Inkerinmaa osa 11

Osa 11:

Saavuimme Kaprioon. Kaprio on perinteistä vatjalaisten ja inkeroisten aluetta. Sen suurimpana ja ylivoimaisesti tunnetuimpana nähtävyytenä voidaan pitää Kaprion keskiaikaista linnaa. Linnaan ja sen museoon pääsee pääsymaksua vastaan. Kello näytti paikallista aikaa hieman yli 18, jolloin aukioloaika oli juuri umpeutunut. Ei meidän tarkoitus alunperinkään ollut linnaan väen väkisin päästä, sillä linnan vieressä on vähintään yhtä mielenkiintoinen kohde, Pyhän Nikolaoksen kirkko. Sitä ympäröi puolestaan pieni, mutta sokkeloinen hautausmaa, josta emme onnistuneet löytämään yhtään suomalaisnimeä. 

Kaprion sijainti kartalla.

 

Maisemaa matkan varrelta - Kaprion näyttävin tehdas.

Kaprion linnan ovet ovat suljettu.

Ammattilainen asialla? Sähkötolppaan kätevästi asennetut pistorasiat.

Pyhän Nikolaoksen kirkko.

Kapriosta suuntamme jatkui sinne, minne rajavartiolaitos ei meitä kaksi vuotta sitten päästänyt. Sosnovyi Bor. Nimi, joka nostattaa varmasti osassa suomalaisista niskakarvat pystyyn. Eikä syyttä. Suomenlahden toisella puolella sijaitsee tämä Leningradin ydinvoimalaitos, jossa on käytössä 4 RBMK-reaktoria. Siis samanlaista, joista tunnetuin possahti Tšernobylissä 1986. Reaktorit ovat käyttöikänsä lopussa, mutta se ei venäläistä energiajättiä Rosatomia pelota - toisin kuin monia ympäristöjärjestöjä sekä Venäjän että Itämeren valtioiden asiantuntijoita. Sen sijaan, että reaktorit suljettaisiin, on energiayhtiö Rosatom päättänyt jatkaa niiden käyttöikää korjaustoimin. Sen lisäksi puutteita voimaloiden turvallisuudessa löytyy, vaikka niitä on pyritty minimoimaan valtioiden välisellä yhteistyöllä. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana on reaktori suljettu höyryvuodon takia ja läheisessä ydintutkimuskeskuksessa syttyi uhkaava tulipalo. Vaihtoehtoa energian saannille ei silti tunnu löytyvän. Sosnovyi Boriin on suunniteltu 4 uutta ydinvoimalaa, mutta niistä kaksi on vasta rakenteilla. 

Reitti Sosnoyi Boriin. Inkeriläisille se on Hevaan seutua.

 

Minkäänlaista papereiden tarkastuspistettä ei Kaprion suunnalta tultaessa ollut. Ajoimme kaupungin sisään koko ajan peläten pahinta. Valtaväylää ajaessamme liikennettä oli runsaasti. Tie kulkee voimaloiden ohi, joten ne näkyivät lähietäisyydeltä. Kuvaamaan emme tohtineet jäädä tien varteen, syitä ei varmasti tarvitse erikseen mainita. Ohitsemme hurruuttaa armeijan kuorma-auto, jonka katetulta lavalta sotilaat katsovat meidän menoamme huvittuneina. Ketään ei kuitenkaan vaikuta kiinnostavan monenkirjava auto ja nuo kaksi tšuhnaa eli suomalaistolloa sen sisällä, joten jatkamme kaupungin sydämeen etsien samalla jotain ravintolaa. Pyörimme pitkät pätkät Sosnovyi Borin katuja, mutta minkäänlaiseen keskustan oloiseenkaan emme osuneet. Korkeita asuinrakennuksia, kerrostaloja oli niidenkin edestä.

Ydinvoimala Kaprionlahden rannalla.

Siellä lepää, yksi suurimmista ympäristöuhista.

