tiistai 14. toukokuuta 2013

Riskit UE:ssa

UE:ta aloittaessa on aluksi hyvä omaksua tietyt eettiset perussäännöt, koska hankaliin tilanteisiin tässä harrastuksessa on helppo joutua. Yleisin käytetty motto on "Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Se itsessään sisältää sisältää jo monta neuvoa; älä sotke, älä riko äläkä varasta. Kohteiden kunnioitus on olennainen osa harrastajien jakamaa arvomaailmaa. Vaikka hylätyissä rakennuksissa oleskelu ei sellaisenaan olekaan lain mukaan tuomittavaa, voi hylätyn määritelmä olla eri riippuen paikasta. Puoliksi palanut ja purettu talo on todennäköisesti hylätty Suomessa, mutta Venäjällä tuo samainen talo kelpaa vielä monille mainiosti jopa asuinkäyttöön. Monet raihnaisen näköiset rakennukset saattavat elää hiljaiseloa kesäasuntona tai varastona.

Epämääräisissä paikoissa liikkujiin saatetaan helpommin yhdistää muita epäilyjä kuten varkauksia ja vahingontekoja. Huhujen mukaan näin on käynytkin ja vahingonkorvauksia sekä sakkoja on makseltu. Vaikka urbaani löytöretkeily sinällään on melko viatonta toimintaa, on jokaisen harrastajan syytä ymmärtää, että hänen toiminnastaan saattaa koitua negatiivisia seuraamuksia. Varashälyttimen tahaton laukaiseminen aiheuttaa poikkeuksetta ylimääräistä työtä, kuluja tai päänvaivaa kohdetta hallitseville tahoille. Joskus pelkkä liikkuminenkin kohteessa voi olla eettisesti arveluttavaa tai, mikä pahempaa, tuomittavaa. Jokaisen harrastajan vastuulla ja omassa päätäntävallassa on se minne nokkaansa työntää vai työntääkö ollenkaan. Usein tuo jälkimmäinen voi olla se viisain vaihtoehto.

Joskus jalanjälkien jättäminenkin voi olla liikaa.
Muistelma:

Lähdimme tutun konkariharrastajan kanssa tutkimaan osittain purettua teollisuusrakennusta. Kutsutaan häntä nyt vaikka Kalleksi. Pääsimme vaivattomasti avonaisesta portista purkualueelle ja sisään purkutöissä syntyneestä aukosta. Kalle tutki kellaria, kun kurkkasin rappukäytävästä 1. kerrokseen, jonka aulan katonrajassa huomasin pian liikkeentunnistimen. Vetäydyin ja palasin välittömästi kellariin mainiten tapahtuneesta Kallelle. Jatkoimme alakerrassa kuvaten uskoen kaiken olevan kunnossa, mutta parin minuutin päästä vartijat yllättivät meidät kellarista. Liikkeentunnistin oli huomannut minut. Muutaman kysymyksen jälkeen vartijat ohjasivat meidät etuovesta ulos, tarkistivat henkilöllisyystodistuksen ja päästivät menemään. Jälkiseurauksia tapauksesta ei onneksemme aiheutunut. Toimisto-osa, jossa jäimme kiinni olikin suojeltu ja tarkoitettu säilytettäväksi uudelleenkäyttöä varten.

Autiolta näyttävä talo osoittautuu lähemmässä tarkastelussa olevan täpöten täynnä varastoituja laatikoita.
Uteliaisuus kuitenkin vie seikkailijan vääjäämättä kohti vaaroja. Etukäteen tehty selvitys kohteen ominaisuuksista ja hyvä valmistautuminen minimoi suurimmat riskit. Vaikka virkavallan kanssa tekemisiin joutuminen kuulostaakin ahdistavalta, liittyy urbexiin vakavempiakin riskejä kuten loukkaantumiset ja sairastumiset. Tiettävästi suomalaisia harrastajia ei ole homeenhaistelun tuoksinnassa menehtynyt, mutta maailmalta löytyy esimerkkejä tästäkin. Kuolemat ovat usein olleet seurausta putoamisista kohteissa, joissa rakenteet ovat pettäneet alta. Myös hylättyihin maanalaisiin kohteisiin sekä louhoksiin liittyy aina sortumavaara. Sadevesitunnelien tulvat ovat vieneet mukanaan joitain seikkailijoita. Sadevesitunnelien vähyydestä johtuen onnettomuudet Suomessa taitavat liittyä enimmäkseen heikkojen rakenteiden pettämiseen. Näin kävi ainakin aikaisemmassa päiviyksessä mainitsemassani Raunistulan rehutehtaalla, kun 12-vuotias poika tippui siilojen välitasolta kuolemaansa vuonna 2009.

