Inkerinmaa osa 3

OSA 3:

Aurinko oli hyvää vauhtia laskemassa Pietarin keskustassa. Toisaalta se helpotti kulkua, sillä liikenteen määrä väheni suhteessa hämärän lisääntymiseen. Toisaalta taas hämäryys hankaloitti sekä havainnoimista että kohteissa liikkumista. Suurkaupungin keskustan kohteissa muihin asiattomiin kulkijoihin törmääminen on samalla yhä epämiellyttävämpää. Sen lisäksi väsymys ja nälkä alkoivat vaikuttaa myös reissun kulkuun liittyvään päätöksentekoon.

Ajoimme Vasilinsaaren kautta etelää kohti. Sivuutimme Amiraliteetin mahtavan telakka-alueen, jonka perusti kukas muukaan kuin Pietari Suuri 1704. Vuoden 2007 Turun Sanomien mukaan telakalla on rakennettu hurjat 2600 alusta, joista 303 oli sukellusveneitä. Telakasta ei korkeiden muurien takaa näy paljoakaan. Näimme myös vilaukselta Uuden Hollannin saaren, joka oli viime vuosiin asti suljettua sotilasaluetta. Ränsistynyttä, mutta kunnostuksen alla elävää saarta on avattu asteittain yleisölle.

Marko patongin puikoissa mahtavassa Pietarissa.

Nälkä kurni jo vatsassa, mutta miljoonakaupungissa ei vain tuntunut tulevan sopivaa ruokapaikkaa vastaan. Yhden stalovajan edessä pysähdyimme. Olimme jo ovesta sisällä, kun huomasimme liian fiinin yleisilmeen, asiakkaita hienoissa puvuissa. Katumus takoi pian takaraivossa. Pietaria on aiemmin pidetty kalliina matkakohteena, mutta romahtaneen ruplan kurssi on tasoittanut menoa. Hintahaitari on silti suuri. Katsoimme täten paremmaksi poistua ennen kuin oli liian myöhäistä.

Edessämme oli jälleen muutama teollisuuskohde. Ensimmäinen niistä oli 1900-luvun alussa perustettu viinatehdas, joka ei rupuisuudestaan huolimatta ollut edes hylätty. Kanaalin sillalta avautuivat kuitenkin näyttävät maisemat tehdasalueelle. Seuraava kohde oli puolestaan hieman vanhempi, Leningradin liimatehdas. Sitä oli alettu kunnostaa. Kolmas sitten oli Venäläis-Amerikkalainen kumitehdas Obvodnyi kanavan rantakadun varrella. Julkisivu on lähes 600 metrin mittainen, mutta minkäänlaista mahdollisuutta sisäänpääsyyn ei siitä kohden ollut.

Satama-aluetta.

Viinatehtaasta tupruttelee savua, tehdas toimii.

Kumitehdas Obvodnyi-kanavan varrella on massiivinen ja käyttämätön.

Kumitehdas on kuitenkin selkeästi käyttämättömänä, joten kiersimme aluetta sen mitä autolla pääsi. Sen itäpuolella oli lisää hylätynoloisia rakennuksia, joten ajoimme parkkiin ja jalkauduimme. Kävelimme pätkän pitkin teollisuusrataa, jonka varrella oli muun muassa 1902-1904 rakennettu asuintalo. Kuusikerroksinen asuintalon runko oli kärsinyt tuhopoltoista. Sisäänpääsylle ei näkynyt suoranaisia fyysisiä esteitä. Sisätilat vaikuttivat kuitenkin roskaisilta ja synkiltä, luultavasti noesta mustuneilta. Hämyisen näköistä sakkia norkoili radan varrella. Osa oli etelästä saapuneita laittomia siirtolaisia, jotka asuivat vaatimattomissa työmaaparakeissa. Näistä arvaamattomista tekijöistä johtuen sisätilojen tutkiminen ei lopulta napannut kumpaakaan meistä.

Hämyistä teollisuusrataa kumitehtaan takana.

Radan varressa ollut suurikokoinen kerrostalo on synkän näköinen ilmestys.

Tämäkin tilkitty komistus on 1900-luvun alusta.

Niin matkamme kulki edelleen kohti etelää. Olimme kuitenkin jo matkalla poispäin Pietarin ytimestä. Pari kolme kohdetta oli jäljellä illalle, mutta yön lähestyessä vääjäämättä joutuisimme tekemään karsintaa. Ennen kehäteiden ulkopuolelle siirtymistä matkallamme oli vielä yksi pakollinen kohde, Ushakovin kylpylä. Kiertelimme ja kaartelimme sekavia yksisuuntaisia katuja, joilla pysäköinti oli kielletty kunnes useamman yrityksen jälkeen löysimme paikan naapuritalon pihasta.

