2. Päivä:
Heräsin yöllä Krasnoje Selossa ääniin. Automme oli piirittänyt joukko nuoria venäläismiehiä, jotka puhua polottivat innokkaasti jotain ja naureskelivat. Auton kyljestä kuului kumahdus. Potkaisiko joku? Hätkähdin ja nostin pääni. Samassa Marko nostamatta päätään murahti jotain kuuluvasti ja pojankollit säntäsivät vilkkaasti tiehensä. Ehdin näkemään vain valkoisen bemarin takavalot. Tilanne oli ohi. Päätämme sillä enempää vaivaamatta simahdimme uudelleen uneen.
Lopulta heräsimme vasta aamulla. Kello näytti kahdeksaa. Krasnoje Selossa, eli inkeriläisille Kraassinassa tai Kraasselassa, aurinko oli noussut muutamien pilven riekaleiden seuraksi taivaalle. Historian valossa Krasnoje Selo on tunnettu ainakin keisariperheen puuhuviloista. Inkeri-teeman ja hylättyjen kohteiden puolesta en ollut löytänyt mitään erityisen kutkuttavaa kohdetta vierailtavaksi. Muutama hylätty asuintalo, aitojen taakse jäänyt rikottu kasarmialue sekä koulu. Viimeksi mainittu, yöpymispaikkaamme lähinnä sijainnut vasaralla ja sirpillä koristelu koulu oli lopulta ainoa, jota kävimme ensi töiksemme tarkastelemassa.
Sisäänkäynnin yläpuolelle on koristeltu neuvostosymbolit. |
Koulu on pitkälti palanut. |
Tuota pikaa olimme jälleen matkalla ja saavuimme pieneen Vennäin-Vuisakan kylään. Sen megakohde oli jättiläismäinen suurkanala, joka käsitti lähes 100 teollisuusrakennusta. Niistä valtaosa tietysti hylättynä. Wikipediassa sen kerrotaan tuottaneen parhaimmillaan peräti 2 miljoonaa broileria vuodessa. Kuinka ollakaan tälle mittavalle kohteelle ei kuljettu noin vain. Törmäsimme heti alkuunsa vartijaan. Lupaa aitojen sisäpuolelle ei herunut. Jotain toimintaa siellä kai siis vielä pidettiin. Myös alueen länsilaidalla päivysti vähintään kaksi vartijaa portilla. Täten luovuimme ajatuksesta suurkanalan tutkimisesta.
Osa Vennäin Vuisakan suurkanalasta sijaitsee aitojen takana. |
Taaempana on lisää entistä suurempia, hylättyjä laitosrykelmiä. |
Ortodoksisen kirkon raunio Vennäin Vuisakalla. |
Rehkolaisia ja Heinonen hyvinhoidetussa haudassaan. |
Vladimir Adamovits Karjalaisen hautakivi nojaa irrallisena aitaa vasten. |
Siellä me nyt olimme kirjojen tapahtumien keskipisteessä, vain vuosikymmenet oli välissämme. Kuinka sitten suomalaiset päätyivät tänne pitkälle Suomenlahden eteläpuolelle? Miksi heitä ei enää näy eikä kuulu? Siitä kerromme tarinan seuraavassa osassa.
Linkit:
Inkerinmaa osa 5
Inkerinmaa osat 1-13
Idän reissut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti