsää on lähes satavarmasti hylätty. UE kuitenkin ulottuu toisinaan myös tyhjilleen jääneisiin ja vähän käytettyihin tiloihin.

Tyypillinen esimerkki totaalisen hylätystä rauniosta. Tallinna 2011.

UE-harrastajat joutuvat usein itse miettimään, mihin asettavat rajansa. Mikä on hyvän maun mukaista, eettistä toimintaa. Aina se ei ehkä toimi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä jokainen tekee virheitä. Tärkeämpää on, mitä niistä opitaan. On tervehdyttävämpää omakohtaisesti käydä läpi moraaliset ongelmakohdat kuin omaksua joukko valmiita normeja, vaikka muidenkin kokemuksista voi oppia. UE laittaa harrastajat uudelleenarvioimaan eettiset periaatteensa kerta kerran jälkeen - kohde kohteelta. Kokemuksen myötä moraali on ehkä tällöin vahvemmalla pohjalla ja helpommin perusteltavissa.

Jokainen kohteellemeno on uusi testi. Aina on tehtävä tilannearvio kohteen riskeistä. Onko talo mahdollisesti vielä jossain käytössä tai häiriintyykö naapurit, jos menen tekemään lähempää tutkimusta. Kyse on loppupelissä melko pienistä asioista, mutta tunnollisille löytöretkeilijöille se aiheuttaa sydämen tykytyksiä ja harmaita hiuksia, koska kohtaamisessa ulkopuolisen kanssa tilanne on kiusallinen ja outo molemmin puolin.

Siisti pihapiiri ja hylätty juna oleilevat vieretysten.

Kaikkia löytöretkeilijöitä, kuten ihmisiä yleensäkään, ei yhdistä vahva tunnollisuus tai eettisyyden taju. Järjestäytymättömät UE-harrastajat eivät ole sitoutuneet mihinkään ja toimintapoja on monia. Tarve exploraatioon saattaa huonossa tapauksessa ajaa löytöretkeilijän väärille urille ja ylittämään UE:n eettiset ohjenuorat, joista päällimmäisinä on: älä riko, älä varasta.

Yrityksen arkistot täydellisessä, muuttumattomassa järjestyksessä vuosienkin jälkeen.

Hyvin säilyneet kohteet ovat harvassa ja niitä on hyvä suojata niin muilta kuin itseltäänkin.
"Matkamuiston" nappaaminen mukaan saattaa tuntua mitättömältä ja harmittomalta teolta hylätyssä rakennuksessa. Vastaavasti syrjäisessä paikassa, kauan sitten unohtuneen luolan ruosteisen lukon rikkominen ei kaikille tuota omantunnontuskia. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, milloin joku tavaraansa kaipaa. Vaikka ei kaipaisikaan, kaikki varastettu ja anastettu irtaimisto on pois muilta kohteen löytäjiltä. Samaten jotain tarkoituksellisesti rikkoessa, vaikkakin vain sisäänpääsemiseksi, löytöretkeilijästä voi tulla yhtä niin inhoamassa vandaalin kanssa - paikkojen tuhoaja ja hyväksikäyttäjä ilman sen jalompaa lähtökohtaa. Tällainen yli-innokkuus on ehkä ominaisempaa aloittelevalle seikkailijalle, joka ei välttämättä ole edes tietoinen UE:sta saatika perehtynyt harrastuksen metodeihin tarkemmin. Kokemus voi myös tuoda mukanaan välinpitämätöntä paatuneisuutta ja ylimielisyyttä. "Vanhojen partojenkaan" ei kannata tuudittautua maireutensa alle.

Loppuunasti vietyä vandalismia Hangossa 2010.

Sisäänpääsyä voimakeinoin tehdessä on hyvä tiedostaa oman rikosvastuullisuuden ohessa tekevänsä mahdollista palvelusta myös muille kuten varkaille ja vandaaleille. Ennen kaikkea tällainen toiminta on omistajia, mutta myös muita UE-harrastajia kohtaan haitallista. Pahimmillaan se voi vaikuttaa negatiivisesti harrastuksen julkiseen kuvaan kuten Amerikassa, jossa UE:ta verrataan yleisesti jo rikolliseen toimintaan. Muuten niin matalaprofiilisen, pienen joukon maine on helppo pilata esimerkiksi tavaroiden anastamisella tai seikkailemalla käytössä olevassa metrotunnelissa aiheuttaen liikenteelle mittavia katkoksia.

Suomessa metrotunnelit ovat hyvin valvottuja.

Miksi sitten lupaa ei kysytä? Varsinkin, jos harrastajien tunnollisuutta koitetaan jotenkin vakuutella. Osa harrastajista kyllä toimii esimerkillisesti luvan etukäteen hankkineena. Ongelmana luvallisuudessa saattaa kuitenkin olla jännittävän ja autenttisen kokemuksen menettäminen. Toisekseen kohdetta hallinnoivat tahot eivät ole välttämättä edes tietoisia kaikista omistamistaan tiloista. Näin kävi muun muassa Lahdessa toukokuussa 2013, kun toriparkin rakennustöissä kaivinkoneen kauha kolahti yllätyksenä Suomen Pankin väestönsuojan salaiseen tunneliin, joka osoittautui unohdetuksi varauloskäynniksi. Joskus myös urbaanit löytöretkeilijät paljastavat asioita, jotka olisivat muutoin vaipuneet unholaan.

