Kohteiden etsintä

Ulkopuolisille urbaanissa löytöretkeilyssä näkyvin osa on harrastajien kohteissa ottamat kuvat. Ne ovat kuitenkin yleensä vain osa lopputulosta toisinaan mittavallekin työlle. Toisin kuin itäblokin maissa, Suomessa kohteet eivät välttämättä ole helposti saavutettavissa. Siksi kohteen löytäminen voi vaatia pitkällistä tarkkailua tai tiedonhakua. Google onkin monen "kotitutkijan" ystävä. Internetissä tarjolla olevat useat karttapalvelut katunäkymineen sekä satelliitti- ja kopterikuvineen helpottavat turhaa juoksemista, vaikkakaan niistä saatava tieto ei ole koskaan paikallakäymisen veroista. Joskus vanhoista kohteista löytää paremmin tietoa kirjoista tai vanhoista kartoista. Kuntien vuosittain julkaisemat kaavoituskatsaukset luovat myös paikalliselle harrastajalle hyvän käsityksen kotikunnassaan tapahtuvista muutoksista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Sitäkin yksityiskohtaisempaa tietoa tulevasta tarjoavat paikallisuutiset. Pitkillä löytöretkillä on hyvä ottaa matkasta kaikki irti. Siksi perusteellinen reissuunvalmistautuminen, jota kutsun pohjatyöksi, voi tarjota retkeltä enemmän ja minimoi mahdollisien kohdemissauksien ja uusintareissujen määrää.

Itäblokin maissa kohteet ovat näyttävästi esillä.

Karttaa katsomalla voi nähdä paljonkin. Teiden nimet saattavat viitata tietynlaiseen toimintaan ja voivat johdattaa kohteen jäljille. Esim: sahatie tai tykkitie. Jos ei keskustaa ole uudelleen sijoitettu tai rakennettu viime vuosina, tarjoaa vanhan kylän tai kaupungin keskusta yleensä monimuotoisempaa rakennuskantaa, mikä on potentiaalisempaa kohdelöydöille. Vanhat rakennukset eivät useinkaan täytä nykyhetken laatuvaatimuksia ja siksi jäävät joskus tyhjilleen. Autiotalobongaajat etsivät kartoista syrjäisiä rakennuksia, joille enää ei johda tietä tai se on kasvanut umpeen. Yksinkertainen ja hyväksihavaittu konsti. Internetissä on hyvinkin yksityiskohtaisia karttapalveluja, joista löytyy tietoa aina kaivostoiminnasta muinaisjäännöksiin lähtien. Kansalaisen karttapaikka on yksi palveluista. Toisin kuin vaikkapa Google Maps, se tarjoaa satelliittikuvat koko Suomen alueelta. Joskin käyttöliittymässä on vielä parantamisen varaa. Kannattaa siis testata, sillä ne tarjoavat eri ominaisuuksia. Jos oikein lykästää, kohteesta löytyvät kartat kertovat arvokasta tietoa paikan toiminnasta tai jopa ennenlöytämättömistä alueista.

Entisen telakan kartta antaa osviittaa, mitä eri rakennuksissa on tehty.

Suomalaista UE-kirjallisuutta ei varsinaisesti ole, vaikka naapurissamme Ruotsissa mainetta niittänyt UE-kirjailija Jan Jörnmark on saavuttanut menestystä tällä saralla. Suomessa kirjoja on metsäautoista, taidevalotuksista ja villieläimistä autiotaloissa, mutta ei mitään selkeästi aiheeseen sitoutunutta. Edelliset mukaan lukien lähimmäksi pääsee kulttuurihistorialliset ympäristöoppaat. Erilaiset historia- ja yritystietokirjat puolestaan tarjoavat kohteiden taustoihin syvyyttä. Esim: Suomen tiiliteollisuuden historia tai UE-raamatuksikin tituleerattu Timo Kantosen Satakunta sahaa Suomessa kertovat teollisuudenaloista, jotka ovat näivettyneet murto-osaan kultaisista vuosistaan jättäen rapistumaan monta teollisuusmiljöötä taakseen. Kirjoja helpommin kohteita löytää harrastajien kuvasivustoilta. Osan harrastajista tiedetään tekevän myös yhteistyötä ja vaihtelevan kohdetietoutta luottamiensa tahojen kanssa. Varovaisuutta on kuitenkin noudatettu, ettei tieto arvokkaista ja hyvinsäilyneistä kohteista päätyisi vääriin käsiin.

Juurikorven tiilitehtaan puolikas romumiljöineen oli vain yksi surullinen esimerkki jo lähes unohtuneesta teollisuudenhaarasta.

Runsas liikkuminen edesauttaa ympäristön hahmottamista karttojen lukemisen ohella. Monet aloittelevat harrastajat sortuvat kuitenkin päämäärättömään pyörimiseen löytämättä mitään. Jos pohjatyötä ei ole tehty, on hyvä olla jonkunlainen ajatus siitä, mikä on potentiaalista aluetta tutkia. Nykystandardien mukainen asuinalue on yleensä kaukana potentiaalisesta. Myös kaupunkien ydinkeskustat ovat monesti tarkasti hyötykäytössä. Sitä vastoin teollisuusalueet, rautatiet ja maaseudun syrjäiset pikkutiet ovat helpon kohteen toivossa elävän oljenkorsi.

Sattumalta Karjaan aseman kupeesta bongattu vuonna 1948 valmistettu Ukko-Pekka romutettiin 2012.

Urbaani löytöretkeily ei ole kuitenkaan aina uuden etsimistä. UE-turismia esiintyy. Skenessä on yleisesti tunnettuja kohteita, joista on käytetty termiä "turistikohde". Näitä ovat mm: Tampereen Kolkos (kattohuopa- ja laastitehdas), Vuosaaren jätevedenpuhdistamo sekä edesmennyt Raunistulan rehutehdas. Nämä luovat oivan areenan kevyemmälle seikkailulle, miittien järjestämiselle ja aloittelijoille hyvän ponnahduslaudan urbaanin löytöretkeilyn maailmaan. Tutkia voi ja kannattaa myös entuudestaan tuttua kohdetta. Kohteissa on paljon yksityiskohtia, joita harvoin kaikkia huomaa. Ja joskus aikaisemmin suljettu osa saattaakin olla toisella kertaa auki.

Raunistulan rehutehdas oli suomalaisen UE-yhteisön puhutuin kohde kunnes se purettiin (2010) pikkupojan pudottua siiloilta kuolemaansa vuonna 2009.

Aktiivinen löytöretkeilijä käyttää paljon energiaa tarkkailuun. Omakohtaisesti se on muuttanut tapaa, jolla katson maailmaa. Katse terävöityy tietynlaisiin asioihin kuten pommisuojien hätäpoistumisteiden maanpäällisiin pömpeleihin tai rakennusten rikkinäisiin ikkunoihin. Asiat, joihin ei ennen kiinnittänyt huomiota, voivat nyt olla vihje UE-kohteesta. Exploraattori pystyy pienistä yksityiskohdista päättelemään kohteiden statuksesta eli tilasta paljonkin. Käyttöaste, sisäänpääsy ja riskit ovat asioita, joihin ensin haetaan vastausta. Tarkkailu on eritoten avainasemassa paikoissa, joista ei löydy entuudestaan tietoa. Kokemuksen myötä UE-silmä ja vaisto on kehittyy. Kohteiden bongaamisesta tulee entistä helpompaa.