Matkalla bongattua. Suuren ja mahtavan muisto seuraa vieläkin. (Kuva: Marko)

Kylpylä oli rakennettu vuosien 1928-1930 aikana. Ohikulkeneet sivulliset, nainen ja hyvin humaltunut vanhempi mies, ihmettelivät uteliaisuuttamme rakennusta kohtaan. He päivittelivät rakennuksen kohtaloa ja kertoivat, että se oli toiminnassa vielä vuosituhannen alkuun saakka. Rakennuksen vandalisoimista ei ole estänyt edes sekään seikka, että poliisiasema on sijoitettu sen naapuriin. Poliisiautoja on parkkeerattu sikin sokin rakennuksen pihalle. Astelimme rohkeasti sisään, sillä minkäänlaisia elonmerkkejä ei ollut tontilla havaittavissa. Sisällä erotti selkeästi pesu-, pukeutumis- ja saunatiloja, vaikka ryytyneestä rakennuksesta lähes kaikki irtoava olikin viety.

Ushakovin kylpylän julkisivua.

Mitä ilmeisimmin saunaosastolta.

Kuvaaminen alkaa pimeydessä käydä hankalaksi.

Pesutiloja.

Vastapäätä kylpylää, tien toisella puolen, oli myös jälleen yksi konstruktivismin aikakaudella rakennettu suuri kerrostalo, joka oli ikkunaton ja sisältä tummunut. Sitäkään emme sen koommin lähteneet kiertelemään. Kello tikitti jo 23:n paikkeilla. Aurinko oli laskenut jonnekin taivaanrannan taakse, vaikka sen valo vielä kajastikin tummuneessa maisemassa.

Jättiläismäinen, autio kerrostalo.

Markolla oli nyt todella nälkä. Niin että hän oli jopa luopunut toiveestaan päästä iltakaljoille. Minä puolestani elin kiihkeintä UE-kiimaani kohkaten jatkuvasti seuraavista kohteista, mutta pakko oli tulla vastaan. Väsyneenä ja nälkäisenä ei sopinut kenenkään pitkään toimia. Ei etenkään ajurina Pietarin melskeessä. Pietarin ulosmenoväylille saapuessamme meno liikenteessä yllättäin vilkastuikin. Pietari ei kai koskaan nuku. Niin me jätimme pari, suuruusluokassaan jättikokoista teollisuusrakennusta tuleville reissuille ja suunnistimme edelleen etelään. Tarkemmin ottaen kohti Krasnoje Seloa, jossa arvelimme olevan sopivan rauhallista yöpymiseen, joka perinteisesti tapahtuu meidän kesken patongin tavaratilassa.

Parin harhautumisen jälkeen saavuimme kuin saavummekin oikealle tielle. Matkaa Krasnoje Seloon ei ole kuin toistakymmentä kilometriä. Matkalla pysähdyimme vain kerran, kun huomasimme McDonaldsin tien varressa. Koskaan emme ole reissuillamme monikansallisen yhtiön palveluihin sortuneet, mutta Markolla oli todella nälkä. Sen lisäksi, ehkä perimmäisinä syynä, Markolla oli rahahuolia. Hän ei saanut rahaa nostettua eikä perinteisissä venäläisissä ruokapaikoissa ole mitään takeita ulkomaisen kortin toimivuudesta. McDonaldissa sen pitäisi toimia. Toistaiseksi olimme kuitenkin minun käteisvarojeni varassa. Vaan mäkkäripä ei ollutkaan auki. Valot oli päällä, henkilökunta ahersi ja ihmisiä istui sisällä syömässä, mutta ovet olivat lukittu juuri ennen meidän saapumista.

Matkalla poispäin Pietarista.

Oli pimeää. Liikenne ja mainosvalot valaisivat enää tietä, kun saavuimme Krasnoje Seloon. Siellä oli suuri, uudenoloinen ostoskeskus auki. Saimme sieltä savukkeita ja eväitä matkalle. Varsinainen iltapala saatiin kuitenkin kauppakeskuksen vastapäätä shaferma-kioskista. Ahnaasti tungimme venäläisen kebabin sisuksiimme, jonka jälkeen etsiydyimme seuraavan kohteen tuntumaan. Puiston takaa parkkipaikalta löytyi sopiva soppi, jonne asettauduimme. Raivasimme perätilan rojuista ja asettauduimme sinne polvet notkolla makuulle. Keskikesän lempeä ilma tuuditti meidät tilanahtaudesta huolimatta nopeasti unien maille.

Reitti Pietarista Krasnoje Seloon.

Shaferma-kioski Krasnoje Selon ostarin vieressä.

Tarina jatkuu seuraavassa osassa...

Linkit:

Inkerinmaa osa 4

Inkerinmaa osat 1-13

Idän reissut