Eri kohteissa on niille ominaiset vaarat. Hylätyissä ja purkukuntoisissa rakennuksissa vaaroja muodostavat särkyneet lasit, maasta törröttävät naulat tai muut teräesineet, hauraat rakenteet, asbesti tai huumeruiskut. Jätevesiviemäreissä hapettomat tilat ja räjähdysherkät alueet luovat hengenvaarallisen pelikentän. Viemärisukeltajien ehdottomiin asusteisiin kuuluukin paineilmalaitteet, kaasumittari ja kuivapuku. Hapettomia tiloja voi myös esiintyä suljetuissa tiloissa kuten säiliöissä ja putkissa. Hapettomuutta ei ihminen huomaa ilman mittareita, joten nirri kyllä lähtee varoittamatta. Myös palaneen rakennuksen palamiskaasuja on parempi olla hengittämättä. Kohteiden asukeista, eritoten muista ihmisistä, ei Suomessa ole raportoitu ongelmana. Ulkomailla sen sijaan on parempi pelata varman päälle ihmisiä tavattaessa: jengit, nistit tai muut omaisuutensa puolustajat saattavat olla arvaamattomia. Explooraajien tiedetään lahjoneen alkoholisteja tupakalla hyväntahdon eleenä tai ongelmien välttämiseksi.

Suomessa hylättyjen rakennusten tavallisimpia asukkaita  eläinten ohella ovat talonvaltaajat. Sompasaaren sataman, purettavaksi määrätty konttorirakennus on muuttunut sosiaalikeskus Satamaksi vuonna 2009.
Riskejä voi minimoida kunnollisella varustautumisella. Taskulamppu, varalamppu, suojakäsineet, ensiapupakkaus ja täyteen ladattu puhelin kuuluu huolellisen seikkailijan vakiovarustukseen. Tukevat kengät ja suojaava vaatetus helpottavat osaltaan tutkimista hankalissa olosuhteissa. Yksin reissuun lähtiessä on hyvä ilmoittaa jollekin minne menee ja milloin palaa. Niin vapauttavaa kuin yksin seikkaileminen voi ollakin, on järkevää ottaa kaveri mukaan vaarallisemmille kohteille. Puhelinta tulisi kantaa aina mukana, ellei seikkailtava kohde ole tiettävästi vaaraton. Huomioitavaa on, että maan alla puhelinyhteydet eivät toimi, ellei kyseessä ole käytössä oleva paikka matkapuhelinverkon tukiasemineen. Loukkaantuneen, yksinäisen ja puhelittoman seikkailijan löytäminen jostain ennalta tuntemattomasta loukosta voi olla pelastajille ylitsepääsemätön tehtävä.

Kasvillisuuden alle jääneet aukot ja avonaiset kaivonkannet ovat petollisia tutuissakin kohteissa.
Tekstin ei ole tarkoitus pelotella vaan valmentaa tulevaan. Riskeistä on hyvä olla tietoinen. Maailma on vaaroja täynnä, mutta urbaani löytöretkeily Suomessa on loppujen lopuksi turvallista puuhaa verrattuna mihin tahansa urheiluun. Henkilökohtaisesti en ole loukkaantunut sadoista seikkailuista huolimatta - toistaiseksi.  Tiukkojen paikkojen könyäjille naarmut, kolhut ja vaatteiden repeämiset sen sijaan kuuluvat asiaan. Huolellinen exploraattori kuitenkin pötkii terveellä maalaisjärjellä pitkälle.

5 kommenttia:

  1. On Suomessakin noiden nistien ja deekujen kanssa saanut painia vähän yks sun toinenkin. Vaikka autiotöllit ei elokuvamaisesti kuhisekkaan epämääräisiä kulkijoita niin pimeässä kellarissa vastaan kävelevä virolainen metallivaras aiheuttaa kyllä vähän ylimääräisiä sydämmentykytyksiä. Muuten erittäin asiallinen artikkeli :)

    VastaaPoista
  2. Unodin aivan tuon kokemuksemme ja näin jälkeenpäin reaktiomme hieman huvittaa. Painimisesta sen sijaan en muista kuulleeni missään, mutta olisi kiva kuulla tarkempia yksityiskohtia, niin teen tarpeen mukaan korjauksia tekstiin. Olisiko niin, että sellaisia yleisiä norkoilukohteita kuin Turun Raunistula, Korjaustelakka tai Anni-Helena ei juurikaan ole? Ja ne, jotka on, on vaan liian pieniä. Siksi ei mitään tuoreita tapauksia ole julkisuuteen vuotanut. Helsingin entinen hengailumesta Puluhelvettikin on ollut kohtuullisen hyvin kiinni jo vuosikaudet.