Aina luvan saaminen ei ole hylättyjen kohteiden tapauksessa edes tarpeellista. Esimerkkinä vuosikymmeniä korvessa lojunut vanha metsäauto tai kaupungin puistossa sijaitseva toisen maailmansodan aikainen bunkkeri. Toisinaan se ei ole mahdollista omistajien poismentyä tai kadottua. Joskus taas kohteen omistajana on toiminut konkurssiin mennyt firma.

Kaikkien ulottuvilla olevia maailmansotien aikaisia linnotteita Helsingissä 2013.

Silti urbaaniin löytöretkeilyyn kuitenkin kuuluu luvattomuus - erään UE-konkarin sanoin "pieni kansalaistottelemattomuus". Tätä voi perustella sillä, että kävely ja kuvien napsiminen tyhjissä ja unohdetuissa tiloissa on loppupelissä harmitonta toimintaa, jossa hyödyt ovat suuremmat. Sen lisäksi, että urbaanien tilojen tarkempi tutkiminen on opettavaa ja mieltä stimuloivaa, olisi moni asia jäänyt selvittämättä ilman omatoimisia kansalaisia. On paljon kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tiloja, joista osa luultavasti jäisi dokumentoimatta ja näkemättä ilman urbaania löytöretkeilyä. UE-harrastajat voivat tarvittaessa myös raportoida viranomaisille kohteilta löytyvistä riskeistä tai ongelmista kuten kävi Hyvinkäällä helmikuussa vuonna 2008, kun urbaanien löytöretkeilijöiden valppaus pelasti loukkuun jääneet koirat käyttämättömässä teollisuusrakennuksessa.

Urbaanit löytöretkeilijät pitävät mieluusti matalaa profiilia julkisella puolella, koska toiminnan katsotaan olevan epämääräistä, "lain harmaalla alueella" toimimista. Kaikkea ei toki tarvitse kertoa, mutta niin kauan kuin UE:n eettisistä periaatteista pidetään kiinni ja vahinkoa kohteille tai niiden omistajille ei koidu, UE on eettisesti pesunkestävä harrastus, jota ei tarvitse häpeillä.

Linkit: EnglishRussia ja venäjänkieliset sivustot

Niin kuin UE-sivustojen kanssa monesti, niiden elämänsykli ei ole pitkä. Yksi syntyy ja toinen lopettaa. Niin se on myös Venäjällä. Olen kerännyt tähän muutaman toistaiseksi toiminnassa olevan sivuston, joka on herättänyt huomiota kattavuudellaan tai poikkeuksellisen hienolla ilmeellä.

Suuri osa hylätyistä kohteista venäjänkielisissä maissa on romahtaneen Neuvostoliiton peruja.

Yksi eniten linkatuista lienee elokuussa 2006 perustettu kuvablogi EnglishRussia.com, joka oli alkuun yhden miehen blogi. Miehen, joka oli tyytymätön Venäjän lehdistön rajattuun uutisantiin ja päätti perustaa blogin korjaamaan näitä puutteita. Salamyhkäinen ja niskoitteleva Venäjä ja sen kulttuuri on pitkään ollut pimennossa ja hankalasti saavutettavissa jo kielensäkin ansiosta. Erikoiset tapahtumat ja uutiset saavuttivat englanninkielen ansiosta länsimaisetkin lukijat ja sivustosta tuli vuodessa megahitti. Nykyään massayleisön keräävä blogi on saanut suitsutusta maailman mediassa. Vaikka EnglishRussia keskittyy venäjänkielisten maiden maanläheisempiin ja poikkeuksellisempiin uutisiin, on sillä kuten yleensä entisillä Neuvostovalloilla paljon annettavaa myös UE:lle.

Hyvä ja helppo tapa löytää rappioromanttisemmat bloggaukset on lisätä sana abandoned tageihin:
http://englishrussia.com/tag/abandoned/

Vaikuttavan kattava foorumityyppinen sivusto urban3p project tuhansine kohteineen. Kielimuurin vuoksi tutustuminen saattaa olla vaivalloista. Rekisteröinti on tehty hankalaksi:
http://urban3p.ru/

Toinen vaikuttavan oloinen foorumityyppinen sivusto swalker.org, mutta edellisen tapaan hieman hankala tutustuttava kielitaidottomana. Siltikin kuvamateriaali on ajoittain mykistävää:
http://swalker.org/

URBEX.ru on 5 nuoren miehen ylläpitämä erittäin informatiivinen UE-sivusto, jossa linkkejä myös muille venäläisille alan sivustoille:
http://urbex.ru/

2009 perustettu ukrainalaisen general_kosmosan kuvablogi on kohtuullisen vaivaton selattava. Kuvat on viimeisen päälle laadukkaita:
http://general-kosmosa.livejournal.com/

Muutaman henkilön ylläpitämä Meridian´28, sotahistoriaan painottuva kuvablogi sisältää myös muita pitkälle raunioituneita kohteita. Materiaalia on kertynyt vuodesta 2008.
http://www.meridian28.com/

Ei tässä varmastikaan ollut kaikki maininnan arvoiset. Vain Syrjäseudun haaviin jääneet. Sivustoja ja blogeja on lopulta lukemattomia niin kuin kohteita entisen Neuvostoliiton alueilla.