Myös kauppoja oli jonkin verran. Yksi sellainen oli rakenteilla oleva Keskon K-ruoka, joka tätä kirjoittaessa on jo avannut ovensa. Sosnovyi Borin K-ruokamarketti oli Keskon kymmenes marketti Leningradin oblastissa. Joskin myöhemmin samana vuonna uutisoitiin Keskon myyneen päivittäistavarakauppansa Lentalle. Keskolla on myös 8 K-rautaa alueella. Oli kuitenkin ilo huomata, että suomalaiset yritykset olivat uskaltautuneet Venäjän markkinoille. Esimerkiksi Hesburgerin ravintoloiden määrä oli nousemassa lähes 40:een. Nesteellä tiedetään olevan kymmeniä huoltoasemia Venällä. Myös Valio, Lindström, YIT, SRV, Intersport ja Lemminkäinen ovat aktiivisia toimijoita Pietarin seudulla. Suomalaisilla on toden totta annettavaa, kilpailuvalttinaan laatu, luotettavuus ja palvelu.

Kiertelyistä huolimatta ravintolaa ei silti löytynyt. Sosnovyi Bor vaikutti palveluidensa puolesta kertakaikkisen kuivalta kaupungilta, vaikka väkeä siellä tilastojen mukaan asusteli noin 65 000. Kurvasimme sitten erään kaupan pihaan, jossa nautimme perinteisen konepeltipäivällisen. Tällä kertaa olimme huvin kohteena venäläisille kaivostyömiehille, jotka saapuivat bussinrämällään pihaan. Meidän mielenkiinnon kohteena puolestaan oli kaupungin pohjoispuolella Suomenlahdelle ulottuvan Uustianniemen kärjessä olevat kohteet. Niitä kohti lähdimmekin sadetta uhmaten tallustamaan. Rannat olivat hienon hiekan peittämää. Sitä reunusti mäntymetsä. Matkaa kohteille oli linnuntietä tuskin kilometriäkään, mutta niitä ympäröinyt nato-langalla varustettu aita teki asiat kimurantiksi. Niinpä kiersimme aitaa hyvän matkaa, mutta heikkouksia siitä ei tuntunut löytyvän. Osittain betonimuurilla suljetun alueen takana kulkee myös tie, jota joku tai jotkut - mahdollisesti vartijat - pörinästä päätellen tuntuivat käyttävän. Yhä hankalammaksi käyvä maasto, vesisade ja tiheään kiinnitetyt varoitus- ja kieltokyltit lopulta veivät halukkuutemme lähteä pidemmälle. Alueella tiedetään kehitettävän optiikkaa muun muassa satelliitteihin, joten se selittänee jotain. Hylätyt, massiiviset tutkimuslaitokset muine ihmeineen jäivät muiden, rohkeampien seikkailijoiden ihmeteltäväksi.



Taivaanrannassa megakohde, massiivinen, hylätty laboratorio.



Uustianniemen hiekkarantoja.



Salaperäinen, aidattu alue.

Pettymykseksi jäänyt, mutta silti kiehtova Sosnovyi Bor oli osaltamme siis siinä. Matka eteni rantaa myötäilevää tietä kohti pohjoista. Oli alkanut jo hämärtää ja yöpaikan suunnittelu kävi ajankohtaiseksi. Päätimme yrittää yöksi Markon toiveiden mukaisesti suurempaan taajamaan ja se seuraava että lähin oli Kronstadt. Tässä vaiheessa oli selvää, että muutamat kohteet jäisivät väkisinkin väliin. Siihen sisältyivät muun muassa keskeneräisen tehtaan jämä, sukellusveneiden tankkaustukikohta sekä Yhinmäen sotilastukikohta. Kaksi viimeksi mainittua olisivat ajallisesti vaatineet enemmän kuin mihin meillä oli varaa. Yhtä kohdetta en kuitenkaan aikonut jättää tällä kertaa käymättä.

 

Tarina jatkuu...

Linkit:

Inkerinmaa osa 12

 

Inkerinmaa osat 1-13

Idän reissut