    Itsekin olen kuparivarkaisiin törmännyt osittain puretussa rakennuksessa talvisessa yössä -25 asteen pakkasessa. Heitä oli 3 ja minä olin yksin. He "ystävällisesti" keskeyttivät toimintansa minut huomattuaan kuvailujeni ajaksi. Jokin kuitenkin käski minua olemaan viivyttelemättä heitä liian kauaa. Vaikka yleensä varastaminen onkin hanurista, tässä tapauksessa nuo putket olisivat muuten menneet kaatopaikalle, sillä rakennus oli jo muuten riisuttu. En siksi nähnyt moraalista ongelmaa tapauksessa. Vähän kuin ruoan dyykkaamista roskiksesta. Miksi heittää hyvää tavaraa hukkaan. Mutta siis näitä kokemuksia saa lähettää muutkin sähköpostiin tai kommenttilaatikkoon. Jos tarpeeksi materiaalia kertyy, voisin jotain tarinaa niistä sitten kehittää.

    VastaaPoista
  3. Painimisesta tuli vielä mieleen, että sellaisiin tilanteisiin voi paljon itse vaikuttaa. Kärjistely ja provokaatio ei ole kohteilla käytännöllistä. Itse vaikenen tai pötkin mieluummin pakoon kuin lähden tukkanuottasille. Mm: näistä syistä olisi mielenkiintoista kuulla tapausten kulusta ja yksityiskohdista tarkemmin. RFC ei varmasti ole tyhjästä keksitty. En vain koskaan ole tajunnut kysyä mistä homma juontaa juurensa.

    VastaaPoista
  4. Puurakennukset ovat kiva juttu, koska lahotessaan perinteinen sellainen voi kadota jopa täysin jälkiä jättämättä. Pitkään autioituneina olleissa puurakennuksissa on kuitenkin monesti tullut nähtyä, kuinka puoliromahtanut välikatto roikkuu suunnilleen parista säikeestä ja tippuisi aivastuksesta. On tullut vastaan kiinnostavia autiotaloja, joissa kaikki irtaimisto on tallella, mutta juuri tuon luhistumisvaaran vuoksi ei ole halunnut mennä oviaukkoa pidemmälle. Ovenkarmien alle kehotetaan muuten maanjäristystenkin aikana menenään (siis esimerkiksi Kaliforniassa), sillä siinä voi selvitä, vaikka talo luhistuisi.

    Ystävättäreni loukkasi juuri hieman pohkeensa, kun hylätyn kesäasunnon kuistilauta sortui jalan alla. Lahoilla laudoilla kävelyyn pitää vähintään kehittää tuntuma, jossa notkahdusten määrä tunnustellaan hapuilevin askelin ja tulkitaan oikein aivoissa. Naularivistöt ovat hyvä askeleelle, koska alla on silloin tukirakenne.

    Lahot tornit on vielä ihan oma hasardiryhmänsä. Kun Suomi oli takavuosina vielä täynnä lahoavia kolmiomittaustorneja, luulen monen tulleen niistä alas huonoin seurauksin. Mutta edelleen kohtaa toisinaan torneja, joiden juurella vain toteaa henkikullan sen verran arvokkaaksi, että alaperspektiivi saa riittää.

    VastaaPoista
  5. ...Viimeisimpänä esimerkkinä tulee mieleen Sveitsin mäkihyppytorni, joka muuten räjäytettiin alas viime syksynä.

    Kiitos kokemusten jakamisesta. Henkilökohtaisesti en mielelläni kokeilemaan onneani lahojen lautojen kanssa, vaikka kuten sanoit niiden kestävyyttä voikin hieman ennakoida. Toki aina mennään tilannekohtaisesti ja jokin nähtävyys saa minutkin kokeilemaan rajojani. Muistelen vielä Riihimäen vanhaa rautatievesitornia, jonne 2007, silloisena perheettömänä poikamiehenä kiipesin todella kuppasennäköisiä puisia portaita, joista osa laudoista oli kadonnut. Otin tukea portaiden reunamilta astumatta keskelle. Tiputus olisi aiheuttanut luultavasti vakavat vammat tai pahempaa. Se oli uhkarohkeaa ja typerää.

    Välillä taas tulee kohteita vastaan, jossa katosta läpi tullut vesi on vienyt ajan myötä jonkun osan lattiaa tai portaita, mutta toinen puoli on kuitenkin kuivaa ja kävelykelpoista. Ehkä osan harrastajista tunteman Lapuan viljakuivurin portaat on yksi hyvä esimerkki tästä.

    VastaaPoista