Inkerinmaa osa 6

OSA 6:

Vennäin Vuisakalta olimme ajaneet Ropsun suomalais-luterilaiselle, peräti vuonna 1798 rakennetun kirkon raunioille. Kirkosta oli vain seinät pystyssä, mutta viereiseltä hautausmaalta löytyi jälleen lisää suomalaisnimiä sisältäviä hautakiviä. Ropsusta taasen siirryimme Skuoritsan kirkolle, jossa teimme vastaavanlaisia havaintoja. Vuonna 1839 rakennettu suomalais-luterilainen kirkko on sekin tuhoutunut. Skuoritsan seurakunta perustettiin kuitenkin uudelleen 1990 ja pystyyn jääneiden seinien sisään on rakennettu erillinen kirkkorakennus. Kirkon ovessa oli lappu, jossa oli suomalaista kirjoitusta. Sen mukaan siellä edelleen järjestetään jumalanpalveluksia.

Ropsu ja Skuoritsa kartalla. Klikkaa suuremmaksi.

Ropsun suomalaiskirkko vuodelta 1798. (Kuva: Marko Kilpeläinen)

Jantusten hautakivi.

Skuoritsan suomalais-luterilainen kirkko on rakennettu 1839.

Suomalaisia nimiä hautakivissä Skuoritsan luterilaisen kirkon hautausmaalla.

Kun inkeriläisten traaginen menneisyys oli tiedossa, oli huojentavaa nähdä jotain merkkejä kadonneesta Inkeristä. Jopa jonkinsortin uudelleensyntyä kuten Skuoritsassa. Skuoritsasta puolestaan matkamme jatkui kohti Hatsinaa auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta.

Hatsina on lähes 100 000 asukkaan kaupunki Pietarista noin 50 kilometriä etelään. Sen suuruus nojaa Katariina Suuren aikaan, joka rakennutti Antonio Rinaldin suunnitteleman palatsin 1766-1781. Se on asuttanut monia keisarillisen perheen jäseniä. Niin itse Keisarinnaa, Paavali I:stä, Aleksanteri III:ta kuin Nikolai II:ta. Toisen maailmansodan melskeissä tämäkin palatsi koki kovia ja sen restauroiminen aloitettiin vuonna 1970. Hatsinassa on suomalais-luterilainen seurakunta, jonka vuonna 1828 rakennettu kirkko muistuttaa pitkälti Skuoritsan vastaavaa. Hylättyjä rakennuksia on myös jonkin verran, mutta emme vaivaa niillä tällä kertaa päätämme liiaksi. Sen sijaan Markon iloksi tutustumme eläväisen kaupungin keskustaan ja sen kävelykatuun.

Reittimme Hatsinaan tähän mennessä.

Hatsinan keisarillinen palatsi.

Eräs tuhoutunut kirkko. Rakennettu vuonna 1906.

Marko tilaamassa kvassia kävelykadulla, jotta ajokunto ei laskisi.

Puuduttavan automatkailun sijaan kävely ja sen aikana nautitut kylmät kvassit, eli venäläiset kotikaljan tapaiset juomat, virkistivät mieltä kummasti heinäkuun helteessä. Paitaakin etsimme Markolle sitä kuitenkaan löytämättä, sillä hikirannut olivat jo uurtuneet syvälle muutenkin jo rusehtavaan paitaan. Jonkin verran patongin ilmastointikojeesta puhalsi oloa huojentavaa kylmää ilmaa, kun suunnistimme tällä kertaa länttä kohti.

Noin 20 kilometrin ajon jälkeen saavuimme Spankkovaan. Suomalaisen huippuarkkitehdin Eliel Saarisen kerrotaan viettäneen täällä lapsuuttaan, kun isä toimi kirkkoherrana. Vielä vuonna 1928 Spankkovassa asui 6500 inkeriläistä, mutta Jatkosodan aikana saksalaiset evakuoivat valloittamiltaan alueiltaan inkeriläiset Suomeen. Luterilainen kirkko vuodelta 1833 hautausmaineen on kuitenkin vielä sijoillaan, tosin sodasta raunioituneena. Päädymme jälleen tähystelemään suomalaisia sukunimiä hautakivistä, joita löytyikin ihan mukavasti.

Lähettyvillä oli myös toinen kirkko, Tillitsan ortodoksinen kirkko Jelisavettinassa, joka oli rakennettu vuonna 1765. Tämäkin kirkko tuhoutui sodassa. Tarkemmin vuonna 1940. Kuten Spankkovassa, myös Jelisavettinan inkeriläisväestö evakuoitiin saksalaisten perääntyessä Suomeen.

Tillitsan ortodoksinen rauniokirkko Jelisavettinassa.

Mutta kuinka niin inkeriläisiä evakuoitiin Suomeen? Pelastuivatko he Stalinin karkotuksilta? Tästä lisää tarinan seuraavassa osassa...

Linkit:

Inkerinmaa osa 7

Inkerinmaa osat 1-13

Idän reissut